Faraway – Alulan ihmeet sinne ja takaisin

Faraway (2023) sai julkistuksensa jälkeen paljon positiivista pöhinää ja lukuisia pelialan palkintoehdokkuuksiakin – joista myös muutaman voitonkin. Tämä on sikäli kiinnostavaa, että peli on kuitenkin varsin suorasukainen ja simppeli korttipeli. Hienoa onkin, että Asmodee Nordicsin käsissä Faraway saatiin nyt myös suomeksi joten on hyvä hetki tarkastella peliä tarkemmin.

Kortteja jonoon ja aarrejahtiin

Pelin taustatarina on sanalla sanoen ohutta yläpilveä: “Kartoitat jatkuvasti muuntuvan Alulan mannerta tutustuen sen ihmeisiin ja asukkaisiin. Salaisuuksiakin kovasti lupaillaan.” Eipä siinä… on nämä teemat ennenkin unhoittuneet takavasemmalle kun pelaamaan pääsee ja niin käy Farawayn kohdallakin.

Kohti ensimmäisiä kohtaamisia… tai jotain. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Peruskuvio pelissä on nopeasti aukipurettu. Joka vuoro pelaajat pelaavat yhden kolmesta kortistaan jonon jatkoksi nenän edessä olevaan henkilökohtaiseen aluekorttien jonoon. Jos pelattu kortti on numeroarvoltaan suurempi kuin edellinen pääsee lisäksi pyhäkkökorttipakalle, josta saa ekstrakortin eteensä.

Pelatulla aluekortilla on toinenkin merkitys: alken pienimmän kortin pelanneesta poimitaan uusi aluekortti pöydällä olevasta tarjoomasta ja näin on käsi jälleen kolmen kortin suuruinen. Koska pöydällä kortteja on poimittavana yksi enemmän kuin on pelaajia ja tätä tarjoomaa ei poiminnan yhtedeyssä täytetä niin mitä isomman kortin tuli pelanneeksi sitä vähemmän on todennäköisesti vaihtoehtoja tarjolla kun on oma vuoro korvaavan kortin ottoon.

Korttirivistö on neljän mittainen ja pari kertaa on päästy myös pyhättöpakalle. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Tällaisia pelikierroksia pelataan kaikkiaan kahdeksan eli pelin päättyessä kullakin on edessään kahdeksan aluekortin jono + vaihteleva määrä pyhäkkökortteja tämän päälle.

Pelin perusrunko on Farawayssä siten hyvinkin selkeä etenkin kun korttien pelaamiseen ei ole mitään muita rajoittavia sääntöjä, hintoja huomioitavaksi tai muuta ekstraa. Mutta tästä vasta päästäänkin pelin jujuun…

Korttien pisteytys käänteisessä järjestyksessä

Kaikki pelaajan kahdeksan pelaamaa aluekorttia pisteytetään pelin päätteeksi. Korttipisteytys tapahtuu käänteisessä järjestyksessä alkaen viimeiseksi pelatusta aluekortista ja päätyen aikanaan ihka ensimmäiseen aluekorttiin. Tällä on sikäli paljonkin merkitystä, että korttia pisteytettäessä ei huomioida vielä pisteyttämättömiä aluekortteja, joten se viimeiseksi pelattu kortti huomioi siten vain itsensä sekä kaikki pelaajan haalimat pyhättökortit. Toiseksi viimeinen kortti siten kelpuuttaa pisteyttämiseen kaksi viimeistä aluekorttia sekä pyhätöt ja niin edelleen.

Jotta pisteenlaskussa ei sekoile ehdottaa Farawayn ohjekirja kääntämään pisteytyksen aluksi kaikki aluekortit ensin alassuin ja flippaamaan sitten jonon hännillä olevan kortin ympäri. Tämä on aidosti hyvä niksi ja vähentää sekaannuksia.

Jotta kuvan keltaisesta kortista saa ylipäätään pisteitä, pitää pöydästä löytyä pari hirvenpäätä ja kivi. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Entä miten pisteitä tulee? Yksinkertaisimmillaan kortissa voi olla suora pistemäärä ilman mitään koukeroita tai vaatimuksia. Tällaiset kortit tosin antaavat hyvin pienen pistepotin. Yhtään paremmissa korteissa on mukana vaatimus: pelaajalla pitää olla tiettyjä symboleita korteissaan näkyvissä n-kappaletta. Siis vaikkapa kaksi kultakerää, yksi uddu ja yksi okiko – tai kuten pelipöydässämme puhutaan kaksi ananasta, kivi ja hirvensarvi.

Jos kortin ehdot täyttyvät tai siinä ei sellaisia olekaan merkitään kortista saatavat pisteet mukana tulevaan pisteytyslehtiseen – tai sitten nollat jos kävi köpelösti. Ja siitä siirrytään seuraavaan aluekortin paljastamiseen ja sen pisteytykseen.

Pyhäkkökortit ovat siitä erinomaisia että ne ovat jo heti ensimmäisen aluekortin paljastamisesta alkaen apuna jolloin jo rahtusen hankalampien korttienkin pisteytys saattaa onnistua heti startista. Lisäksi pyhäkkökorttien joukossa on pisteitä kerääviä kortteja joten niihin panostaminen on aina hyvästä; erritoten jos pyhättökorttien kertanostorajaa onnistuu kasvattamaan pelaamalla kartta-symbolilla varustettuja alue- ja pyhättökortteja pelin aikana.

…tässä kohtaa pääsee valitsemaan jo viidestä pyhättökortista omansa. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Faraway on nopea pelattava. Koska kaikki (2-6) pelaavat peliä samanaikaisesti – ja vain korvaavien aluekorttien nosto tapahtuu tietyssä järjestyksessä – on yksi peli paketissa 20 minuutissa. Luonnollisesti isoimmalla pistepotilla voittaa.

Erinomainen käänteinen makupala

Farawayn hienous löytyy sen pisteytyksestä. Ei niinkään itse pisteytystavoissa jotka ovat tuttua huttua, mutta se että kortit pisteytetään käänteisessä järjestyksessä tekee pelille ihmeitä. Se on kuin lautapelien keikauskakku: rakennetaan ensin toisin päin, mutta flipataan lopulta ympäri – herkku on syntynyt!

Käänteisidea on vieläpä nivottu näppärästi muihin elementteihin. Pyhättökortit ovat hyviä mutta niitä lisää saadakseen aluekortit pitäisi pelata nousevaan järjestykseen. Toisaalta haluat kuitenkin isoja kortteja alkuun, jotta sinulla on loppupeli aikaa kerätä niihin tarvittavat symbolit muista korteista. Erinomaisesti suunniteltu yksinkertainen idea ja oiva tasapainottelu pieni- ja isonumeroisten korttien välillä joka toimii!

Faraway, korttipelien keikauskakku 2-6 pelaajalle. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Farawaysta on vähänlaisesti pahaa sanottavaa. Teema on täysi huti, mutta niinhän ne nyt simppeleissä peleissä on lähes aina. Symboliikka on erittäin selkeää ja toimivaa. Graafinen ilme muutoin ei mairittele, mutta se taas on täysin makuasia ja joku muu saattaisi siitä olla ihan päinvastaista mieltä.

Kokonaisuutena käsissä on yksi ehdottomia vuoden 2025 parhaita suomenkielisiä uutuuksia jota ei kannata missata. Ainakin me suosittelemme Farawayta lämpimästi.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.