Things in Rings (2024) on partypeli jonka suomenkielinen painos on Lautapelit.fi:n käsialaa. Pelissä pelaajat (2-6) pyrkivät asettelemaan omat käsikorttinsa oikeisiin lokeroihin pelilaudalla sen tiedon pohjalta mitä pöydällä olevat kortit vinkkaavat. Tarkat säännöt korttien paikalle on ainoastaan yhden, tuomarina olevan, pelaajan tiedossa.
Ohuen tiedon varassa hapuilua
Pelin alkaessa pöydälle levitetään yhdestä kolmeen kategoriarinkulaa. Mitä useampi rinkula on käytössä sitä haastavampi peli on kyseessä. Kategoriaympyrät asetellaan pöydälle osittain limittäin.
Pelaajille jaetaan viisi käsikorttia kullekin ja kierroksen tuomarina toimiva asettelee saamistaan korteista kaksi pelialueille siten, että ne on sijoitettuna oikein rinkuloiden sisä- tai ulkopuolelle. Se minne tarkkaan ottaen kortit asetellaan paljastuu sääntökorteista joita tuomarille jaetaan yksi per käytössä oleva kategoriarinkula. Tämä on samalla toinen paikka missä pelin vaikeutta pystyy säätämään sillä sääntökortteja on yhdestä aina kolmeen tähteen tarjolla.

Kategoriasäännöistä keltainen on suoraviivaisimmin tulkittavissa sillä se liittyy suoraan sanan kirjoitusasuun. Tyyliin “sanassa on vähintään kolme tavua” tai “sanassa on kirjain M”. Jälkimmäisen tapauksessa tuomari saattaisi siten asettaa alun käsikorteistaan ‘muumion’ keltaisen rinkulan sisään – onhan siinä vähintään yksi M-kirjain.
Sininen sääntö on ominaisuuteen liittyvä. Esimerkiksi: “kelluu vedessä” tai “jos se putoaa päähän niin se sattuu”. Tuomari saattaisi siten käsikorteistaan laittaa tähän kategoriympyrään kortin ‘tiiliskivi’.
Punainen kategoria kuvaa asiayhteyttä. Vaikkapa: “voit nähdä sen häissä”. Tänne kelpaisi siten vaikkapa “kirkko” tai “täytekakku”.

Useamman kategorian pelissä tulee huomioida se, että jos sana osuu useampaan kategoriaan niin kortti tulee asettaa vastaavien kategoriarinkuloiden jakamalle alueelle. Siten esimerkiksi ‘morsiuskimppu’ täyttäisi edellä esitetyt “sanassa on kirjain M” ja “voit nähdä sen häissä” ehdot ja siten löytää paikkansa näiden kahden kategorian yhteiseltä alueelta.
Ja jos käy niin, että kortti ei täytä minkään kategoriarinkulan ehtoa sen oikea paikka on ympyröiden ulkopuolisella huti-alueella.
“Mihin mä nyt tämän kortin laitan?”
Things in Ringsin pelivuorot ovat suoraviivaisia: aseta yksi käsikorteista siihen osaan pelialuetta johon kuvittelet asian/esineen kuuluvan. Tuomarin tehtävänä on kertoa menikö asettelu oikein. Jos meni, saat jatkaa pelivuoroasi asettaen seuraavan kortin, sitä seuraavan ja niin edelleen.
Jos taas kortti on väärässä loosissa pelivuoro päättyy ja joudut nostamaan pakasta korvaavan kortin väärin asetellun tilalle. Samalla tuomari samalla siirtää kortin sinne minne se kuuluu ja pelivuoro siirtyy seuraavalle.
Peli Things in Ringsiä päättyy kun joku pelaajista pääsee käsikorteistaan eroon. Tässä kohtaa voi vielä yhteisesti arvuutella mitkä olivat tämän pelin kategoriasäännöt ennen mahdollista uusintapeliä. Peli Things in Ringisä kestää maksimissaankin vain noin vartin eli nyt on napakka hupailu tarjolla.
Hupaisa tapaus vaikka peliä on vähänlaisesti
Todetaan alkuun, että Things in Ringsin pelillinen anti on ohuen ohut. Tämä nyt ei ole mitenkään hätkähdyttävä huomio partypelistä sillä onhan näitä – vaikkapa Huhupuheita ja Herd Mentality mainitakseni esimerkkeinä – nähty aiemminkin. Things in Rings ei sisällä minkäänlaista pisteenlaskua, yksi osallistujista joudutaan uhraamaan tuomarin rooliin ja lopulta ei oikeastaan ole edes väliä kuka voittaa tai häviää – pääasia, että porukalla on hauskaa.
Parhaimmillaan Things in Rings tarjoileekin hupia. Eli vaikka annankin moitteita siitä, että “peli vähän puuttuu” niin olen tämän parissa viihtynyt useita kertoja ja hyvinkin erilaisilla pelaajakokoonpanoilla. Peli on napakan suoraviivainen, vähänlaisesti odottelua sisältävä ja tarjoilee pientä pähkittävää ja “yritys-ja-erehdys” kokemuksia kun luulet jo päässeesi jonkun säännön jäljille.
Iso osa pelin sääntökorteista jättää tulkinnanvaraa tuomarin roolissa toimivalle mikä osaltaan korostaa sitä että kyseessä on enemmän yhteinen ajanviete kuin vakavasti otettava kilpailuhenkinen koitos.

Eli parhaimmillaan Things in Rings on oikeinkin mainio. Sittenkin haluan myös varoitella haastavammista kahden ja kolmen tähden sääntökorteista jotka voivat johtaa hyvinkin kiperiin peleihin ja etenkin useilla kategoriaympyröillä pelattuna. Jo yhden tähden haasteissa korttien asemointi oikeisiin ympyröihin ja etenkin niiden jakamiin yhteisiin alueisiin voi olla haastavaa ja monimutkaisemmissa säännöissä haastekerroin nousee merkittävästi.
Voikin olla, että jotkin pelikerrat johtavat epämääräiseen ja turhauttavaan korttien läiskimiseen pelipöydälle kun kenelläkään ei ole mitään otetta kierroksen sääntöihin. Tällaiset kierrokset voivat laskea fiilistä kuin lehmän häntä.
Toki hyvä, että vaikeusastetta saa reilusti, mutta miellyttävämpään ja rentoa partyhetkeä varten astetta suoraviivaisemmat sääntökortit ovat parempi ja niitä saisi peliboksissa olla nykyistä enemmän. Etenkin alkuinnostuksen aikana helpommat sääntökortit on nimittäin nopeasti pyöräytetty ympäri ja ne alkavat toistamaan itseään. Ajan kanssa – ja kun ei Things in Ringsiä jatkuvasti tule pelattua – tästä ei merkittävää ongelmaa ole.
Loppuun pisteitä Things in Ringsin koolle. Peli nimittäin tulee hyvinkin kompaktissa peliboksissa joka on täyteenahdettu korteilla ja muutamalla kategorianarulla. Tällainen pikkuboksi kulkee kätevästi mukana kaikenlaisiin tilanteisiin jossa on tilaa ja paikkaa napakkakestoiselle ja helposti omaksuttavalle partypelille.

*Kiitokset Lautapelit.fi arvostelukappaleesta.
