The White Castle (2023) kutsuu pelaajat (1-4) 1700-luvun Japaniin solmimaan läheisiä suhteita Hariman provinssin valtaa pitävään daimio Sakai Tadazumiin. Tärkeät päätökset tehdään daimion hallinnoimassa Himejin linnassa jota myös valkoiseksi linnaksi kutsutaan, joten on ensiarvoisen tärkeää ujuttaa oman klaanin edustus linnan kaikille eri päätöksenteon tasoille.
Kutakuinkin näin pohjustetaan The White Castlen taustatarina. Peli itsessään on sikäli tyylipuhdas europeli, että itse teema unohtuu tai ainakin jää vahvasti taka-alalle hetimiten kun pelaamaan päästään. Tämä tietty teemattomuus ei pelistä tee suinkaan huonoa mikä käy myös ilmi seuraavan vajaan tunnin aivorypistyksen aikana.
Tärkeitä noppavalintoja
Peli kestää kolme rakenteeltaan samankaltaisesti etenevää kierrosta. Kunkin kierroksen aluksi pelaajien käyttöön heitetään joukko noppia kolmessa värissä jotka asetetaan pelilaudan jokiosan silloille väreittäin ja suuruusjärjestykseen. Noppia valitaan vuorojärjestyksessä samalla asettaen se vapaaseen päälaudan tai oman pelilaudan ruutuun ja suoritetaan siinä oleva toiminto. Vallan yksinkertaista.
Noppaa valitessa lähtökohtaisesti isompi noppa on aina parempi, mutta pienemmillä saa toisaalta lyhtybonuksen. Pelin perusperiaate on, että pelilaudan eri paikkoihin on merkitty nopalle minimivaade: jos tämän rajan ylittää saa pelaaja nopan asettamisesta rahaa ja alamittaisella joutuu maksumieheksi. Kolmen ja neljän pelaajan peleissä lähes kaikkialla toimintoon mahtuu kaksi noppaa jolloin jälkimmäistä noppaa verrataan ruudussa jo olevaan vastaavin säännöin.
Nopan numeron ohella myös värillä on usein väliä sillä kohderuudun toiminnot on valtaosin värikoodattuja. Esimerkiksi ao. kuvan tapauksessa valkoisella nopalla saa tehdä kaksi asiaa kun taas punaisella ainoastaan yhden.
Mutta mitä niillä nopilla on tarjolla? Valtaosa toiminnoista palkitsee pelin eri resursseilla (riisi, rauta, helmet) jotka merkitään samantien pelaajan omalle pelilaudalle. Lisäksi on mahdollista saada myös suoria voittopisteitä, sinettejä, rahaa tai vaikkapa etenemistä vuorojärjestysradalla. Merkittävämpiä ovat ns. “isot toiminnot” joilla pääsee asettelemaan pelilaudalle omia nappuloitaan; ja juuri näihin toimintoihin kuluu noita muita resursseja.
Isoina toimintoina on tarjolla toiminnot viljelijöille, samuraille sekä läheteille jolloin omalta laudalta poimitaan toimintoa vastaava työläinen päälaudalle pelattavaksi.
Viljelijä-toiminnolla pelataan farmeri noppasiltojen ympäröimille pelloille. Toiminto kuluttaa riisiä, mutta palkkioksi saa ruudusta riippuen vapaavalintaisia resursseja, sinettejä tai rahalla suorittaa “isompia toimintoja”. Oleellista farmareissa on lisäksi se, että kierroksen päätteeksi osan viljelijä-toiminnoista pääsee suorittamaan uudelleen mikäli lähisillalle jäi käyttämättömiä noppia.
Samurai-toimintoihin kuluu rautaa palkkioiden vaihdellessa resurssien, sinettien, linnatoimintojen sekä “isompien toimintojen” muodossa – vähän peleittäin vaihdellen. Samurait antavat niinikään pistekertoimia linnaan pelatuista läheteistä pelin päätteeksi.
Kolmantena “isona toimintona” ovat lähetit, joita pelaajat voivat tuoda linnan porteille tässä kohtaa rahalla ja siirtää samantien helmiä maksamalla. Mitä enemmän helmiä käyttää sitä ylemmäs linnan kerroksissa yhdellä kertaa saa lähetillä edetä. Kohderuudusta lähetti nappaa kortin pelaajan omalle laudalle siirtäen sieltä edellisen kortin lyhtytoiminnon jatkeeksi. Tai jos lähetti kipuaa linnan ylimpään kerrokseen on tarjolla isompi pistepotti pelin päätteeksi sekä pientä bonushyvää ja lyhtytoiminto.
Päälaudan eri kohteiden ohella pelaaja voi sijoittaa noppansa myös omalle laudalle, jossa on paikka kolmelle eri värin nopalle. Palkkiot ovat resursseja – ja sitä enemmän mitä enemmän vastaavasta rivistä on saanut työläisiään tyhjennetyksi – sekä vaihdellen jotain muutakin, myös niitä “isoja toimintoja”.
Kun kaikki ovat vuorotellen kolme noppaa valinneet ja päässeet suorittamaan niillä toiminnot siirrytään kierroksen päättäviin toimiin. Tällöin katsotaan paitsi vuorojärjestys seuraavaa kierrosta varten myös aktivoidaan farmaritoiminnot sellaisten siltojen kupeesta joihin noppia jäi valintavaiheesta. Kolmannen kierroksen päätteeksi pisteytetään laudalle lätkityt työläiset, palkitaan vuorojärjestysradalla riittävästi edenneet sekä hyvitetään käyttämättömistä resursseista. Suurimmalla pistepotilla voittaa.
The White Castle on kovasti napakka tapaus ja se näkyy myös pelikellossa: peli vie neljälläkin pelaajalla vain noin tunnin ja lisäpelikerroilla ja etenkin pienemmillä pelaajamäärillä kestosta saa nipistettyä reilusti.
Peli joka ymmärtää kestonsa päälle
The White Castle on pistesalaattipulma, mutta erittäin onnistunut sellainen. Eri puolilta pelilautaa on tarjolla samoja asioita, joten olennaista on löytää juuri tähän peliin arvotun setupin pohjalta ne toimivat kombot jotta kuin varkain antavat toimintoja vähän enemmän. Kaikki vaikuttaa kaikkeen kierroksen alun heitetyistä nopista lähtien, joten siinä mielessä tilanteet elävät ja mahdollisuudet vaihtelevat.
Pelilauta myös elää pelin edetessä, kun lähettitoimintojen kautta linnan tiettyjen osien toimintokortit vaihtuvat. Jokainen vaihtuva kortti on uusi mahdollisuus mikä pelaajien pitää huomioida: tuliko itselle antoisa tilaisuus jonne rynniä samantien vai pysytäänkö aiemmassa suunnitelmassa?
Oli pelin alkuasetelma lopulta mitä tahansa The White Castle ymmärtää lopettaa pelin ajoissa: yhdeksän toimintoa on riittävästi, että itse kukin saa pisteveivailunsa tulille, mutta silti sopivasti riittävän vähän, että aina jää tunne tietystä keskeneräisyydestä. Mitä olisinkaan voinut tehdä toisin, jotta olisin saanut pisteitä vähän lisää?
Ulkoisesti peli jakaa mielipiteitä. Itse kallistun siihen porukkaan jonka mielestä ainoastaan pelilaatikon kansi on kaunis, pelilauta ja komponentit lähestyvät enempi sitä rumaa päätä. Käytetty symboliikka ja toiminnot on sittenkin esitetty selkeästi kunhan katseensa osaa kiinnittää oikeisiin kohtiin yleisen hyrskynmyrskyn maiseman seasta.
Oli ulkonäöstä lopulta mitä mieltä tahansa on White Castle pelinä napakkaa europelimäistä pulmaa hakevalle vahvasti suositeltava valinta. Ja on peli yleisönsä löytänytkin sillä siinä määrin korkeahko on pelin sijoitus BGG:ssäkin. Ja lisäosaakin pukkaa ‘The White Castle: Matcha‘:n muodossa 2024, joilla valkolinna uudistaa itse itseään entisestään.
Niin ja soolopeli, sellainenkin on leipaistu jo lähtökohtaisesti mukaan. Se on myös se osa peliä, joka on eniten nostattanut pelaajissa verenpainetta, sillä soolopeli on äärimmäisen vaikea. Helpoimmallakin kolmesta vaikeustasostaan automa nimittäin peittoaa jopa pelin suunnittelijat kuusi kertaa seitsemästä – asia jonka ovat myöntäneet avoimesti BGG:n foorumilla. Osin tästäkin syystä boardgamegeekistä löytyy tätä nykyä aika paljon tasapainoisemman ja kiitellyn ‘The Gingkogawa Clan‘ nimeä kantavan variantin soolopelaajien iloksi.
