Reef Encounter (2004) on yksi Richard Breesen pelisuunnittelu-uran alkuvuoden virstanpylväistä yhdessä Aladdin’s Dragonsin (2002) ja Keythedralin (2002) kanssa. Yksikään mainituista ei lopulta ollut peliharrastajien yhteisesti ylistämä jättimenestys – se kunnia menee kiistatta Keyflowerille (2012) – mutta näille varhaisvuosien tuotannoille löytyy niillekin omat faninsa.
Hypätkäämme siis koralliriuttojen ihmeelliseen maailmaan!
Kamppailua elintilasta
Pelin alkaessa pöydällä odottaa joukko koralliriuttojen alkuja. Pelaajat saavat omien suunnitelmien tykötarpeiksi kangaspussista joukon koralliraattoja sekä pari itse valittua leväkuutiota. Nämä ainekset sujahtavat muiden katseilta piiloon näkösuojien taakse.
Alkuvalmisteluihin kuuluu lisäksi apulaudan valmistelu, josta pelivuorojen päätteeksi noukitaan uusia korallilaattoja kera leväkuution myöhempää käyttöä varten. Lisäksi apulauta pitää kirjaa siitä mikä on eri korallityyppien välinen voimasuhde – eli “mikä korallilaatu voi tilanteen tullen syödä mitäkin korallityyppiä” ja onko osa näistä laatoista “lukittu” pysyvästi.
Pelaajan pelivuoro on purettavissa peräti kymmeneen alakohtaan joista valtaosan saa tehdä haluamassaan järjestyksessä eikä useimpia toiminnoista ole pakko tehdä lainkaan. Ainoastaan ensimmäisen ja viimeisen toiminnon paikat on lukittu.
Vuoro alkaa mahdollisuudella kerätä voittopisteitä. Temaattisesti kyseessä on oman papukaijakalan ruokinta: pelaaja poistaa kaikki samanväriset toisiinsa kytkeytyvät korallilaatat sekä ko. laattoja asuttavan katkaravun. Neljä korallilaatoista palautetaan kangassäkkiin kiertoon ja kaikki tämän rajapyykin ylittäneet päätyvät papukaijakalan ruoaksi eli voittopisteiksi samalla kuin niitä vartioinut katkarapukin poistuu pelistä. Mitä isomman koralliryppään saa syödyksi sitä parempi pelaajan kannalta.
Pisteytys herättää tässä kohtaa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Paljon termejä ja asioita joita ei edellä ole lainkaan selitetty! Mutta ei se mitään: tässä kohtaa riittää kun ymmärtää, että mitä ikinä omalla pelivuorollaan puuhaakaan niin “pistepottikiitos” seisoo vasta seuraavan pelivuoron alkaessa. Jos seisoo… nimittäin varsin usein muut pyrkivät pitämään huolen ettei pistepottipotentiaalisi kasva liiaksi.
Mitäpä muuta voi pelivuorollaan tehdä kuin vain pisteytyksen? Kaksi toiminnoista tarjoaa mahdollisuuden levittää korallilaattoja pelilaudalle. Toiminto maksaa samanvärisen leväkuution kuin minkävärisiä laattoja haluaa pelata ja tällä maksulla saa pelata serminsä takaa neljä ja sermin edestä niin paljon laattoja kuin niitä siinä on.
Laattoja saa lykätä päälaudalla mihin tahansa vapaaseen ruutuun ja kun vähintään kaksi samanväristä korallilaattaa on vierekkäin, niin tämän jälkeen myös syödä vierekkäisiä muunvärisiä korallilaattoja jos apulaudan korallivärien välinen voimasuhde sen mahdollistaa ja syötävä laatta ei ole katkaravun suojelema. Syödyt korallilaatat jätetään aina näkyviin oman näkösuojan eteen.
Juuri pelattujen korallilaattojen perään useimmiten peliin tuodaan uusi katkarapu suojelemaan tätä korallilaattojen rakennelmaa. Yhden uuden katkaravun saa tuoda peliin per pelikierros, mutta jo pelilaudalla olevia omia katkarapuja voi halutessaan järjestellä parempiin positioihin. Katkaravuilla siten merkitään kuka omistaa minkäkin korallilaattojen rykelmän, niin niillä myös suojellaan katkarapua lähinnä olevat neljä korallilaattaa syömiseltä. Siten katkarapujen sijoittelullla on merkitystä.
Syödyt korallilaatat tuovat tarvittavaa joustoa
Palataan tässä kohtaa korallilaattoihin jotka syötyinä päätyvät pelaajan näkösermin eteen. Näillä laatoilla on Reef Encounterissa muutama erittäin konkreettinen käyttötapa joista yhden esittelimme jo edellä: laattoja pelilaudalle lätkiessä sermin edestä saa käyttää haluamansa määrän samanvärisiä koralliaattoja kuin mitä sermin takaa voi asettaa ainoastaan neljä. Toisin sanoen syödyt laatat mahdollistavat nopean levittäytymisen.
Toiseksi syötyjä laattoja voi vaihtaa samanvärin leväkuutioihin jolloin pelaajalla on aina potentiaalisesti tarjolla se tietynvärinen kuutio joita tarvitaan tämänväristen korallilaattojen pelaamiseenkin. Ja kolmanneksi: maksamalla syödyn korallilaatan voi lukita pysyvästi jonkin kahden korallivärin keskinäisen vahvuuden samalla kun osa apulaudan vielä lukitsemattomista korallivahvuuslaatoista pyörähtää päinvastaiseen tilanteeseensa.
Kun vielä esitellään toiminto jossa leväkuution voi vaihtaa samanväriseen korallilaattaan joka vaihdon yhteydessä päätyy pelaajan sermin taakse sekä passaustoiminto joka kuvauksensa mukaisesti ei tee yhtään mitään on pelivuoron toimintovaihtoehdoista yhdeksän esitelty. Se kymmenes päättää pelaajan pelivuoron jolloin poimitaan apulaudalta yksi setti korallilaattoja kera leväkuution ja nämä tykötarpeet sujautetaan oman sermin suojiin odottamaan tulevia pelivuoroja.
Pelivuoron päätteeksi apulaudan laatta+leväkuutio -markkinat täydennetään ja on seuraavan pelaajan vuoro.
Näin pelivuoroja jatketaan kunnes joku pelaajista syöttää neljännen kerran korallilaattoja papukaijakalalleen – samalla poistuu kyseisen pelaajan viimeinen katkarapu pelistä. Muut pelaajat saavat vielä yhden pelivuoron jolloin on lupa ainoastaan ruokkia papukaijakalaansa yhdellä katkaravulla kera korallilaattojen, mutta syödyistä laatoista joutuu palauttamaan kangaspussiin viisi normaalin neljän sijaan.
Peli loppuessa paljastetaan mitä oma papukaijakala olikaan saanut ruoakseen. Kukin syöty korallilaatta on vähintään yhden pisteen arvoinen, mutta jokainan apulaudan osoittama “juuri tämä levätyyppi on vahvempi kuin tämä toinen” -nostaa kyseisen levätyypin arvoa yhdellä. Siten levälaattojen arvot vaihtelevat 1-5 välillä. Ja luonnollisesti isoimmalla pistepotilla voitetaan peli.
Reef Encounter kestää pelaajista (2-4) riippuen 60-120 minuutta. Etenkin ensimmäinen pelikerta voi venähtää, mutta kokeneemmat pelurit pelaavat pelin täydelläkin pelaajamäärällä lähemmäs tuntiin kuin kahteen.
Lisäosakin peliin on julkaistu ja se kantaa nimeä Reef Encounter of the Second Kind (2006). Lisäosa esittelee joukon toimintokortteja joilla hämmennetään pelin joka kolkkaa ja niiden myötä mukaan tulee myös neutraali pelaaja kera omien katkarapujensa.
Tällaista katkarapucocktailia ei ole toista
Tyhjennetään alkuun pankki paljastamalla, että Reef Encounter on yhdessä Keythedralin (2002) kanssa omia ehdottomia suosikkejani mitä tulee Richard Breesen peleihin – tai peleihin nyt ylipäätäänkään. Keythedralin erinomaisuutta olen ehtinyt suitsuttamaan omassa artikkelissaan jo aika päiviä sitten, mutta nyt sain aikaiseksi kirjoitella Reef Encounterille oman ylistyslaulunsa.
Mikä Reef Encounterista tekee sitten niin hyvän? Aivan alkuun on pakko tarttua pelin aivan omanlaiseensa pelikehikkoon joiden osista rakentuu täydellinen luomus. Kuinka pelilauta rakentuukaan sopivien korallilaattojen ja samanväristen leväkuutioiden kautta? Tämä on aivan keskeinen elementti mikä pitää huomioida ja suunnitella. Yksinkertaisinta se on hoitaa pelivuoron päättävässä laatat+kuutio valinnalla, mutta osaavissa käsissä hyödynnetään pelin muita elementtejä.
Aivan samalla tapaa tärkeää on manipuloida tehokkaasti eri levävärien keskinäistä vahvuutta toisaalta suojelemaan omia tiluksia mutta yhtä lailla taatakseen mahdollisuuden hyökkäyksiin.
Reef Encounterin hivenen eksoottiseen ja söpöön ulkoasuun kätkeytyy hyvinkin sotapelimäisiä elementtejä. Vai pitäisikö sanoa pala lauantain luontoiltadokumenttia jossa katkaravut käyvät taistoon elintilastaan? Aivan ytimessä on nimittäin löytää ne kuuluisat heikot lenkit vastapelaajien rakenteluista ja tehdä niihin täsmäisku. Ei sen vuoksi, että halutaan tehdä ainoastaan kiusaa; ei… syötyjen laattojen antama jousto on merkittävä palkinto jo itsessään. Mutta tokihan se on samalla bonus kun kaverilta popsitut laatat ovat tämän pistepotentiaalista pois.
Tämä – sanotaan nyt sitten “sotaisa” – vivahde ei varmasti maistu kaikille ja saattaa jopa pöyristyttää seesteisiin nykyeuropeleihin tottuneita. Mutta tämä osa peliä on yksi merkittävimmistä syistä, miksi Reef Encounter on vielä yli 20 vuotta ensipelin jälkeenkin freesi kokemus.
Mutta on niitä muitakin elementtejä mihin pelissä ihastua. Pelin mekaniikat ja rytmi on rakennettu tavalla joka saa raapimaan päätään “Että mitä ihmettä tässä pitää oikein tehdä?” Korallilajien välisten vahvuuksien hallinta ja eritoten näkemys ja ymmärrys siitä missä kohtaa kiristää pelin tahtia ja olla aallonharjalla mukana on jotakin mikä ei ole täysin ilmeistä. Etenkin ensikertalainen saattaa olla ensipeleissä täysin hukassa kuinka Reef Encounteria pitää lähestyä. Tämä syystä, että Reef Encounter on uniikki kokemus enkä toisenlaiseen vastaavaan ole törmännyt yli 25 vuoden aktiivisen peliharrastusvuoden aikana.
Pisteytys itsessään on hyvinkin suoraviivainen, mutta se pitää sisällään keskeisen dilemman siitä, miten omista tiluksista pitää kiinni kokonainen pelivuorojen väli, jotta kun se oma uusi vuoro tulee on tehdystä isosta koralliriutasta jäljellä vielä keskeiset osat pisteytettäväksi eikä vain pieni nysä.
Runsaan vuorovaikutuksensa vuoksi Reef Encounter on ehdottomasti 3-4 pelaajan peli. Kahdella pelaajalla pitää pelata jotain ihan muuta. Ja kun vanhan koulukunnan pelistä on kyse, niin soolopeliä tämä ei pidä sisällään minkäänlaista, ei lisäosankaan avustuksella. Ja se lisäosa? On muuten harvinaisen turha ja rikkoo valmiiksi toimivan ytimen ihan täysin.
