Gold Country – kuka taitaa osakekeinottelun parhaiten?

Gold Country (2026) kutsuu pelaajat keskelle Kalifornian kultaryntäyksen (1848-1855) aikaa. Pelissä neljä eri kaivosyhtiötä pyrkivät parhaille kulta-esiintymäapajille ja pelaajat taasen hyötymään taloudellisesti alati muuttuvista osakekursseista. Näin Gold Country on teemoitettu, mutta Reiner Knizian peleille on tavanomaista, että teemoitus on varsin helppo vaihtaa aivan toiseksikin – ja näin itse asiassa alunperin onkin. Peli nimittäin pohjautuu Knizian varhaisempaan tuotantoon Spectaculum (2012), jossa kaivosyhtiöiden sijaan pelilaudalla häärivät kiertävät sirkukset. Gold Countryn teema on joka tapauksessa sopivampi, mutta teema ei ole likimainkaan ainut asia mikä on saanut kasvojenkohotusta.

Pelilaudan täydeltä mahdollisuuksia

Pelilaatikosta löytyy tätä nykyä kaksipuolinen pelilauta, josta toinen on lähempänä Spectaculum kokemusta ja kääntöpuolella on enemmän muutoksia sisältävä jokikartta. Esittelen alkuun “peruskartan” ja palataan jäljempänä joki-kartan lisätvisteihin.

Pelin alkaessa kaikkien kaivosyhtiöden osakkeenarvo on viisi rahaa. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Alkuvalmisteluissa pelilaudalle merkittyihin ruutuihin lätkitään arvalla pahvichippejä jotka joko kasvattavat ruutuun levittäytyvän kaivosyhtiön arvoa tai vähentävät sitä, laukaisevat osingonjaon tai aiheuttavat lisäkustannuksia osakkeenomistajille. Täysin uutta Spectaculumiin nähden on pelilaudan kylkeen levittäytyvä korttirivistö, jossa on tarvikekauppa sekä joukko kertakäyttöisiä ostettavia toimintokortteja.

Pelaajat saavat käteisvaroja 20 rahan edestä, yhden piilo-osakkeen jostakin pelin neljästä firmasta sekä kangassäkistä arvalla vedettävät kolme kaivosyhtiömerkkiä – viimemainitut sujahtavat pienen näkösuojan taakse muiden katseilta piiloon. Alkuvalmistelut on tässä eli ei kun pelaamaan!

Suoraviivaista firmojen laajentamista, mutta pienellä lisäkierteellä

Omalla pelivuorolla pelaaja voi tehdä kolme asiaa haluamassaan järjestyksessä, mutta vain yksi näistä on pakollinen: sermin takana piilossa odottavat kolme kaivosyhtiömerkkiä pitää aina lykätä laudalle. Kaksi muuta ovat vapaaehtoista toimintoja: osakkeen myynti/osto minkä saa tehdä kaksi kertaa JA kertakäyttöisen toimintokortin osto & käyttö samantien.

Näkösuojan takana kolme pelivuorolla pelattavaa kaivosyhtiölaajennusta. Piilo-osake näytillä vain kuvaa varten. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Kaivosmerkeillä pelaajat laajentavat yhteisesti pelin neljän kaivosyhtiön maaomistuksia pelilaudalla. Kukin yhtiö lähtee pelilaudan jostakin nurkasta ja aluelaajennukset tehdään siten, että niistä muodostuu yksi iso alue. Jos ja kun aluevaltaus osuu ruutuun jossa on pahvichippi siirretään se kasvattamaan/laskemaan firman osakkeenarvoa. Jos taas kaivosyhtiö levittäytyy kultakimpale-ruutuun saavat kyseisen firman osakkeenomistajat kaksi kultarahaa per omistettu osake. Katkenneet hakut kuvastavat ylimääräisiä kuluja, jolloin yritys käy osakkeenomistajien taskuilla kahden kultarahan verran per omistettu osake. Jos rahavarat eivät riitä, siinä kohtaa aletaan myymään pelaajan omistamia osakkeita puoleen hintaan.

Suoraviivaista, selkeää ja äärimmäisen nopeaa. Haaste tulee siitä, että kunkin pelaajan laajennusmerkit tulevat arvalla kangaspussista joten tarjolla ei useinkaan ole juuri niitä värejä mitä haluaisi. Tähän dilemmaan avuksi saattaa tulla tavarakauppa, jossa on aina tarjolla yksi kaivosmerkki vaihdettavaksi. Lisäksi on joukko toimintokortteja, jotka maksavat kolme rahaa mutta tuovat lisää joustoa nopeimmille: tarjolla on tietynvärinen kaivosmerkki, mahdollisuus vaihtaa omat kaivosmerkit uusiin ja onpa kikkapankissa myös mahdollisuus yhden osakkeen lisäostolle tai myynnille. Toimintokortit ovat kertakäyttöisiä ja tarjolla vain nopeimmille, mutta niitä voi ostaa ja käyttää vain yhden per pelivuoro.

Biowell’s Bar on laajentunut ja osakkeenarvo noussut pari pykälää. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Osakkeen osto- ja myynti on suoraviivaista sekin. Kunkin kaivosyhtiön osakkeen “päivän hinta” näkyy laudalta ja siihen hintaan osakkeita voi ostaa ja/tai myydä yhteensä kahden osakkeen verran. Kunkin kaivosyhtiön osakkeita on kierrossa yksitoista kappaletta, joten on mahdollista ettei kaikkia osakkeita ole aina ostettavissakaan.

Tyhjiä arpoja rosvojen muodossa

Pelin edetessä ja kaivosyhtiöiden laajentuessa johonkin pelilaudan seitsemästä kultasuonesta, esittelee Gold Country vielä yhden elementin – rosvot. Kunkin kultasuonen myötä kaivosmerkit sisältävään kangaspussiin päätyy pari mustaa rosvomerkkiä jotka pelataan omalla pelivuorolla kuten kaivosyhtiömerkitkin. Pelilaudalle rosvot saa pelata minkä vain kaivosyhtiön viereen, mutta rosvot eivät laajenna yhtiön maa-alueita vaan toimivat blokkaajina. Ja jos kohderuudussa oli jokin kerättävä chippi, vievät rosvot sen mennessään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tätä toimintoa voi siten käyttää hyödykseen poistamalla omiin sijoituksiin liittyviä negatiivisia vaikutuksia siinä missä neutraloimaan muille enemmän hyödyksi olevia positiivisiakin.

Vaalen sininen blokattu rosvolla kultasuonesta. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Pelilaudan kultasuonet ja niillä odottavat rosvot ovat toinen Gold Countryn lopetusehdoista: kun viimeiseenkin kultasuoniruutuun on laajennuttu päättyy peli heti kyseisen vuoron päätteeksi. Vaihtoehtoisesti peli voi päättyä siihenkin, kun kangaspussista nostetaan viimeinenkin kaivosyhtiömerkki, mikä on lopetusehdoista se harvinaisempi

Peli Gold Countryä kestää enintään 45 minuuttia riippumatta pelaajamäärästä (2-4) tai käytetystä kartasta. Pelin päättyessä pelaajien hallussaolevat osakkeet alun piilo-osake mukaanlukien muutetaan rahaksi ja tähän lisätään käteisvarat. Suurimman rahamäärän haalinut voittaa pelin.

Veneitä, tunneleita, jalokiviä ja dynamiitteja

Pelilaudan kääntöpuolen karttaa halkoo joki, jonka ylittämiseen pelaajat tarvitsevat veneitä. Näitä on kullakin yksi pelin alkaessa, mutta kartalta niitä on saatavissa chippien kautta lisää. Muita jokikartan uutuuksia ovat jalokivet, jotka poimitaan kartalta omiin hoteisiin kaivosyhtiön laajentuessa niihin ruutuihin. Jalokivet ovat pelin päätteeksi viiden kultarahan arvoisia.

Kikkapankista löytyy lisäksi dynamittipötköt, mitkä antavata pelaajalle heti kaksi kaivosyhtiömerkkiä heti pussista nostettavaksi ja pelattavaksi eli dynamiittien avulla pelivuorolla pääsee tekemään vielä vähän normaalia enemmän.

Jokikartta värittää tunnelmaa tunneleilla, jalokivillä, veneillä ja dynamiiteilla. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Viimeinen jokilaudan erityispiirre on pelilautaan printatut neljä tunneliruutua, jotka mahdollistavat kaivosyhtiöiden laajentumisen hetkessä aivan toisaalle. Laajentuessaan yhden tunnelin päälle kyseinen kaivosyhtiö putkahtaa jostakin toisesta pelilaudan tunnelista ulos. Tunnelin käyttö vaatii kuitenkin samalla pelivuorolla kaksi samanväristä kaivosmerkkiä pelattavaksi joista ensimmäinen päätyy yhden tunnelin sisäänmenoaukkoon samalla tukkien ko. tunnelin ja toinen ulosputkahtamiseen jostakin toisesta vielä avoimesta tunnelista.

Jokilauta tuo em. elementeillä pieniä muutoksia Gold Countryyn muuttamatta kuitenkaan pelin perusluonnetta mitenkään merkittävästi. Se tarjoilee vähintäänkin virkistävää vaihtelua, mutta rohkenen useamman pelin kokemuksella sanoa että miksi pelata tämän jälkeen peruskarttaa enää lainkaan?

Kauttaaltaan onnistuneita uudistuksia

En ole varmastikaan isosti väärässä jos arvelen, että suurimmalle osalle Spectaculum eli se Gold Countryn edeltäjä ei soita minkäänlaisia kelloja? Minulle Spectaculum on hyvinkin tuttu, olenhan sen aikoinaan omistanutkin. Edeltäjä ei ollut ollenkaan hullumpi – rankkasinhan sen Knizian parhaimpaan kolmannekseen ‘Top-100 Reiner Knizian pelit‘-listallamme. Mutta ei se toisaalta ollut niin erityinenkään, että olisin tarjonnut pelille pysyvää paikkaa pelikokoelmassani.

Näitä kahta peliä useamman kerran pelanneena voin ilokseni todeta, että kaikki Gold Countryyn tehdyt muutokset ovat vieneet peliä parempaan suuntaan. Siinä missä Spectaculum oli armoton sen kanssa mitä kangaspussi kulloinkin kouraan tarjoili, antaa Gold Country tähän sopivasti pientä liekaa ja säätövaraa. Edelleen peli sisältää – välillä vahvastikin – tuuria, mutta se on pelkästään hyvä asia ja kikkailu kulloinkin asetettavilla kolmella kaivosmerkillä on ihan pelin ydintä. Jos tällaisesta tuurielementistä ei pidä, niin markkinoilla piisaa niitä täysin tuurivapaitakin versioita ja ihan suomeksikin, esim. Paris Connection. Pelimakuja on monia, mutta minä hyppään tältä osin 100/100:sta Gold Countryn/Spectaculumin pariin mieluummin.

Gold Country, napakkaa osakekauppaa 2-4 pelaajalle. (Kuva: Tero Hyötyläinen)

Kartta itsessään on alun chippiarvonnan jälkeen täysin luettavissa ja analysoitavissa. Kaikkien firmojen osakkeiden kasvupotentiaali ja “miinat” on framilla, mutta kun kaivosyhtiöt eivät laajenekaan täysin pelaajien kontrolloimassa järjestyksessä, niin se takaa lisäjännitettä ja mahdollisuuksia yllätyksiin. Aivan keskiössä on hyötykäyttää mahdollisuus kaverin kiusaamiseen rosvoblokkailun ja/tai lisäkustannusten aiheuttamisen muodossa – eli puhutaan hyvin suoraviivaisesta vuorovaikutuksesta pelaajien välillä. Jos tällaisesta “pelin hegnestä” ei pidä on Gold Country varmasti tuskaisa kokemus.

Mikäli kuulut siihen harvalukuisaan joukkoon, joille Spectaculum on entuudestaan tuttu, niin tiedät pitkälti mitä Gold Country tarjoilee. Spectaculumia yhdentekevänä pelikokemuksena pitäneet eivät varmasti innostu tästä uutuudestakaan, mutta heille kelle esikuva aiheutti hyväksyvää hyrinää voi Gold Countryä suositella varauksetta. Sen kaikki uudistukset ihan jo teemasta lähtienkin ovat vieneet peliä parempaan suuntaan.

Kokonaisuutena Gold Country on hyvällä tapaa old-school henkinen lautapeli. Jopa siinä määrin, että soolopeli puuttuu ja hyvin toimiakseen vaatii oikeastaan kolme tai neljä pelaajaa. Julkaisija Bitewing Games on tehnyt hyvää jälkeä pelin uudelleenteemoituksen osalta, graafinen ilme Beth Sobelin käsistä on nappitulos sekin. Komponenttiosasto vähintäänkin hyvää tasoa ja sen kruunaa deluxe-laatuinen kangassäkki. Kyllä tällainen paketti ansaitsee kaikkinensa kiitoksen.

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota pelit ja pelaaminen - oli sitten kyseessä pahvilauta tai digitaaliset pelit - ovat kiinnostaneet aina. Uusiin peleihin tutustuminen kutittelee aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan myyjät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.