Skip to main content

The Lost Expedition – sarjakuvamainen viidakkoseikkailu

The Lost Expedition on Peer Sylvesterin korttivetoinen viidakkoseikkailu. Pelissä pieni, mutta ei niin pippurinen, retkikunta lähetetään etsimään viidakon kätköistä kadonnutta El Doradoa. Kyseessä on yhteistyöpeli, jossa pelaajat joko voittavat tai häviävät yhdessä.

En lähtökohtaisesti lämpene yhteistyöpeleille (poikkeuksena Hanabi, joka maistuu kiitos deduktioelementtinsä), joten suhtauduin The Lost Expeditioniin varauksella. Vaan kuinkas kävikään?

Pelin laatikko on kompakti, jopa liiaksikin asti. Kortit eivät tahdo mahtua niille varattuihin lokeroihin.

Kolme tunaria iltapäiväretkellä

Riippumatta pelaajamäärästä viidakkoseikkailuun osallistuu aina kolme hahmoa. Kullakin näistä on oma erikoistaitonsa, joihin voi tarpeen tullen turvautua. Yksi taitaa suunnistamisen, toinen leirin pystytyksen ja kolmas ymmärtää jotakin viidakon vaaroista. Näiden erikoistaitojen käyttäminen kuluttaa kuitenkin hahmon energiavarantoja, jollei erillisiä vastaavia tarveaineita ole tarjolla. Kun kullakin hahmolla on lähtötilanteessa energiaa kolmesta neljään vaikeustasosta riippuen, niin mieluummin tukeutuu itse tarvikkeisiin.

Retkikunnan muu varustus on miltei yhtä huikeaa luokkaa kuin edellä esitetyt erikoiskyvyt: taskun pohjalta kaivamalla kaivettuna löytyy kolme (!) patruunaa ja joku sentään hoksasi napata kainaloonsa ämpärillisen KFC:n take-away kananuijia, joilla porukka taiteilee juuri ja juuri kaksi päivää. Huomioiden, että kyseessä on selviytymiskamppailu viidakossa eikä itä-helsinkiläisen päiväkodin iltapäiväretki Jakomäen lähipuistoon, on varustelutaso surkuhupaisa. Jos  Percy Fawcett aikanaan lähti tällaisilla valmisteluilla etsimään kadonnutta “Z”:aa, niin en ihmettele kun ei miehestä sen koommin mitään kuulunut.

Irma, Jorma ja kaverinsa Reiska lähtevät katta kättä heilutellen viidakkoon.

The Lost Expeditionin viidakko koostuu 7-9 kortista, jonka läpi rämmitään kortti kerrallaan. Tässä kohtaa mukaan astuvat pelin tapahtumakortit, joissa kuvataan paitsi retkikunnan kohtaamat haasteet ja vaihtoehdot myös mahdollisuus itse etenemiseen.

Tapahtumakortteja kukin pelaaja saa neljä jokaisen jaon aluksi, joista kaksi pelataan pelin aamupäivä- ja jäljelle jääneet kaksi iltapäivä- vaiheessa.

Että tällainen käsi tällä kertaa. Kortin keltaiset tapahtumat ovat pakollisia, punaisista valitaan yksi. Kortissa nro 31 näkyy muuten Erä-Jorman selviytymisniksi nro 1: koukkumadosta (larva migrans) selviää polttamalla se ruudilla. Vaihtoehtoisesti tuhrataan aikaa teltassa tai kärsitään siitä “ottamalla osumaa”. Valkoiset symbolit tarkoittavat tavaran kuluttamista, mustat taas kasvattavat tarvikkeiden määrää.

Aamupäivällä kortit järjestetään numerojärjestykseen, jonka jälkeen kortti kortilta käydään tapahtumat läpi. Aamupäivän päätteeksi retkikunta kuluttaa yhden ruoan. Iltapäivällä sävel on tismalleen sama, mutta pelattujen korttien järjestystä ei muuteta. Myös iltapäivän päätteeksi kuluu ruokaa. On se nälkäistä sakkia!

Juuri tämän paremmin ei voi retkikunnan matka alkaa: hylätystä leiristä löytyy lisätarvikkeita! Seuraavassa kortissa yhytetään alkuasukkaita. Siihen kohtaamiseen kuluu luoti (mutta saadaan teltta – ilmeisesti Xinguanot asuvat teltoissa?) TAI höntsätään kahden energian voimin viidakossa (sentään) oikeaan suuntaan. TAI jos edellliset vaihtoehdot eivät miellytä voidaan porukan heikoin lenkki uhrata alkuasukkaiden grillivartaaksi. No se on tässä kohtaa sentään liioittelua.

Tapahtumakortit ovat lähes järjestään ikäviä. Koko ~60 kortin pakassa on pari hyvää korttia, loput ovat huonoja, vielä huonompia tai aivan karmeita. Onneksi osa korteista tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa yksittäisen korttien paikkaa mistä on se hyöty, että moni kortti tarjoaa myös lisätarvikkeita, joita taas tarvitaan toisista korteista selviämiseen. Niinikään joukossa on ‘skippaa seuraava kortti tai parikin’ -tyyppisiä, joiden perään koetetaan tietenkin saada ne kaikkein karmeimmat tapahtumat.

The Lost Expeditionissa korttien peluuseen liittyy se ikävä puoli, että pelaajat eivät saa paljastaa toisilleen, mitä omista käsikorteista löytyy. Kaikki suunnittelu ja spekulointi tapahtuu vain pöydälle jo pelattujen korttien kautta. Niinpä se, että tarvittaisiin esimerkiksi kipeästi kompassia ei paljastu muille vasta kun pelaaja pelaa kyseisen kortin pöytään.

Kun iltapäiväkin on pelattu ja pelaajien käsi tyhjä, jaetaan uudet neljä korttia ja aloitetaan homma alusta. Seuraavan kierroksen aloittaa uusi retkikunnan johtaja, tätä varten pöydässä kiertää ‘leader’ merkki.

Peli päättyy, kun retkikunta pääsee viidakon viimeiselle kortille tai kun viimeinenkin retkikunnan jäsen kuolee. Ja löytyy sieltä sääntökirjasta kolmaskin tapa pelin loppumiseen, mutta tätä en ole koskaan nähnyt (ei ole ollut edes lähellä): jos pakka loppuu toisen kerran tietää se retkikunnan kuolemaa.

Mutta missä on kapteeni Haddock?

The Lost Expeditionissa kiinnittyy huomio ensimmäisenä pelin sarjakuvamaiseen ulkoasuun. Kaikki tapahtumat, olivat ne kuinka inhottavia tahansa, on kuvattu hauskalla tavalla. Graafinen ulkoasu tuo vahvasti mieleen nuoruudesta tutut Tintti-sarjakuvat – jopa siinä määrin, että ensimmäistä kertaa pelin nähdessäni piti kortit kelata läpi etsien tuttuja hahmoja. No ei niitä lopulta löytynyt, mutta pelin kuvittaneelle Garen Ewingille joka tapauksessa täydet pisteet hienosta työstä.

Tällä kertaa aidot vaihtoehdot ovat vähissä: Parilla ruoalla retkikunta etenisi, mutta siihen ei ole varaa. Vai käytetäänkö Erä-Jorman selviytymisniksi nro 2) “Jos askel ei pitene, elämä lyhenee…”. Vaan varoituslaukauksella tästä selvitään mistä on sekin lisähyöty, että pari seuraavaa ikävää korttia tulee skipattua.

Toiseksi peli ansaitsee kiitoksen siitä, miten yksinkertainen se on mekaniikoiltaan, mutta silti syvyyttä on mukavasti. Pienellä korttien peluuseen liittyvillä aamu- ja iltapäivä säädöillä pelaajat pystyvät taktikoimaan huonojen korttiensa riittävästi. Mitkä kaksi korttia jättää iltapäivään? Missä kohtaa vuorojärjestystä olen eli mihin kohtaan korttini iltapäivällä osuu kun niitä ei muuten järjestellä? Näillä kysymyksillä on todella merkitystä The Lost Expeditionissa.

Haastavuutta pelissä pystyy säätämään kolmeportaisesti. Helpoimmalla tasolla – mikä ei sekään ole helppo – edettävää viidakkoa on seitsemän kortin verran. Keskimmäisellä ja vaikeimmalla vaikeusasteella viidakko kasvaa vielä kahdella kortilla, mutta vaikeimmalla tasolla hahmoilla on yksi energia vähemmän käytössään.

Retkikunta on harventunut kahteen. Tehokaksikkomme ei kuitenkaan tästä korttirivistöstä enää selviä vaan viidakko vie voiton – jälleen kerran.

 

Pelaajamäärää voi vaihdella 1-5 välillä. Soolopeliä varten löytyy tapa suorituksen pisteytykselle eli pelistä toiseen voi yrittää parantaa omaa ennätystään. Kahdella pelaajalla peli on muuten sama kuin isommilla pelaajamäärillä, mutta aloituskäden koko kasvaa neljästä kortista kuuteen eli aamu- ja iltapäivisin pelataan kolme korttia kahden sijaan.

Kaksinpeli vaikuttaisi hitusen helpommalta kuin 3-5:llä, koska korttien sisällöstä tietää enemmän ja valinnanvarakin kasvaa. Mutta toki lopulta se merkittävin pelin vaikeuteen liittyvä tekijä on korttituuri: missä järjestyksessä pakka suoltaa korttinsa.

Isommilla pelaajamäärillä peli soljuu muuten mukavasti, mutta korttien läpikäyntiin ja puljaamiseen menee enemmän aikaa, koska niitä on enemmän. Niinpä The Lost Expedition toimii parhaimmillaan kolmella, kun tapahtumaketju-puzzle on kompaktimpi.

Niin: ja mitä pelimuotoihin tulee, on sääntökirjassa tarjolla myös kilpapeli kaksinpelattavaksi. Siinä kaksi retkikuntaa tarpoo hivenen eri viidakkoreitit läpi ja reittivalinnat jäävät pelaajien määriteltäväksi. En ole tätä pelimuotoa kokeillut (ja tuskin kokeilenkaan), joten en osaa siitä sanoa sen enempää.

The Lost Expedition. Napakka viidakkoseikkailu.

Kaikkinensa The Lost Expedition yllättää positiivisesti. Se on helposti lähestyttävä, ulkonäöllisesti kaunis ja selkeä yhteistyöpeli, jossa on kekseliäs korttienpeluu-systeemi. Niinikään puolituntinen mitä yksi peli vie, on tälle juuri optimi. Ja kiitos kolmen eri vaikeustason pelattavaa riittää useampaa viidakkoseikkailua varten.

Ja jos siltä tuntuu, että jäi vielä “jotakin” kaipaamaan, niin minulla on hyviä uutisia: syksyllä 2018 peliin julkaistaan “ytimekkäästi” nimetty lisäosa: ‘The Lost Expedition: The Fountain on Youth & Other Adventures‘. Siispä ei kun viidakkoveitsi heilumaan ja sunnuntaikävelylle pelin erä-Jormien kanssa Brasilian kaseikkoon!

Infolaatikko: The Lost Expedition
Pelaajia: 1-5 Kesto: 30 minuuttia Julkaisuvuosi: 2017
Saatavuus: pelialan liikkeet (englanniksi)
Lisätietoa: Boardgamegeek

Tero

Tero on pitkän linjan lautapelaaja, jota kiinnostavat myös konsoli- ja tietokonepelit. Uusiin peleihin tutustuminen kiinnostaa aina ja leikkisästi voidaankin sanoa, että Teron missiona on tietää lautapeleistä enemmän kuin kaupan sedät. Teron sweet spot on peleissä, joiden kesto on noin tunnin luokkaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.