Hieronta kelpaa koirallekin

Hieronta tekee hyvää niin ihmiselle kuin koiralle. Monet agilitykoirat käyvät hieronnassa lihashuollon vuoksi, mutta näyttelykoirakin hyötyy hieronnasta, esimerkiksi askellus on rennolla koiralla sulavaa. Kotikoiraa kannattaa sitäkin hierotuttaa; rappusissa kulkemisen tai sohvalle ja sohvalta hyppäämisen vaikeutuminen voi olla merkki jumiutuneista paikoista. Meillä Dodilla huomaa hieronnan tarpeen selän kaareutumisesta. Kaveri vetää selän kippuraan aivan kuin ihminen, jolla esimerkiksi selkää jäytää.

Paikat voivat jämähtää koiralla erinäisistä syistä. Esimerkiksi talven liukkaat kelit saavat koirankin varomaan askellusta ja pitkään jatkuva varominen saa paikat kirraamaan. Dodi on muutenkin tyypiltään jännittäjä, hieronnan tarpeen huomaa kun ottaa koiran syliin ja toinen kipristää kropallaan vastaan. Apua jäykkyyteen on haettu sekä kraniosakraaliterapiasta että tavallisesta hieronnasta.

Kraniosakraaliterapia koiralle

Kraniosakraaliterapia pohjautuu osteopatiaan, missä esimerkiksi työstetään esimerkiksi kehon kalvojen jännitteitä. Kraniosakraaliterapia on hellävarainen menetelmä, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koiran kehoon. Aloitimme Dodin rentouttamisen tällä menetelmällä, koska kaveri oli todella hieronnan tarpeessa. Päättelin, että tämä voisi olla hyvä, sillä jos itse olen oikein jumissa, täytyy lihaksia avata alkuun jotenkin muuten kuin klassisella hieronnalla.

Dodi seuraa hoidon etenemistä peilistä
Dodi seuraa hoidon etenemistä peilistä

Sain suosituksen mennä Riitalle yhdeltä bichon frisee -tutulta. Riitalla on vastaanotto Espoossa, hierontaa saa jäädä seuraamaan ja maksaa voi kortilla. Dodi ei suostunut käymään lepoasentoon, joten hieronta tehtiin istuma-asennossa. Dodi läähätti jonkin verran, mikä oli Riitan mukaan normaalia ja koiralle on hyvä tarjota runsaasti vettä session jälkeen. Myös hieronnan jälkeinen lenkki kannattaa ottaa iisisti. Dodi oli sen verran jumissa, että kävimme hieronnassa pariin otteeseen muutaman viikon välein. Dodin erityinen pulma-alue on lavat ja näiden kautta jäykkyys myös heijastuu nivusalueelle.

Klassinen hieronta kelpaa myös hauvalle

Hierojalle kulkeminen voi olla haasteellista, etenkin kun käy töissä Helsingissä, yrittää napata koiran matkaan Vantaalta ja suunnata sitten Espooseen. Iloa pintaan -hierontapalvelun Nina tuli vastaan Koirakeitaan avoimissa ovissa. Päätimme kokeilla hänen palveluaan juuri matkajärjestelyjen vuoksi, sillä Nina hieroo kotikäynteinä.

Ensimmäisellä kerralla Dodi oli päässyt taas jumiin eikä halunnut mennä Ninan toivomaan kylkiasentoon. No, hieronta järjestyi sylissäkin. Dodin lapojen väli oli suorastaan kosketusherkkä ja tämän vuoksi Nina helpotti lihaskireyttä infrapunan avulla.  Muut osat olivat selkeästi paremmassa tilassa, takajalkoja hierottaessa Nina kertoi koiran henkäisseen syvään – tämä lienee kunnon Nirvanan saavuttamisen merkki.

Olin siirtynyt hieronnan  alkamisvaiheen jälkeen toisaalle, jotta Dodi ja Nina pääsisivät keskittymään olennaiseen. Toisella kerralla Dodi oli jo paremmassa kunnossa, infrapunaa ei tarvittu. Takajaloissa oli tiukkuutta, mutta hyvin Nina sai pikkukaverin rentoutumaan.

Dodi klassisen hieronnan pauloissa
Dodi klassisen hieronnan pauloissa

Nina tekee hierottavasta koirasta epikriisin jokaisella hoitokäynnillä. Ensimmäisellä kerralla hän kyseli alkuun hieman taustatietoja Dodista ja tämän yleisestä kunnosta. Maksu käy lopuksi kätevästi esimerkiksi kortilla – aivan kuten Riitallakin.

Maija

Maija innostuu melkein mistä tahansa ja tämä näkyy monipuolisena artikkelituotantona Lunkisti-blogissa. Matkailualalla työskennelleenä häneltä voi tipahtaa reissuvinkki jos toinenkin. Hän jaksaa myös imeytyä television ääreen - vaikka kukaan ei kuulemma enää tee niin! Samassa taloudessa asuu myös kaksi Bichon Friseetä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.