Venturesome (2022) haastaa pelaajat (2-5) nopeaan korttivetoiseen seikkailuun, jossa kortteja pyritään kotiuttamaan kolmen etapin aikana mahdollisimman tehokkaasti. Onnistutko kiertämään vaanivat ansat ja kanssapelaajien kampitusyritykset parhiten ja haalimaan muita arvokkaammat aarteet? Tähän kysymykseen vastauksen saa puolessa tunnissa, sillä siinä määrin napakka tapaus tämä Michael Rieneckin suunnittelema peli on.
Ja kyseessähän ei suinkaan ole täysin uusi peli-idea vaan Venturesomen pelimekaaninen perusta pohjaa alkujaan Adlung-Spielen kautta julkaistuun Palast Geflüster (2007) -peliin. Näiden kahden version välillä on kuitenkin tehty merkittäviä muutoksia joten lopputuloskin on hyvin erilainen. Vaan onko muodonmuutos onnistunut?
Monta kokkia samoja kortteja hämmentämässä
Yksittäisen seikkailun alkaessa pelaajille jaetaan ennalta määritelty määrä käsikortteja nostopakasta. Venturesomen pakka koostuu korteista seitsemässä eri värissä/hahmossa yksittäisen värin/hahmon ollessa vasemman yläkulman aarretta lukuunottamatta muutoin identtinen. Käsikorttien lisäksi pöytään käännetään pelaajamäärää vastaava määrä uhkakortteja joista yhden joutuu suorittamaan kierroksen päätteeksi. Muita kierrosvalmisteluja ei sitten olekaan vaan päästään heittäytymään itse seikkailun pariin.
Pelivuorolla on pelattava yksi omista käsikorteista eteen aiempien korttien jatkoksi jonka perään suoritetaan pelatun kortin toiminto. Vain sellaisen kortin pelaaminen on sallittua jota ei edestään vielä löydä tai jota ei erikseen ole kielletty pelaamasta (kielletyistä korteita jäljempänä lisää). Jos näiden kahden säännön rajoissa kortin pelaaminen ei onnistu tai kätensä saa tyhjennetyksi kokonaan, on oma seikkailu tältä erää tässä ja kyseinen pelaaja siirtyy seikkailun päättäviin toimiin muiden jatkaessa korttien pelaamista. Kuulostaa kaikin puolin simppeliltä ja onkin sitä sillä korttien toiminnot ovat nekin suoraviivaisia.
Violetti opas pakottaa nostamaan yhden aiemmin pelatuista seikkailukorteista takaisin käteen. Harmaa reportteri ei tee mitään. Keltaisella professorilla nostetaan pakasta kortti ja noston perään palautetaan yksi käsikorteista pakan pohjalle. Sininen seikkailija taasen vaihdattaa kaikki käsikortit toisen pelaajan kanssa. Punaisella lentäjällä vaihdetaan kahden pöydätyn kortin paikkaa pelaajien välillä. Vihreällä keräilijällä vaihtuu yksi käsikortti kahden pelaajan välillä. Mustalla aarteenmetsästäjällä saa kieltää jonkin tietyn värin korttien pelaamisen kokonaan – kunnes joku taas pelaa aarteenmetsästäjän ja vaihdattaa mahdollisesti kieltovärin muuksi.
Kaikille korttityypeille on yleensä käyttöä, mutta pelitilanteen vaihdellessa vinhaan tarpeetkin vaihtelevat. Ainoastaan harmaat reportterit ovat pääosin täysin turhia, koska niissä ei koskaan ole pisteitä tuottavia aarteittakaan.
Mutta mihin korttien pelaamisella lopulta pyritään? Mitä enemmän kortteja saa eteensä rivistöön sitä suurempi potentiaalinen pistesaalis pelaajalle kertyy. Siispä pääsääntöisesti kannattaa pyrkiä pysymään pelissä mukana niin pitkään kuin mahdollista. Edelliseen kuitenkin lisätvistin tuovat uhrakortit, joita on kierroksen alkuun käännetty pelaajien nähtäville.
Siinä kohtaa, kun pelaaja ei pysty pelaamaan rivistöönsä uutta väriä/hahmoa, pelaajan seikkailu päättyy ja tämä joutuu suoriutumaan yhdestä vielä tarjolla olevista uhrakorteista. Vapaaehtoinen kierroksen päättäminen ei ole sallittua!
Uhkien osalta tarjolla voi olla vaikkapa hiekka- tai lumimyrskyä, vihamielistä alkuperäiskansaa tai petoeläimiä. Kuvituksesta viis, mutta uhkakorteissa on kuvattuna tyypit joita vastaavat juuri tähän seikkailuun pelatut kortit joutuu luovuttamaan pois ja siten omaan pistepinoon jää vähemmän kortteja lisättäväksi. Aikainen seikkailun päätös tietää laajempaa valinnanvaraa uhkakorttien suhteen ja siten helpompaa väistelyä poistettavien korttien osalta kun taas viimeiselle jää mitä jää, sillä jokainen jo kierroksensa päättänyt pelaaja vie suorittamansa uhkakortin mennessään.
Uusi pelikierros alkaa uusilla käsikorteilla ja uusilla uhkakorteilla ja kolmen kierroksen päätteeksi pisteytetään omaan aarrepinoon päätyneet kortit. Aarteina on timantteja (1-3), jotka ovat suoraan lukumääränsä mukaisesti pisteitä, erilaisia artefakteja jotka kukin on itsessään yhden pisteen ja neljä lisäpistettä saa kolmen samanlaisen artefaktin keräämisestä. Lisäksi on aarrekarttoja, joista itsestään saa pisteen ja lisäpisteitä ropisee muista samanvärin korteista. Isoimman pistepotin haalinut kruunataan parhaaksi seikkailijaksi!
Palatsikuiskaajan uusi tuleminen: se toimii ja ei toimi
Venturesome on suoraviivainen korttipeli ja napakka filleri. Pelin ulkoasu on kunnossa, kiitos siitä Paulina Opakin onnistuneelle kuvitukselle, jota toivottavasti nähdään jatkossa lisääkin. Myös käytetty symboliikka saa kiitosta – se on niin intuitiivista, että toiminnot voi päätellä kutakuinkin kohdalleen ilman ohjekirjaakin ja pelistä mitään etukäteen tietämättä.
Itse pelaaminen on hauskaa, mutta kannattaa varautua tiettyyn kaoottisuuteen. Kierroksen aloituskätesi voi olla mitä vaan ja tilanne näyttäytä hetken aikaa hyvältä kunnes huomaatkin käsikorttien vaihdon osuvan kohdalle ja tilalle tulee jotain ihan muuta. Tai pääset pelaamaan kierroksen pari noudattaen tiettyä suuntaa ajatuksena tehdä tietty vaihto hetken päästä kunnes joku muu vesittääkin tämän suunnitelman kieltämällä kortinvaihto ratkaisevalla hetkellä. Kaikki tämä on mahdollista ja “kuuluu peliin”. Onneksi tarjolle olevat toiminnot ovat napakoita ja suoraviivaisia, joten välillä villistäkin meiningistä riippumatta pelivuorot etenevät joutuisasti.
Eri korttitoiminneilla on omat tarpeensa ja aikansa, mitä nyt harmaille reporttereille löytyy kaikkein vähiten hyötykäyttöä. Niillä voi toki “ostaa aikaa”, mutta niiden pelaamisesta noin muutoin tienaa mitään sillä ne eivät sisällä aarteitakaan. Jos reportterin joutuukin pelaamaan, niin olisi hyvä löytyä punainen pöytäkorttien vaihto -toiminnallisuus, jotta tuhnun saa kiertoon ja jotain parempaa itselle tilalle.
Siinä missä itse kierrosten pelaaminen on hauskaa, pelin loppupisteytys on Venturesomen kompastuskivi – se nimittäin on sattumusten summa eikä niinkään tarkoin toteutettu strateginen suunnitelma. Omaan pistepinoon kolmen seikkailun aikana päätyy mitä päätyy ja kädet ristissä toivot että tehty suoritus riittää tällä kertaa voittoon. Pienetkin muutokset aarrepinoihin päätyvissä korteissa voivat merkitä suuriakin pisteswingejä, joten voittaja ratkeaa lopulta paljolti arvalla. Tämä osio kaipaisi vielä lisähiontaa ja yksinkertaistamista, sillä pelin perusta muutoin on kunnossa ja pelimekaanisesti toimiva.
Mistä päästäänkin siihen, että Venturesomen myötä olen ostanut “saman” pelin nyt kahteen kertaan sillä olen omistanut alkuperäisen Palast Geflüster -nimeä kantaneen versionkin. Ensiyrityksestä jäi eniten hiertämään Adlung Spielen kompromissit komponenteissa ja hiomattoman oloinen pisteytys, joista jälkimmäinen johti siihen, että pääosin pelaajat etenivät kohti tavoitepistemäärää käsikädessä ilman merkittäviä eroja. Molempiin näistä Venturesome tuntui etukäteen tarjoavan sopivia korjauksia joten Lucrum Gamesin uutukaisen hankinta oli selviö.
Pisteytys on nyt laventunut aika tavalla alkuperäisestä, jossa vain kätensä kokonaan tyhjentänyt sai yhden voittopisteen tai ensimmäisen “kosauttaessa” muiden saadessa voittopisteen. Kitsaasta pisteytyksestä kovin laveaan malliin siirtyminen johti uusiin ongelmiin, kuten edellä jo mainitsinkin. Sopiva välimalli näiden kahden version välillä takaisi lopulta parhaan tuloksen? Silti, tällaisenaankin Venturesome tarjoilee viihdyttävää kevyttä hupia ei niin vakaviin pelihetkiin. Jäämme jännäämään, vieläkö Rieneck palaa pelimekaniikan äärelle kolmannenkin kerran – ja ollaanko silloin kunnarin äärellä?
