Solenia – resurssiroudausta ja reikäkortteja

Vuosituhansia takaperin Soleniana tunnettu planeetta kadotti, jostakin tuntemattomasta syystä, päivä- ja yösyklinsä. Lopputuloksena planeetan toinen puolisko kylpee ainaisessa valossa ja toisessa vallitsee ikuinen pimeys. Tapahtuneella oli luonnollisesti seurauksensa: tietyt elämisen kannalta välttämättömät resurssit kuten vaikkapa vilja kasvavat nyt vain planeetan aurinkoisella puolella, kun taas esimerkiksi vesivarat löytyvät pääosin pimeältä puoliskolta.

Seuraa siis, pakostakin, tarve armottomalle tavarankuljetukselle planeetan osista toiseen ja tästä logistisesta tarpeesta lohkeaa markkinarako myös pelaajien hallinnoimille kuljetusyhtiöille. Solenian keskushallinto vastaa kuljetuksen ”päävaltimona” toimivasta ilmalaivasta, joskin sitäkin purkkia pelaajien valinnat puskevat eteenpäin. Pelaajien vastuulle jää sukkulointi ja tavaranraijaus ilmalaivan ja planeetan eri kolkkien välillä. Vaan se perimmäinen kysymys kuuluu: kuka hoitaa logistiikkabisneksensä tehokkaimmin? Se selviää 16 kierroksessa, johon peliaikaa menee puolisen tuntia.

Kolmen ”reikäkortin” käsi: 1 taikka 2 heti sitä ”jotakin” mikä kortin aukosta kurkistaakaan tai vaihtoehtoisesti 0, mutta ilmalaivan liike ja kaksi sitä ”jotakin” sitten joskus.

Teematonta napakkaa resurssipuljausta

Pelin taustatarina on mielenkiintoinen, mutta paljastuu täydelliseksi päälleliimatuksi hötöksi nopeammin kuin huomaatkaan. Voisi olettaa, että kaikkinaisen tavarankuskauksen keskiössä pyöritetään rahatukkoja, mutta kattia kanssa: onnistuneista toimituksista irtoaa niitä kuuluisia voittopisteitä ja jos vaikkapa kuljetuksia varten tarvitsee koukata kauemmas, niin ylimääräiset polttoainekulut kuitataan millä tahansa raaka-aineella. Teemattomuutensa puolesta Solenia on hyvinkin geneerinen europeli, mutta paljastetaan jo nyt, että pelinä silti oivallinen sellainen.

Pelivuoro alkaa kortin peluulla. Kädessä olevista kolmesta reikäkortista pelataan laudalle yksi. Ilmaiseksi sen saa asettaa pelilaudan keskellä olevan ilmalaivan välittömään läheisyyteen ja sama ilmaisuuden sääntö pätee, jos uuden kortin pelaa jonnekin aiemmin pelatun oman kortin viereen. Kauemmaksikin pelata saa, mutta näitä kuluja joutuu maksamaan resursseilla.

Yksi puu nyt, koska kortin aukosta sellainen kurkistaa. Toinen puu (kortin alalaidan mukaisesti) sitten, kun kyseinen kortti tippuu pois pelilaudalta.

Kortit antavat resursseja tai pisteitä yhdestä kahteen tai niillä pääsee tekemään toimituksen kaupunkiin. Mitä ikinä laudalle tulikaan pelattua, niin pelatusta kortista pääsee hyötymään kahdesti: ensimmäisen kerran kortin toiminto tapahtuu heti pelattua, jälkimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun se ”tippuu” pois pelilaudalta. Se ’mitä ja miten paljon’ kortti antaa heti näkyy kortin ylälaidan numeron ja kortin reiästä pilkistävän symbolin yhdistelmänä. Kortin alalaidan (ja toisinaan reiän) -yhdistelmä vastaavasti kuvaa mitä saat, kun kortti aikanaan poistuu pelistä.

Keltainen pelaaja on pelannut ilmalaivan edessä olevan 0-kortin. Kortista pilkistää tähti mikä tarkoittaa tavaratoimituksen tekoa kaupunkiin – tällä kertaa pimeydessä sijaitsevaan sellaiseen. Lisäksi ilmalaiva liikkuu kartalla.

Keskiössä on siis haalia riittävästi resursseja omalle laudalle, jotta niitä on riittävästi kaupunkien tarpeisiin. Kun sopiva tilaisuus on käsillä, pelataan kortti laudan kaupunkiruutuun ja täytetään yksi tarjolla olevista toimituksista. Toimitusten kanssa saakin olla tarkkana, sillä osa kaupungeista on valossa ja osa pimeydessä ja näille molemmille on omat tikettinsä toimitettavaksi.

Tarjolla olevat toimitukset pimeyden ja valon kaupunkeihin: pääasiassa puuta ja viljaa pimeyteen, kiveä ja puuta valoon. Kuva kolminpelistä.

Niinikään kartta elää koko ajan. Pelin alkaessa mennään joko kohti pimeyttä tai valoa (riippuen alkuasetelmasta) ja jo muutaman kierroksen jälkeen ollaan kokonaan pimeydessä/valossa, jolloin puolet tarjolla olevista toimituksista ei ole edes mahdollisia. Pelin edetessä maisema lähtee kääntymään täysin päinvastaiseen näkymään, kun pelaajien pelaamien korttien toiminto siirtää pelilaudan keskiössä oleva ilmalaivaa. Muuttuvasta tilanteesta johtuen välillä on kiirekin hoitaa toimitus esim. valoisaan kaupunkiin vielä kun se hetken on saatavilla tai ennen kuin kilpailija vie sen viimeisen mahdollisuuden ennen pimeyttä.

Kun ilmalaiva liikkuu, kartan taaimmainen pala ”putoaa” pois ja siinä olevat kortit aktivoituvat uudemman kerran: mustalla pelaava saa puuta ja vettä, pinkin kortin omistaja puuta. Laatta itsessään käännetään ympäri ja palautetaan pelilaudan ensimmäiseksi. Näin ilmalaiva lopulta pysyy koko ajan kartan keskellä.

Vuoron lopuksi nostetaan omasta 16 kortin pakasta yksi uusi kortti korvaamaan juuri käytettyä ja aloitetaan seuraavan pelivuoron suunnittelu. Johtuen napakoista pelivuoroista, se seuraava oma vuoro on nopeammin kuin huomaatkaan.

Solenia päättyy, kun kukin pelaaja on kaikki korttinsa pelannut. Tässä kohtaa lasketaan pisteet tehdyistä toimituksista, huomioidaan pelin aikana napsitut irtopisteet ja palkitaan vielä tasaisesti diilejä valon ja pimeyden kaupunkeihin hoitaneita. Isoimmalla pistepotilla luonnollisesti voittaa.

Ne muutamat nerokkaat oivallukset

Solenian perusidea on kaikkea muuta kuin uusi. Näitä ”resursseja voittopisteiksi” -pelejä on tarjolla pilvin pimein, joten uusilta tulokkailta odottaa aina joitakin innovaatioita, joilla erottua massasta. Solenia niitä onneksi tarjoileekin – ainakin kaksin kappalein.

Pelaajan kuljetusalus, jossa on rajallisesti tilaa resursseille ja paikat jo hoidetuille toimituksille. Kunkin toimitusslotin yllä/alla näkyy ilmaisresurssi/pisteet), jonka saa tehdyn toimituksen myötä.

Ensimmäinen plussa papereihin tulee jatkuvasti muuttuvasta pelilaudasta: pelialueen nurkat, jotka ovat alkuun kaukana ja liian kalliita, tulevat ajan kanssa lähemmäksi ”ja halvemmiksi”, kunnes taas etääntyvät ennen kuin katoavat kokonaan. Kun edelliseen lisätään vielä valon ja pimeyden leikki, jolla on toimitusten kannalta paljonkin merkitystä, on pelilauta jatkuvasti kiinnostava olematta kuitenkaan kaoottinen.

Toinen pelisuunnittelun kiitosta saava osa on kahdesti laukeavat kortit. Mitä edemmäs kortin pelaa, sitä pidempään se toimii ”ilmaisjatkeena” tulevien korttien peluulle, mutta sitä pidempään joutuu odottamaan, että kortista hyötyy toistamiseen. Pikavoitosta taas pääsee nauttimaan, kun kortit pelaa putoamisen rajalle. Vaan näihinkin liittyy silti myös oikea ajoittaminen: pelaajien kuljetusaluksissa on varsin rajallisesti tilaa resursseille, joten uhkana on ettei tila riitä uudelle tavaralle.

Pelin yleisilme on ensiluokkaisen selkeä ja onnistunut.

Sooloilua ja lisäkilkettä

Jos pelkkä peruspeli ei riitä – millä kyllä itsessään pääsee mielestäni riittävän pitkälle – tarjolla on vaihtelua omiin kuljetusaluksiin: kaksipuoleisina ne tarjoavat erilaista variaatiota, jonka ohella erillisillä erikoislaatoilla saa kuljetusaluksiin vielä pelaajakohtaisia erojakin.

Pelaajalautojen kääntöpuolet ja erikoislaatat. Kuvan noppaa tarvitsee yksinpelissä.

Mukana on myös niin kovin trendikäs ”leivotaan nyt joku soolipeli-muotokin mukaan”, jonka osalta tunnustan etten ole kokeillut eikä oikein kiinnostakaan. Se keskittyy pelkästään oman tuloksen paranteluun mikä ei ole riittävä kimmoke levittää Solenia pöydälle.

Muutenkin Solenia paranee, mitä enemmän on pelaajia: täydempi pelilauta ja useampi silmäpari kilvoittelemassa samoista kontrahteista tekevät tälle pelille pelkästään hyvään. Ja mikäpä on pelatessa vaikka nyt sillä neljällä pelaajalla, koska vuorot vilistävät pikavauhtia ja jännitystä piisaa loppuun saakka.

Menoa ei millään tapaa haittaa sekään, että peli ei oikeastaan kehity koko puolituntisen aikana minnekään vaan se on sitä samaa tavarantoimituksen kanssa tuskailua alusta loppuun. Sillä sittenkin Solenia tuntuu siltä, että saat enemmän peliä kuin mitä pelin kesto antaa muutoin olettaa. Se on harvinaista herkkua se!

Solenia: hämärästä aamunkoittoon ja taas kohti hämärää.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.