Ayar: Children of the Sun (2025), jatkossa lyhyesti vain Ayar, on suunnittelijakaksikon Mandela Fernandez-Grandon ja Fabio Lopiano käsialaa. Peli on samalla päätösosa Lopianon pelitrilogiaa jonka kaksi aikaisempaa peliä Merv (2020) ja Sancoré: The Pride of Mansa Musa (2024) ovat nekin Osprey Gamesin julkaisemia.
Ayarin teema vie pelaajat inkojen synnyn äärelle. Auringon ja kuun jumaliean luomat sisarukset, joita Ayareiksi kutsutaan saavat tehtäväkseen etsiä inkoille sopivat elinympäristöt. Vaelluksensa aikana Ayarien johtamat klaanit opettelevat selviytymisen kannalta oleelliset taidot. Mutta koska matka on raskas ja pitkä kuihtuvat heikommat pois ja vain vahvin jää jäljelle. Tämä klaani saa kunnian perustaa inkojen pääkaupungin, Tawantinsuyun.
Ayarin taustatarina on hyvä avata sitä ensikertaa pelaaville ihan vain siitä syystä, että se auttaa ymmärtämään miksi tietyt asiat pelissä toimivat niin kuin ne nyt toimivat. Sinällään teema ei muutoin ole erityisen vahvasti läsnä pääpainon kääntyessä hyvinkin nopeasti neljän minipelin ja astetta erikoisemman pisteytyksen äärelle; mutta teema ei ole myöskään täysin päälle liimattu ja yhdentekevä.
Vaan hypätään seuraavaksi pelin mekaniikkoihin ja palataan loppuartikkelissa omaan mielipiteeseemme Ayarista.
Neljän alipelin äärellä
Peli Ayaria kestää neljä kierrosta, joista yksi päättyy siinä kohtaa kun pelaajien Ayar-merkit on käytetty. Kierroksen päätteeksi suoritetaan yksi neljästä yön mukanaan tuomasta pisteytyksestä ja tässä yhteydessä heikoin Ayar-klaaneista kuihtuu pois ennen uudelle kierrokselle siirtymistä. Se taas tarkoittaa, että uudella kierroksella toimintoja tehdään yksi edellistä vähemmän.
Pelivuorollaan pelaaja asettaa yhden, alkuun viidestä, Ayar-merkistään oman pelilaudan mökkiruudukon vapaalle sivulle. Pelattua merkkiä vastaava Ayar raahustaa päälaudalla eteenpäin yhden taikka kaksi pykälää omaa polkuaan – tai jos kyseessä oli jokeri-Ayar, on pelaajalla kaikki vielä pelissä olevat Ayarit vaihtoehtoina.
Ayarin liikuttelun perään pelaaja poistaa mökkiruudukosta yhden mökin vastaavalta riviltä tai sarakkeelta kuin mihin Ayar-merkki tuli asetettua. Tyhjien ruutujen rivistö kertoo kuinka tehokkaana (1-4) pelaaja suorittaa valitsemansa toiminnon. Itse toiminto valitaan päälaudalta asettaen pois otettu mökki juuri siirretyn Ayarin jo ohittamien vapaiden toimintoruutujen valikoimasta.
Ayarin neljä eri toimintoa eli alipeliä ovat itsessään suoraviivaisia riippumatta siitä päätyikö kalastukseen, ruukkujen valmistukseen, kudontaan vaiko viljelyyn. Kalastuksessa edetään toiminnon voimakkuus huomioiden vähemmän taikka enemmän ruutuja vesistössä ja aika-ajoin päästään perustamaan kyliä vastaantuleville saarille. Ja jos olet ensimmäisten joukossa etenemässä saa lisäpalkkiona viracocha-bonuksia. Jokainen saaristoon asetettu maja kasvattaa pelaajan yö- että päiväpistepotentiaalia.
Ruukkujen valmistus ja kudonta ovat toimintoina lähinnä toisiaan. Kummankin kohdalla pelaaja pääsee toiminnon voimakkuudesta riippuen poimimaan markkinoilta yhden taikka useamman ruukun/tekstiilin ja lisäämään sen omaan kokoelmaan. Ruukut päätyvät alati kasvavaan ruukkurivistöön, tekstiileistä pelaaja kutoo mattoa jossa yritetään täysien sarakkeiden ohella yhdistelemään aurinkojen puolikkaita toinen toisiinsa. Kaikilla hankinnoilla kasvaa niin aurinko- kuin kuupistepotentiaali ja molemmissa alipeleissä on niinikään viracocha-bonuksia jos markkinoilta poimii oikeinlaista tavaraa.
Viljelyssä tyhjennetään oman laudan kuutiorivistöjä sitä enemmän mitä vahvempana toiminnon suorittaa. Kuutioiden vapauttaminen paljastaa pelaajalaudalta aurinkosymboleita ja kokonainen rivistö tietää kuupistepotentiaalia sekä niinikään viracocha-bonuksia.
Kaikkialta paljastuvista ja muotoutuvista aurinko- ja kuupistesymboleista huolimatta pelaajan pisteratamarkkerit eivät liikahda pykälääkään; tätä saa olla ensikertalaisille muistuttelemassa tämän tästä. Mutta milloin sitten? Aikaisintaan pelivuoron päätteeksi – mutta useimmiten ei vielä silloinkaan.
Vuoron lopun merkittäviä tarkistuksia
Siinä missä itse pelivuoro toimintoineen on lyhyt ja ytimekäs, on pelivuoron päätteeksi useampikin asia tarkistettavaksi.
Aloitetaan pelaajan mökkiruudukosta. Tyhjenikö sieltä sarake taikka rivi? Jos vastaus on kyllä, ropsahtaa pienempää tai isompaa hyvää: viracocha-bonus, laamamerkki, tai aurinkopisteitä lisättäväksi pelaajan aurinkomittariin jostakin pelin neljästä alipelistä. Entä tyhjentyikö joku mökkiruudukon neljänneksistä kokonaan? Onneksi olkoon – olette oikeutettu asettamaan yhden neljästä kuutemppelistäsi odottamaan kuupisteytystä jossakin tulevista yövaiheista.
Jos pelivuoron aikana Ayar eteni päälaudalla ohittaen siellä olevan etappimerkin seuraa tästä kaikille aurinkopisteitä lisättäväksi aurinkomittareihin – mutta ei siis vieläkään itse pisteradalle. Näistä päälaudan etappimerkeistä löytyy aurinkopisteytys kaikille pelin neljälle toimintotyypille ja on pelaajien toimista kiinni miten nopeasti mikäkin aurinkomittarin koplaus laukeaa sikäli kun ylipäätään laukeaa lainkaan.
Yö tietää pisteitä
Kun pelaajien Ayar-merkit on käytetty saapuu yö. Alkuun katsotaan mikä Ayar on päälaudalla edennyt kokonaisuudessaan vähiten; tämä “heikoin lenkki” kuihtuu päälaudan poluilta pois. Poistuessaankin se tarjoilee viimeiset edut – alkaen viracocha-bonuksesta kierroksen ahkerimmalle viljelijälle. Tätä seuraa poistuvan Ayarin mahdollisesti laukomat pelaajakohtaiset kuutemppelipisteytykset.
Pisteilotulitus jatkuu tästä siten, että kukin pelaaja aktivoi poistuvalla Ayar-nappulallaan yhden alipelin kuupisteytyksen – mikä samalla poistuu ko. pelaajalta käytettävistä tulevissa kuupisteytyksissä. Kalastuksessa kuupisteet kerätään arvokkaimmasta saaresta, matonkudonnassa palkitaan täysistä sarakkeista, ruukuissa samanvärisistä ruukkuseteistä ja viljelyssä tyhjennetyistä kuutiorivistöistä.
Ja kun aamu lopulta sarastaa on aika kurkistaa mikä numero omassa aurinkomittarissa pilkistää: viimein nitkahtaa pelaajan aurinkopisteetkin mittariston lukemalla eteenpäin. Aurinkomittaria ei myöskään nollata missään vaiheessa eli se mitä mittaristoon kertyy pelin edetessä kumuloituu pisteiksi uudestaan ja uudestaan.
Kun aikanaan neljäskin kierros on pelattu – viimeisen kierroksen pitäessä sisällään enää kaksi toimintoa per pelaaja – tulee Ayar: Children of the Sun päätökseensä. Pelin lopussa on vielä normaali yön pisteytys, mutta lisäksi jokainen pelaaja pääsee muuntamaan pelin tuoksinassa keräämänsä laama-merkit kuu- ja/tai aurinkopisteiksi. Kunkin pelaajan loppupisteet ovat se heikompi suoritus edellisistä.
Kun vielä lyhyesti paljastetaan viracocha-bonusten osuus pelistä, on Ayarin sielunelämä pääpiirteittäin edellä avattu. Viracocha-bonuksilla pelaajat voivat avata käyttöönsä pykälää boostatumpia toimintoja – kullekin alipelille on oma +1 -boosterinsa. Tarjolla on myös laamamerkkejä, ylimääräisiä kuupisteitä temppeleistä, lisää aurinkopisteitä mittariin silloin kun sinne lisää ylipäätään mitään saa ja/tai tiettyjen mökkiruutujen tyhjentymisistä.Ja onpa siellä vielä jo kuupisteytetyn Ayar-merkin siirto toiseen kohtaan vapauttaen näin ruutu uudelleenpisteytettäväksi. Kaikkea pientä kivaa siis.
Peli Ayar: Childen of the Sunia kuluttaa peliaikaa 3-4 pelaajalla liki kaksi tuntia, pienemmillä pelaajamäärillä (1-2) tästä lienee helppo nipistää jopa puolet.
“En yhtään tiedä miten tätä pelataan (hyvin)?”
Ayar on osoittautunut äärimmäisen kiinnostavaksi. Peli ei tullut millään tapaa puskista – olinhan nostanut sen mielenkiintoisimpien peliuutuuksien shorttilistallemme Spiel ’25 ennakossa (linkki). En vain ollut lopulta varma miten hyvä peli sen syövereistä kuoriutuukaan ja hankintaa jarrutti myös kalliihko hinta: 70-80 euron hintalappu on paljon, mikä on edelleen mysteeri mikä tässä maksaa noin paljon? Peli on kyllä kaikin puolin ihan laadukas komponenteiltaan ja Ian O’Toolen kuvitus istuu siihen kivasti, mutta silti hintalappu on yläkanttiin yleisestä linjasta.
Vaan onneksi ostin. Ostopäätökseni vahvisti viimeistään Antti-Villen hyvinkin positiivissävytteinen arvostelu Pelikaappimuistiossa. Siinä missä Antti-Villen peliarvio keskittyy Ayarin toimivuuteen yksin- ja kaksinpelinä laajennan omassa arvostelussani pelin toimivuutta nimenomaan suuremmalle pelaajamäärälle (3-4) sillä se on se pelaajamäärä millä peliä meillä pelataan.
Modernien europelien tapaan Ayarin alipelit ovat henkilökohtaisia, mutta menestymisen kannalta merkittäviä asioita säädellään sittenkin päälaudalla. Ihan alkaen jo pelin alkuvalmisteluista, jossa päälaudan vaellusetapeille arvotaan ‘aurinkopisteitä aurinkomittariin’ lätkien paikat. Pelin ytimessä on se, että kulloinkin hitaimmin edennyt Ayar kuihtuu pois ja siten läheskään kaikkia alkuun tarjolla olleista aurinkopistetankkauksista ei koskaan tapahdu. Mistä taas seuraa se, että osa Ayarin pelikokemusta on kuin oltaisi raveissa etsimässä sitä tämän päivän voittavaa ravuria, mutta jossa ei pelkästään veikata voittajahevosta vaan pyritään edesauttamaan itselle sopivien ravurien etenemistä.
Toiseksi reiteillään etenevillä Ayareilla säädellään mitä toimintoja milloinkin on tarjolla. Aina pelaaja ei saa sitä mitä olisi eniten vailla vaan tyydytään kakkos- tai kolmoskategorian toiveisiin. Ja useasti on tilanne, jossa useampi pelaaja kärkkyy samojen alipelien toimintoja ja siten tunnelma tiivistyy hiljaiseksi kyttäilyksi. Tämä korostuu etenkin isommilla pelaajamäärillä.
Siinä missä pelin ydin eli toiminnot ovat yksinkertaisen suoraviivaisia, niin pisteytys ei sitä ole. Tai no, on se sekin lopulta – mutta pisteytyksen ympärille rakentuu aivan omanlainen pelinsä. Ja se peli vasta mielenkiintoinen onkin. Mitä nopeammin aurinkomittariinsa saa tavalla toisella pykäliä, sitä nopeammin se osa pisteistä lähtee generoitumaan. Kuupisteet ovat edellistä hankalampi nakki sikäli, että niitä ryöpsähtää pelin joka neljänneksen päätteeksi ja silloin potentiaalisesti kerralla enemmän – sikäli kun ylipäätään mitään edes tulee.
Tämän kappaleen otsikko on suora lainaus siitä, mitä sanoin peliseurueelleni kun ensimmäistä kertaa levitettiin Ayar pöydälle. Osasin säännöt, mutta olin täysin kuutamolla siitä miten tätä pitäisi pelata. Ensimmäisen pelin puoliväliin mennessä oma pistesaldo oli muistaakseni kuupisteet=0, aurinkopisteet=1. Toki se tuosta sitten lähti ja kuupisteitä tuli lopulta runsaastikin, mutta aurinkopisteet sakkasi läpi ensimmäisen pelin. Enkä ollut porukan ainoa.
Toisella kerralla parannusta tapahtui jo huimasti, mutta tasapaino oli edelleen pielessä ja vasta kolmannesta kerrasta alkaen pisteiden kanssa tasapainoilu on alkanut asettua paremmin uomiinsa. Eli tietty oppimiskäyrä on havaittavissa, mutta riippumatta pelikerrasta ja omasta (epä)onnistumisestani olen nauttinut kaikista pelikerroista.
Ayarin suurimpia vahvuuksia on se, että kokonaiskudelma ei tunnu miltään toiselta peliltä – ja se on meikäläisen “pelikilometreillä” aika paljon sanottu. Laajemmin Fabio Lopianon tuotoksia pelanneet löytänevät ainakin mökkiruudukko-virityksestä viitteitä muihin miekkosen peleihin, mutta itselleni sekin osa oli raikas uusi tuulahdus.
Kuten alkuun sanoin, niin meillä Ayar on ollut puhtaasti 3-4 pelaajan kokemus. Laatikosta kuoriutuu kyllä soolo- ja kaksinpelikin, mutta ne jää kyllä kokematta ja niistä kiinnostuneiden kannattaa lukaista kokemukset Pelikaappimuistion blogista (linkki artikkelin alkupuolella).
Kaikkinensa Ayar: Children of the Sun on vuoden 2025 parhaita uusia julkaisuja. Se saa samalla suositteluleimamme ja toivoakseni peli löytää tiensä valtavasta uusien pelien tulvasta sitä arvostavien pöytiin. Toive voi olla liikaa pyydetty, sillä korkeahko hinta karsii varmasti osan ostajapotentiaalista eikä asiaa tehne helpommaksi sekään, että Osprey Games on hiljattain ilmoittanut jättäytyvänsä pois tämänkaltaisten pelien julkaisuista. Niinpä lisäpainoksia ei nähtäne tulevaisuudessa – tai ainakaan Osprey Gamesin toimesta. Mikä on sääli, sillä tässä on kaikki pelilliset palikat kohdallaan!
