
Vuonna 2023 julkaistu Hooky yhdistää kaksi harvemmin kimpassa nähtyä mekaniikkaa: deduktion ja sanapelin. Tavoitteena on klassisen päättelypelin tapaan selvittää ketkä kolme lapsukaista (=kirjainta) ovat pelaamassa Hookyä sen sijaan että olisivat luokkahuoneissa oppitunneilla. Päättely puuttuvista kirjaimista tehdään toinen toiselta viisikirjaimisia sanoja kysellen.
Mitä vastaat sanaan ‘cajun’?
Pelin alkaessa pelin 26 kortin kirjainpakka sekoitetaan. Pakasta kolme eli ne “Hookyä pelaavat” -tyypit laitetaan sivuun, muutama jätetään pöydän keskelle odottamaan myöhempää paljastamista ja loput jaetaan pelaajien kesken tasan. Lisäksi pelaajat saavat näkösuojan sekä lomakkeen omille muistiinpanoille joista jälkimmäiseen voikin alkuun jo merkkailla omat aloituskortit koska niissä näkyviä kirjaimia ei muilla voi olla. Hookyn alkuvalmistelut on näin hoidettu nopeasti.
Peli itsessään kestää kuusi kyselykierrosta jossa pelaajat pääsevät kyselemään toisiltaan viisikirjaimisia sanoja. Saatujen vastausten avulla pyritään selvittämään mitä kirjaimia muilla pelaajilla on ja sitä kautta myös mitkä ovat ne pelin alussa sivuun asetetut kolme korttia.

Vaan vielä ennen varsinaisia kyselykierroksia joutuu kukin pelaaja raottamaan hieman omien aloituskorttien sisältöä. Tämä tehdään viisikirjaimen sanan kautta ja annetun vihjesanan tulee sisältää vähintään yksi kirjain pelaajan omista korteista. Pelaaja kerrallaan siis kerrotaan oma vihjesana ja osumien määrä.
Jos hallussa on vaikkapa kirjaimet A, F, H, P ja T ja alkuvihjeenä antaa sanan ‘SUORA’ on osumia yksi koska pelaajalla on hallussaan kirjain ‘A’. Jos vihjesanana olisi ollut ‘KAIRA’ osumia olisi kaksi, sillä sanassa esiintyy kaksi ‘A’ kirjainta.
Varsinaiset kyselykierrokset etenevät samaan tapaan kuin aloitusvihjeenkin osalta, mutta vuorossa oleva pelaaja valitsee kohdepelaajan sanoen tälle viisikirjaimisen sanan ja kohdepelaaja vastaa numeron muodossa ääneen montako “osumaa” tällä oli. Kaikki pelaajat saavat saman tiedon merkittäväksi muistiinpanoihinsa.
Kun kullakin pelaajalla on ollut yksi kysymysvuoro on yksi Hookyn kuudesta kyselykierroksesta pelattu. Kierrosten 1, 2 ja 3 lopuksi paljastetaan pöydän keskellä odottavista kirjainkorteista yksi, joka ei ole kenelläkään pelaajista eikä toisaalta ratkottavien ‘Hooky’-kirjaitenkaan joukossa. Kierrosten 4, 5 ja 6 päätteeksi pelaajat joutuvat arvaamaan muistiinpanoihinsa merkiten mitkä ovat tämän pelin ‘Hooky-kolmikko’.

Kuusi kyselykierrosta myöhemmin peli päättyy. Lopussa tehdään ‘Hooky’-kirjanten arvauksen ohella arvaukset siitä mitä kirjaimia kullakin pelaajalla on. Tämän jälkeen paljastetaan kirjainomistukset ja lasketaan pelaajien loppupisteet.
Arvaamalla oikein toisten pelaajien kirjaimia tienaa pisteen per kirjainkortti ja täydellisestä tietämyksestä palkitaan vielä lisäpisteellä. Hooky-kirjaimistä tienaa viisi pistettä kierroksilla neljä ja viisi ja kymmenen pelin päättyessä – valtaosa pisteistä tulee siten tästä kolmikosta. Isoimmalla pistepotilla voitetaan koko peli.
Yksi peli Hookyä kuluttaa peliaikaa noin 45 minuuttia. Peliin mahtuu 3-5 pelaajaa.
Todellinen helmi
Hooky on huikaisevan hyvä. Jos sana- ja päättelypelit on se “sun juttu”, on Hooky nappivalinta ja toistaiseksi parasta mihin olen tällä osastolla törmännyt. Jos taas edes toinen mainituista peligenreistä menee enemmän inhokkiosastolle niin ei ole mitään syytä antaa Hookylle edes sitä yhtä mahdollisuutta.

Viisikirjaimisten sanojen täysin vapaa muodostaminen ja omaa päättelyä helpottavien sanojen tapailu on hyvin antoisaa puuhaa. Toki alkuun lisähaasteena on löytää sopivia sanoja joissa on niin sanottuja “fagotti”-kirjaimia eli vähemmän suomenkielessä edustettuja yksilöitä B, C, F, Q, W, X, Y ja Z. Mutta muutama peli alle ja tämäkin puoli hioutuu kuin huomaamatta.
Niin, pelaamme peliä suomeksi, koska oma äidinkieli nyt on omissa porukoissa helpointa, mutta Hooky kirjainpalettinsa puolesta sujahtaa englanniksi vieläkin luontevimmin. Skandikirjaimet Å, Ä ja Ö puuttuvat pakasta, mutta muuten on kaikki aakkoset mukana. Toisaalta vaikkapa Scrabbleen tottuneelle se, että Hookyssä kelpaa erisnimetkin niin se helpottaa hankalien kirjainten käyttöä huomattavan paljon.
Pelin päättelyelementti on sikäli suoraviivainen, että Hooky ei haasta sopivan tai oikeanlaisen merkitsemistavan keksimisessä vaan haaste nojaa nimenomaan nokkelien ja tilanteeseen sopivien sanojen keksimisessä.
Pienen lisävivahteen Hookyyn tuo mahdollisuus paljastaa omalla pelivuorolla yksi omista kirjainkorteista. Tästä palkkioksi saa vetää joltakulta toiselta yhden kirjainkortin, katsoa sen ja palauttaa salassa kortin omistajalle tämän tietämättä mitä tuli nähtyä. Lisäelementti saattaa auttaa eritoten tilanteessa jossa on varma, että muut – tai lähes kaikki – jo tietävät sinulta jonkin tai joitakin kirjaimia. Samalla on toki hyvä ymmärtää ettei oljenkorsi takaa välttämättä lisätietoa jos sattuu vetäisemään jo tietämänsä kortin silmiensä eteen.

Jos on peli itsessään rautaa, niin tuotantoarvot ja ulkonäkö eivät ole ihan samassa jiirissä. Hooky näyttää ja tuntuu halvanoloiselta. 30 euron hintalappuun saa joukon kirjainkortteja, sermit viidelle ja reilun tukun pelaajakuponkeja, mutta ulkoasu on läpeensä kotikutoinen eikä toimi millään tapaa myynninedistäjänä. Kaupan hyllyltä bongattuna on vaikea nähdä, että Hookyn kukaan tarttuu eli melkeinpä pitää tietää mitä hakee ennen kuin kantti riittäisi ostopäätökseen.
Lopputulos on joka tapauksessa kovasti uniikki ja vaikka siinä on mm. Black Vienna (1987) vivahteita niin kiitos vapaammuotoisemman arvailumekaniikan tätä verrokkia enemmän peliä. Pisteytyskin toimii joskin on vahvasti kallellaan Hooky-kirjainten aikaiseen arvaamiseen. Vaan sekään ei lopulta haittaa… tai ainakaan allekirjoittanutta: nautin pelistä suunnattomasti ja oma suoritus lopulta riittää mihin riittää. Erinomainen peli ja ansaitsee lämpimät suositteluni!