Spiel’22 messujen odotetuimpia (ja nopeimmin loppuunmyyty) uutuuksia on nyt tarkastelussa oleva Cat in the Box: Deluxe Edition (2022). Peli on japanilaisen Muneyuki Yokouchin suunnittelema ja Hobby Japanin / Bezier Gamesin julkaisema tikkipeli, jonka koukkuna on maattomat kortit: kädessä kortit ovat maattomia, mutta pelatessaan pelaajan tulee määrittää mitä maata kortti on.
Kuulostaako turhan villiltä vai voisiko alta kuoriutua korttilemmikki joka kotiin? Kantaako pelin vinkeä idea vai onko kyseessä kikka vitonen, jolle jaksaa hymähtää kerran pari minkä jälkeen kissa karvoinensa joutaa pölyttymään hyllyn perukoille? Otimme siitä selvää.
Mulla on vaan mustia kortteja!
Peli sisältää kortit väliltä 1-9, kutakin korttia pakassa on viisi. Näin ollen pakan koko on 45 korttia, josta pienemmillä pelaajamäärillä viilataan ennalta määrätty määrä isoimpia numeroita pois. Pakka sekoitetaan ja jaetaan pelaajien kesken tasan. Kun pelilauta levitetään keskelle pöytää ja kukin pelaaja ottaa oman värin pelimerkit ja pelaajalaudan eteensä, on etukäteisvalmistelut tehty.
Ennen tikkipelikierroksia kukin pelaaja heittää yhden käsikorteistaan pois ja lisäksi ilmoittaa montako tikkiä aikoo jaon aikana voittaa. Cat in the Boxissa on siis lupaustikeistä tuttu elementti mukana jossa onnistuminen takaa bonuksia kierrospisteisiin. Mutta tästä lisää jäljempänä.
Itse tikkikierrosten säännöissä ei ole kommervenkkeja: yksi ajaa ja muut pelaavat kortin tikkiin joko tunnustaen maata tai sitten ei – punainen väri on aina valttia. Vaan kun kaikki käsikortit näyttävät mustilta, niin miten tämä tapahtuu käytännössä?
Avuksi tulee pelaajakohtaiset laudat, jonka ympärille pelaaja korttinsa pelaa. Jos siis haluat pelata vihreän vitosen, pelaat vitosen laudan vihreälle puolelle. Mutta jotta tämä pelaaminen on sallittua, pitää päälaudalla vihreän vitosen olla edelleen vapaana etkä luonnollisestikaan ole saanut aiemmin ilmoittaa ettei sinulla enää ole vihreitä kortteja. Tälle ’minulla ei ole tätä maata’ -tiedolle löytyy sillekin paikkansa pelaajakohtaiselta laudalta.
Pelattu tikki päätyy isoimman valtin pelanneelle tai jollei valttia pelattu lainkaan, niin sille joka pelasi suurimman numeron ajettua maata. Tikin voittanut aloittaa myös seuraavan tikin.
Jako päättyy, kun pelaajilla on kädessään enää yksi kortti – tätä viimeistä korttia ei enää pelata. Toinen ja pelin osalta se yleisempi ”sudden death” -kierroskatkaisija tulee, jos joku pelaajista ei voi enää pelata tikkiin korttia. Jälkimmäistä kutsutaan paradoksiksi ja tarkoittaa tilannetta, että päälaudalta on jo viety numerot ja värit, joihin vuorossa olevan pelaajan kortit muutoin kuuluisivat.
Pisteenlaskussa jokainen tikki antaa yhden pisteen ja jos oma lupaus tikkien määrästä osuu kohdalleen, lisäpisteitä heruu päälaudalta isoimman oman pelimerkkirykelmän mukaan. Paradoksin aiheuttanut saa ainoastaan miinuksia, mutta vain ottamistaan tikeistä. Kokonainen peli Cat in the Boxia kestää yhtä monta jakoa kuin on pelaajiakin. Kestona se tarkoittaa 20-40 minuuttia.
Mutta missä se deluxe luuraa?
Olin etukäteen aavistuksen huolissani siitä, miten sekavaksi pelaaminen menee korttien värittömyyden myötä ja kun kokonaistilanteen seurantaan tarvitaan siihenkin erillinen pelilautansa. Huoleni osoittautuivat turhiksi: käytännössä kokonaisuuden hahmottaminen toimii ja pelaaminen on sujuvaa – joskin peli vaatii ilman muuta keskittymistä.
Pisteenlasku on suoraviivainen ja lupausta vastaavan tikkimäärän täyttäminen mahdollistaa välillä tuntuvatkin lisäpisteet. Mistä seuraakin se, että kaverin pelaamisen seuraaminen ja sen mukaisesti tilanteeseen reagointi on myös merkittävä osa peliä: yksittäisillä tikeillä voi kierrospisteisiin olla tuntuva vaikutus.
Jättämällä korttivärin määrittelyn pelaajien vastuulle (tietyissä rajoissa) peliin tulee muutenkin mahdollisuus monennäköisiin riskil- ja ”peliliikkeisiin”, jotka toisinaan toimivat pelaajan eduksi ja välillä kapsahtavat ilkeästi omaan nilkkaan. Aina ei etukäteen ole varma, kummasta milloinkin on kyse – mikä vasta riemastuttaakin. Tämä korttien ”värittömyys” lisää onnen ja yllätyksen elementtejä melkoisesti, joten vahvasti kontrollia hakeville Cat in the Box ei välttämättä ole se paras valinta vaan on ehkä parempi hakea pelattavaa jostakin muualta. Makukysymyksiä tämä jos mikä, mutta itse tykkään.
Peli on ”deluxe versio”, mutta mikä siinä lopulta on sitten sitä deluxea? Ei ainakaan suurin osa komponenteista. Nimittäin pelin kortit ovat ohuen heiveröiset ja mustatkin vielä, joten ilman korttisuojia käytön jälki näkyy niissä heti ensipelin jälkeen. Niinpä minäkin – hampaita kiristellen – suojamuovitin korttini heti kättelyssä. Suojitettuna kortit eivät sitten mahdu enää täydellisesti pelilaatikon inserttiin vaan kansi nousee puolisen senttiä ylemmäs – tämä täydellisyyttä hakeville tiedoksi.
Muut komponentit, eli pelilauta ja pelaajien laudat on upotettuja, joihin pelimerkit sujahtavat kätevästi. Kuvissa näkyvät pelimerkit näyttävät kivoilta mutta ovat käytännössä erittäin pieniä – isompia kaipaisin. Toki nämä ovat nyt sitten sitä ”deluxea” verrattuna alkuperäiseen Cat in the Boxiin, jossa ei ollut upotettuja lautoja, itse pelaajamerkit pahvia ja pelaajamääräkin vain neljä, mutta jäin silti kaipaamaan ilmeisesti sitä (olematonta) ”Platinum editionia”.
Komponenttien heikkoa laatua lukuunottamatta pääasia, eli se itse peli, on kuitenkin erinomainen. Sopivasti kiero ja omintakeinen, mutta toimiva, vaatien kuitenkin pelaajista keskittymistä ja tarkkuutta. Ei siis se kaikkein toimivin tilaisuuksiin, joissa on mahdollisesti paljon hälinää ja pelin keskeytyksiä syystä tahi toisesta, mutta kun on sopivasti rauhaa, niin Cat in the Box: Deluxe Edition on erittäin kiintoisa valinta. Ja kaikille teille jotka luulitte jo nähneenne kaiken tikkipelien maailmasta, ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
