Marrakech (2007) on alkujaan Gigamicin suomi-julkaisu vaikkakin sen viimeisimmästä suomenkielisestä painoksesta (2010) vastaa Lautapelit.fi. Peliä pelanneet muistanevat sen vähintään astetta erikoisemmasta komponenttivalinnasta, kankaisista pikkumatoista, mutta peli itsessäänkin on mitä mainiointa hupia 2-4 pelaajalle. Itse asiassa jopa siinä määrin, että Marrakech on ollut toistuva vieras meidän top-100 parhaiden pelien listallamme.
Huom! Peliä ei pidä sekoittaa miltei samannimiseen, mutta Queen Gamesin julkaisemaan peliin Marrakesh (2022), jonka arvostelun löydät niinikään blogistamme.
Astelua laajentuvassa mattomeressä
Pelin alkaessa tyhjän pelilaudan keskellä pönöttää yksinäinen mattokauppias Assam odottamassa pelaajien siirtoja. Tässä vaiheessa pelin rahavarat on jaettuna vielä pelaajien kesken tasan ja matotkin odottavat pelureiden omissa varastoissa.
Omalla pelivuorolla saa – tai oikeammin sanottuna joutuu – siirtämään mattokauppiasta uuteen paikkaan kohderuudun määräytyessä nopanheitolla. Ennen Lady Fortunan osallistamista Assamia saa sentään kääntää halutessaan yhdeksänkymmentä astetta. Noppa tarjoilee 1-4 neljää liikettä ja jos kohderuudussa on jonkun muun omistama matto (tullaan tähän kohta tarkemmin) joutuu vuorossa ollut pelaaja maksumieheksi.
Napakka pelivuoro päättyy aina oman maton levittämiseen laudalle siten, että puolet asetetusta kangasmatosta on pääilmansuunnassa kosketuksissa Assamiin. Matoilla saa, ja useimmiten kannattaakin, peitellä muiden mattoja sikäli kuin vain mahdollista. Tämän jälkeen on seuraavan pelaajan vuoro.
Rahastahan Marrakechissä on lopulta kyse. Aina kun Assam pysähtyy matolle on pelivuorossa oleva pelaaja maksuvelvollinen kyseisen maton omistajalle hinnan ollessa sitä isompi mitä suuremman yhtenäisen pinta-alan ko. mattoväri on laudalla peittänyt. Yllä olevan kuvan tapauksessa punaisten mattojen omistaja nettoaisi kolme rahaa olettaen että matolle parkkeerattiin muun kuin punaisen pelaajan pelivuorolla.
Marrakechin pelilauta on pieni 7×7 ruudukko josta Assam ei koskaan pääse pakoon. Jos mattokauppias päätyy rivin/sarakkeen päähän ja pitäisi liikkua vielä pidemmälle hän pyörähtääkin ympäri sen mukaisesti mitä pelilaudan sinimustiin reunakuvioihin on piirrettynä.
Peli Marrakechiä kestää 12-15 pelivuoroa per pelaaja joiden aikana tuo pienehkö pelilauta täyttyy mattovuoresta ja rahavarat siirtyilevät enemmän taikka vähemmän pelaajalta toiselle. Pelaajien loppuvaroiksi lasketaan paitsi käteisvarat niin myös näkyvät matonpuolikkaat edellisten yhteissumman kertoessa lopulta pelin voittajan. Yksi peli Marrakechiä kestää noin 15 minuuttia.
Kelpo peli kestoonsa nähden
Marrakech ihastuttaa paitsi ulkonäöllään myös nokkelalla ja yksinkertaisella pelimekaniikallaan. Pelin säännöt opettaa hetkessä ja pelaamaan pääsee siten samantien. Peli on täysin abstrakti, mutta ulkonäkö ja komponentit täyden kympin suoritus: puinen mattokauppias on sopivan iso kuten noppakin ja pinottavat kangasmatot paitsi sympaattisia myös erinomainen valinta sillä pinottuina ne pysyvät upeasti paikoillaan.
Pelikin tästä paketista löytyy eikä ainoastaan koreat komponentit. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä ettei Marrakech mikään suuri strategiapeli ole, mutta siinä on perhepeliksi juuri oikea määrä tuuria, jännitystä ja mahdollisuuksia rakennella kiperiä paikkoja kanssapelaajille. Niinpä sen pariin päätyy useammin kuin huomaakaan.
Olen lauseen “Pelataanko mattokauppiasta?” kuullut vuosikausien mittaan lukuisia kertoja ja harvoin tästä tarjouksesta kieltäydyn. Myönnän myös kiikuttavani itsekin peliä pöytään aika ajoin. Marrakech on yksi parhaista pikaisista perhepeleistä mitä tiedän ja siksipä se saa myös lämpimät suosituksemme.
Ja toivottavasti uutta suomenkielistä painosta saataisiin tarjolle taas vuosien hiljaiselon jälkeen.
