Vastaan tuli hiljattain sadan parhaan pelin lista Boardgamegeek.comissä helmikuussa 2004 (linkki: The BGG top 100 as of February 2024) joka on samalla ilmeisesti vanhin ko. sivustosta esiin kaivettavissa oleva listaus parhaista peleistä. Tuon ajan top-100 on – ei mitenkään yllättäen – aika tavalla erilainen kuin parhaiden pelien lista tänä päivänä.
Helmikuun 2004 top-100 “snapshot” on silti itselleni monestakin syystä tutunoloinen. Tämä selittyy sillä, että vuonna 2004 oma vakiopeliporukkamme oli ehtinyt saada jo nykyisen muotonsa, mutta itse kukin olimme siinä määrin lautapeliharrastuksessamme alkutaipaleella että otimme porukalla mennyttä aikaa kiinni. Hyväksi tunnustettujen ja ylipäätään vanhempien pelien tutkintaan Boardgamegeekin parhaiden pelien lista toimi jo tuolloin merkittävänä lähteenä etsittäessä kiinnostavia ja/tai ostettavia pelejä.
Peli-iltojen tarinoinnissa on sittemmin palattu aika-ajoin aiheeseen miten pelit ovat aikain saatossa muuttuneet ja miltä osin asiat olivat toisin “silloin ennen”. Ja missä määrin sen ajan parhaat pelit olivat parempia tai huonoimpia kuin nykyiset? Muutosta on joka tapauksessa lautapeleissäkin tapahtunut: on tullut uusia pelimekaniikkoja (mm. työläistenasettelu) mutta myös täysin uusia peligenrejä (esim. pakohuonepelit).
Kenties se kaikkein merkittävin muutos ainakin vaativampien pelien osalta liittyy pelien monimutkaistumiseen: haastavammat harrastajapelit ovat tänä päivänä huomattavasti kompleksisempia kuin mitä ne olivat vuosituhannen alkuvuosina. Näin yleisestä linjasta ja europeleistä puhuttaessa.
Tässä artikkelissa katsastamme miltä helmikuun 2004 Boardgamegeekin Top-100 lista näytti ja kerromme kunkin pelin kohdalla omat mielipiteemme niistä sikäli kun sanottavaa löytyy. Olen niinikään jakanut pelit samalla karkeasti viiteen kategoriaan oman pelimakuni mukaisesti:
- Erinomainen peli. Vielä tänäkin päivänä hyvin ajankohtainen ja viihdyttävä. Lunkisti.fi suosikki.
- Hyvä peli. Mainio tai ainakin kiinnostava tapaus jota pelaan mielelläni. Omaa potentiaalin olla osa tai nousta henkilökohtaiselle Top-100 listalle.
- Taskulämmin. Peli toimii ja on ihan ok – siinä ei ole sanottavammin vikaa, mutta ei mitään mikä nostaisi sen “yhtään kiinnostavammaksi”.
- Ei kiinnosta. Aika on ajanut pelistä ohi tai se ei millään muulla tapaa herätä pelihaluja.
- En ole pelannut, mutta voisin pelatakin.
Vielä ennen kuin hypätään listan purkuun mainittakoon, että olen jättänyt kommentoinneista pois pelien lisäosat ihan vain siitä syystä, että niistä on vähänlaisesti sanottavaa. Vuonna 2004 pelien lisäosat olivat tosiaan vielä “päälistalla” siinä missä itse pelitkin ja top-100:ssa näitä lisäosia oli peräti 22 merkittävimpinä listan valtaajina lukuiset CATANin lisäosat (6 osumaa).
Mutta nyt, listan kimppuun!
100. Warangel (2000); nykyinen sijoitus 8075
Lista alkaa heti lupaavasti pelillä, jonka nimi ei sano mitään eikä kukaan BGG:n geekbuddynikään tunnusta pelanneensa. Ja kun Warangelin nykysijoitusta kahdeksantuhannen tuolla puolen katsoo, niin ehkäpä en ole mitään menettänytkään?
Niin tai näin, kyseessä on Angelo Porazzin (nevöhööd suuruus minulle) kevyt fantasiateemainen sotapeli eritoten kahdelle pelaajalle jossa uniikeilla ominaisuuksilla varustetut rodut mittelevät paremmuudesta pelilaudan äärellä madonrei’istä kaverin laudalle pelmahtaen. Rotuja on peruspelissä mukana 10 erilaista, lisäosien kautta tätä määrää saa kasvatettua vielä kymmenillä joten uudelleenpeluuarvoa löytyy.
Koska en itse Warangelista osaa sanoa sen enempää eikä peli millään tapaa edes kiinnosta tarjoillaan linkki Tom Vaselin kirjoittamaan arvosteluun.
Ei kiinnosta. Liiaksi kotikutoisenoloinen kyhäelmä tänä päivänä.
99. GIPF (1996); nykyinen sijoitus 1394
Kris Brumin GIPF on paitsi peli itsessään myös lähtölaukaus GIPF-pelisarjalle, joita on julkaistu kaikkiaan seitsemän. En ole yhtäkään näistä abstrakteista kaksinpeleistä pelannut ja siten joudutte tässä kohtaa tyytymään siihen mitä BGG:n kuvauksesta irti sain.
GIPF:ssä rakennellaan laudalle neljän suoria omista nappuloista (laudan nappuloita saa “työntää” eli siten pelilaudan tilanne muovautuu jatkuvasti. Kun neljän suoran saa aikaiseksi kotiutetaan muodostuneen suoran nappulat takaisin omaan reserviin ja lisäksi samassa linjassa olevat vastapelaajan nappulat poistetaan kokonaan pelistä.
Ei kiinnosta, ylipäätään GIPF-sarjan pelit edustavat kaikessa abstraktiudessaan pelejä joihin tartun äärimmäisen harvoin – etenkin kun ovat vieläpä kaksinpelejä.
98. Netrunner (1996); nykyinen sijoitus 1302
Cyberpunk-teemoitettu keräilykorttipeli kahdelle pelaajalle Richard Garfieldiltä. Peli poikkeaa siinä mielessä monesta muusta tunnetusta ccg-pelistä, että keskeisessä elementissä on myös korteissa rakentuva pelialue.
Ei kiinnosta. Netrunner maailma ei ole tuttu ja pelaan muutoinkin vähänlaisesti pakanrakentelupelejä. Ja sikäli mikäli jossain kohtaa Netrunneriin tarttuisin niin se ilmeinen valinta olisi nykyisen BGG:n top-100 listoilta löytyvä Android: Netrunner (2012) joka teki alkuperäisen turhaksi ja lienee suurin syy myös sille, että originellin sijoitus on tällaisessa luisussa.
97. More Cosmic Encounter (1992), lisäosa
96. Advanced Squad Leader (1985); nykyinen sijoitus 538
Nyt hypätään sotapelien syvään päähän. Advanced Squad Leader (ASL) on – näin olen ymmärtänyt – jonkinlainen pelikehikko taktisen tason sotapeleihin jossa taistelutantereena esiintyvät toisen maailmansodan aikaiset tapahtumapaikat. ASL pohjautuu nimensä mukaisesti Squad Leader (1977) -peliin. Peli pitää sisällään koko joukon erillisiä pelimoduleita, joilla sääntöjen määrää ja mm. erityyppisiä joukkoja pystyy tuomaan peliin haluamansa määrän.
Ei kiinnosta. ASL:n maailma vaatii paneutumista ja se on myös pelimaailma, jonne en ole kurkistanut lainkaan. Sotapeleistä kiinnostuneelle se on kuitenkin suunta, joka kannattanee katsastaa edes perusmoduulien kautta ennemmin tai myöhemmin. Itse arvostan huomattavasti kompaktimpia pelejä, jossa sääntökuormakin pysyy riittävän kevyenä ja siten ASL:n sivuutan jatkossakin kyllä täysin. Jos tämä suunta kuitenkin kiinnostaa, niin peli on arvosteltu varsin kattavasti Huoltoreitti-sotapeliblogissa.
95. Cosmic Encounter (1977); nykyinen sijoitus 1597
Listan ensimmäinen peli joka on itsellenikin tuttu ja vieläpä suomenkielisenä Algan julkaisemana ‘Universumin valtiaat’ -versiona. Cosmic Encounter on oman aikansa tuote ja aikamoinen päähänlyöntipeli: tavoitteena on laajentaa oman pelaajarodun läsnäolo viidelle muulle planeetalle. Sotimisiin liittoudutaan puolesta tai vastaan ja taistelut ratkotaan kortein jotka ovat kaikkea muuta kuin tarkasti balanssissa.
Cosmic Encounterin viehätys perustuu erilaisiin rotuihin joista kullakin on omat uniikit kyvykkyytensä ja jatkuvasti käytäviin taisteluihin joissa liittoudutaan milloin kenenkin puolelle oman edun nimissä.
Ei kiinnosta. Penseä pelityyppi joka voi sopivasti rajattuna joskus jopa maistuakin. Cosmic Encounterin kohdalla kuitenkin se suuri ongelma on pelin kesto joka voi olla mitä vain “ihan kohta päättyvästä aina tuntien eestaas velloviin voimasuhteiden siirtymisiin”. Onneksi tämä pelityyppi on myös kehittynyt aikainsaatossa ja nykyisin on parempia vaihtoehtoja.
94. Daytona 500 (1990); nykyinen sijoitus 3058
Wolfgang Kramer loihti pelin Nascar-autoilusta ja antoi sen nimeksi Daytona 500. Pelissä kuusi Nascar-autoa kiertävät Daytonan kuuluisaa tri-ovaalirataa tavoitteena johdattaa oma menopeli ruutulipulle kärkipaikalla. Ennen kilpailua autot huutokaupataan ja itse liikkuminen hoituu korteilla joita pelatessa liikkuu paitsi omat myös muiden kulkupelit.
Jos kuulostaa tutulta, niin ei mikään ihme sillä “pelisarjaan” kuuluu useampia pelejä ja joista ainakin yksi on suomennettukin Top Race -nimellä. Kaikki pelisarjan pelit pohjautuvat kuitenkin Tempo-nimiseen abstraktiin peliin vuodelta 1974 josta kaikkien iloksi muovautui kilvanajopeleiksi teemoitettu sarja alkaen pelistä Niki Lauda’s Formel 1 (1980).
En ole pelannut, mutta voisin pelatakin. Sarjaan kuuluva Detroit-Cleveland Grand Prix (1996) on tuttu ja olen sitä useamman kerran pelannut eikä ollut pöllömpi. Se että omien kulkineiden ohella joutuu liikuttelemaan myös muiden pelaajien formuloita on ideana kiinnostava ja toteutus napakan suoraviivainen.
93. Wyatt Earp (2001); nykyinen sijoitus 1633
Listan ensimmäinen peli jonka olen omistanutkin. Wyatt Earp on rommipeli, jossa teemansa mukaisesti pelaajien palkkionmetsästäjät jahtaavat lainsuojattomia palkkiorahojen toivossa. Käytännössä se tarkoittaa sopivien korttien keräämistä käteen, settien pöytäämistä ja siten kasvatetaan tarjolla olevia palkkiopotteja.
Wyatt Earp on ulkoisesti nätti mutta sisällöltään kevyt rommipeli. Se muistuttaa paljolti Mystery Rummy -sarjan korttipelejä joskin skaalautuu näihin verrattuna hivenen paremmin useammalle kuin kahdelle pelaajalle.
Taskulämmin. Rommipelejä on paljon ja Wyatt Earp ei joukosta erotu edukseen kuin korkeintaan ulkonäöllisesti. Siksipä se on lähtenyt itseltäkin jo aikoja sitten kiertoon eikä ole ollut erityisemmin ikävä. Harmiton tapaus.
92. Star Wars: The Queen’s Gambit (2000); nykyinen sijoitus 1190
No nyt on muovifiguuria tarjolla toistasataa ja noppia nakeltavaksi. Star Wars Episode 1:n muutaman eri tapahtuman ympärille rakentuva The Queen’s Gambit on nannaa kaikille Tähtien sota -faneille. Suhteellisen napakkaan kestoon paketoidaan vuorojen etukäteissuunnittelua kortein ja tehtyjen päätösten ajoa kortti kerrallaan tehden ja taistelut ratkotaan erikoisnopin.
Ei kiinnosta. Alkuperäisen Star Wars -trilogian jälkeen tämä tuoreempi nähty setti jätti kylmäksi. Kun siihen yhtälöön lisätään vielä kasa figuureja, niin siinä on kaksi asiaa minkä vuoksi olen skipannut tämän pelin täysin.
91. San Marco (2001); nykyinen sijoitus 1014
Alan R. Moon ja Aaron Weissblum olivat pelisuunnittelijoina pinnalla 2000-luvun alussa ja San Marco osuu myös näille vuosille. Peli on enemmistöotatusta pelilaudalla johon piirtyvät Venetsian korttelit. Se on myös yksi tunnetuimmista “minä jaan, muut valitsevat ensin” kakunjakomekanismin peleistä ja juuri mekaniikkansa vuoksi toimii ehdottomasti parhaiten kolminpelinä jolloin on vain yksi pilkkoja kerrallaan.
Hyvä peli. Vahvasti interaktiivisten ja tapahtumarikkaiden pelien ystäville San Marcoa suosittelee vielä tänäkin päivänä lämpimästi. Nykypelaajalle sen suora vuorovaikutus voi olla herkästi liikaakin kun tässä pelissä nimenomaan poljetaan kaverin jaloille kun se vaan omiin tarkoitusperiin muuten istuu. Graafisesti peli on edelleen kaunis kuin mikä.
90. Taru Sormusten Herrasta (2000); nykyinen sijoitus 1171
Reiner Knizian Taru Sormusten Herrasta kertoo samannimisen kirjan tarinan – tai oikeammin poimii tietyt skenaariot kirjan tarinasta pelattavaksi. Pelaajat ovat sormuksen kantajia jotka kulkevat yhdessä kohti tuomiovuorta ja yrittävät selviytyä Sauronin kätyreistä ja skenaarioiden edetessä esiin tulevista haasteista. Peli on yksi ensimmäisistä yhteistyöpeleistä koskaan eli se siten joko voitetaan tai hävitään yhdessä.
Ei kiinnosta. En juuri pelaa yhteistyöpelejä pääosin syystä että pelin voittaminen tai tappio “ei juuri tunnu miltään”, mutta sittenkin kun pelaan niin en ainakaan tätä. Tämä versiointi tuntui jo uutuuttaan kovin yhdentekevältä putkijuoksulta ilman jännitteen kasvamista. Yhteistyöpelien genre on onneksi ottanut harppauksia eteenpäin joten myös meille yhteistyöpeleihin penseästi suhtautuville on jotain mielekkäitä vaihtoehtoja.
89. CATAN: Seafarers – 5-6 Player Extension (1999), lisäosa
88. Civilization (1980); nykyinen sijoitus 486
Aito ja alkuperäinen Civilization -lautapeli näki päivänvalonsa 1980. Se on pelinä melkoinen järkäle pelattavaksi ja kestoakin yhdessä pelissä riittää tuntikausiksi pelin imaistessa 2-7 pelaajaa; mitä enemmän sen parempi. Kestoonsa se punoo tarinan kansakuntien noususta ja teknologisesta kehittymisestä, mutta myös taantumuksesta ja tuhosta kun pelaajien johtamat kansat kalistelevat miekkoja keskenään.
Ei kiinnosta. Civilization on – etenkin tietokonepelinä – klassikko, tästä lautapeliversioinnista en ole niinkään varma. Nykymittapuulla peli kestää tuhottomasti pidempään kuin meikäläisen polla kestää eikä sen ulkoinen anti ole komistus. Olen pelin suomenkielisen version omistanutkin ja myynyt aikapäiviä sitten pois. Enkä ole perään haikaillut.
87. Vinci (1999); nykyinen sijoitus 1280
Peli, jossa jakaa edeltävän (Civilization) kanssa saman perusajatuksen: se kertoo eri Euroopan kansojen tarinan niiden kasvusta aina turmioonsa asti. Mutta kaikki tämä tehdään huomattavan nopealla syklillä jossa yhdessä hetkessä pyritään laajentamaan kansakunnan läsnäolo kartalla maksimiin poimien siitä isot pisteet ennen kuin apajia syövät paitsi toiset pelaajat niin myös pelaajan itsensä kartalle marssittama uusi kansa.
Ei kiinnosta. Vincin kohdalla aika on tehnyt tehtävänsä ja sen pohjalle on rakentunut modernimpi versiointi, Small World (2009). Siinä missä Vinci sijoittui Euroopan kartalle niin Small World on täysin fantasiateemoitettu tapaus. Tämä uudelleenteemoitus voi olla jollekulle jonkunnäköinen kynnys, mutta itselleni Small World -kehikko maistuu vallan mainiosti ja muutoinkin modernisointi on karkottanut viimeisetkin rippeet kiinnostua alkuperäisestä.
86. Stephenson’s Rocket (1999); nykyinen sijoitus 1644
Junia ja osakkeita Reiner Knizian tyyliin toteutettuna. Junareittejä rakennellaan Englannissa seitsemän eri firman voimin hankkien samaisten firmojen osakkeita omaan osakesalkkuun. Eri junayhtiöiden törmätessä kartalla toisiinsa ne fuusioituvat ja kun lopulta on enää yksi iso junayhtiö jäljellä tai kiskomateriaalit loppu on pelikin ohi.
Stephenson’s Rocket sisältää myös nokkelan veto-oikeussysteemin jossa pelaajan tehdessä radanlaajennosta suuntaan joka ei jotain muuta firman osakasta napostele voi tämä osakkeitaan uhraamalla peruuttaa aikeesi.
Hyvä peli. Tai ainakin niistä muutamista vuosia takaperin pelatuista peleistä jäi fiilis, että pelaisin tätä kyllä mielelläni lisääkin vaikkei peli täydellisyys ollutkaan. Ehkä rahtusen liian pitkä nykymittapuulla mitä sisältöön tulee, mutta Stephenson’s Rocketin toteutustapa poikkeaa sikäli valtavirrasta, että takaraivoon siitä on jäänyt mukavat kutittelut.
85. Breakout: Normandy (1992); nykyinen sijoitus 2216
Kahden pelaajan sotapeli Normandian maihinnousun taistelusta raskaiden sotapelien ystäville. Ulkoasu noudattelee aikalaistensa linjaa eli pahvinatteria kera ohuen taiteltavan paperikartan riittää ja kaikki on leivottu tuntikausia kestävään kokonaiskestoon.
Ei kiinnosta. Niin ulkoisesti kuin sisällöllisestikin huomattavasti tuhdimpi sotapeli kuin mitä allekirjoittanut voisi koskaan kuvitella pelaavansa.
84. The Republic of Rome (1990); nykyinen sijoitus 776
Pelaajat kontrolloivat Rooman vaikutusvaltaisimpia perheitä tavoitteena saattaa senaatti toimimaan omien tarkoitusperien mukaisesti ja ehkä jopa nostattamaan pelaaja Rooman hallitsijaksi asti. Kaiken sisäisen kähinöinnin ja selkäänpuukotusten keskellä pelaajat joutuvat enemmän tai vähemmän yhteistuumin hoitamaan Rooman valtakuntaa ravistelevat sisäiset ja ulkoiset uhat joihin koko pelikin voi pahimmillaan kaatua. Kaikki tämä tarjoillaan usean tunnin kestävässä eeppisessä kokemuksessa.
En ole pelannut, mutta voisin pelatakin. Todennäköisesti The Republic of Rome on itselleni aivan liian tuhti peli, mutta “kerran elämässä kokemuksena” sopivassa ajassa ja paikassa se voisi silti tulla kyseeseen kiitos osin teemansa.
83. RoboRally: Grand Prix (1997), lisäosa
82. El Grande: König & Intrigant (1997), lisäosa
81. Twilight Imperium: Second Edition – Hope’s End (2001), lisäosa
80. For Sale (1997); nykyinen sijoitus 344
Huutokauppapeli asuntokaupoista jossa ensimmäisessä vaiheessa tietty kiinteä alkupääoma takataskussa käydään noin 30 kortin kiinteistöpakka läpi ja haalitaan asuntoja myytäväksi. Kiinteistökaupoissa korotetaan aiempaa korkeinta tarjousta tai poistutaan takavasemmalle vieden tarjolla olevista asunnoista halvin mukanaan. Kaikki muut paitsi suurimman tarjouksen tehnyt maksaa tarjouksestaan puolet ja viimeinen täyden hinnan.
Kakkosvaiheessa hankitut asunnot muutetaan rahaksi eli tarjolle tulee pelaajien määrän verran sekkejä ja ne nähtyään kukin valitsee yhden asuntokorteistaan tehdyt valinnat yhtäaikaa paljastaen. Arvokkaimman asunnon paljastanut ottaa isoimman sekin ja niin edelleen. Isoimmalla rahasummalla voitetaan koko peli.
Erinomainen peli. For Sale on pikainen (~15 minuuttia) filleri ja sellaisenaan tänäkin päivänä yksi parhaista genressään ja päätynyt mm. parhaiden huutokauppapelien listallemme (ks. Top-10 huutokauppapelit). Siitä on myös julkaistu useampia suomenkielisiä painoksia.
79. 1830: Railways & Robber Barons (1986); nykyinen sijoitus 292
18xx -peleistä se kaikkein korkeimmalle sijoittunut vuonna 2004 ja tämä lause pätee tänäkin päivänä vaikka sijoituksellisesti takapakkia on jokunen sata tullutkin. Raskaan sarjan junapelien ystäville tarjoillaan junayhtiöiden osakkeiden kanssa puljailua ja radan rakentelua tuntien kestolla.
Ei kiinnosta. Omaan itse ohuenlaisesti kokemusta 18xx peleistä ja kokemani perusteella ei ole aikomusta tätä puolta laajentaa 1830:een saati (enää) muihinkaan 18xx -peleihin. Kesto ja 18xx pelien sisältö ei vain ole sitä mitä lautapelaamiseltani haen, mutta “äksäilyn” ystävillä 1830 on varmasti tänäkin päivänä tutustumisen väärti.
78. RoboRally: Crash and Burn (1997), lisäosa
77. The Settlers of Canaan (2002); nykyinen sijoitus 3962
Catanin (tulee vastaan myöhemmin listalla) versio jossa on kiinteä pelilaudan asettelu ja joka maantieteellisesti sijoittuu Israelin maaperälle. Pisimmän tien sijaan kilpaillaan siitä, kuka on ahkerin Jerusalemin muurin rakentaja, mutta on siellä taustalla muitakin muutoksia alkuperäiseen.
Ei kiinnosta. On pelaajia jotka väittävät tätä versiota parhaaksi Cataniksi, mutta ainakin ulkoasunsa puolesta tämä häviää alkuperäiselle kirkkaasti. Jos siis Catania pelaan, niin tartun hyvin saatavilla olevaan ja suomennettuunkin Cataniin ennemmin kuin tällaiseen “erikoisversiointiin.
76. Löwenherz (1997); nykyinen sijoitus 1656
Peli jossa pilkotaan pelilautaa osiin siten, että mahdollisimman iso osa siitä päätyy omiin hoteisiin. Muutaman toiminnon ympärille rakentuva Löwenherz on yksi Klaus Teuberin parhaista peleistä ja voittipa mies tällä pelillä vuonna 1997 Deutscher Spiel Preis -parhaan perhe-/aikuistensarjan palkinnonkin.
En ole pelannut, mutta voisin pelatakin. Itselleni tutumpi on Löwenherzin perustuksille rakentunut Domaine (2003) joka on näistä kahdesta paitsi nätimpi myös (kuuleman mukaan) sopivasti suoraviivaistetumpi tapaus. Domaine taasen on hyvinkin tuttu, joten pelkästään sen erinomaisuuden vuoksi Löwenherz-tarjoukseen voisin tarttua silkasta uteliaisuudesta.
75. EastFront: The War in Russia, 1941-45 (1991); nykyinen sijoitus 3091
Columbia Gamesin blokkipelisarjan peli ja tarkemmin yksi osa EuroFront-sotapelisarjaa. Edustaa raskaampaa osastoa eli useamman tunnin rypistys ja kärsii erittäin huonosta sääntökirjasta.
Ei kiinnosta. Pelin kesto ja lähipiirin kokemukset pelistä pitävät minut tästä itärajan kahinasta pois. Columbia Gamesin blokkipelisarjan lyhyemmät rypistykset – vaikkapa Hammer of the Scots – on suuntana sen sijaan tutumpi juurikin lyhyemmän kestonsa vuoksi.
74. Blokus (2000); nykyinen sijoitus 870
Blokus on polyominopelien klassikko ja samalla kokonaisen Blokus-pelien sarjan ensimmäinen julkaisu. Pelissä 2-4 pelaajaa pyrkivät pääsemään omista “tetris”-palikoista eroon niitä vuorotellen yhteiselle pelilaudalle asettaen. Omien polyominopalojen tulee olla yhteydessä kulmittain toisiinsa (mikä sääntö ei päde muihin pelaajaväreihin) mikä tuo lisähaastetta peliin.
Hyvä peli. Blokus on kestänyt hyvin aikaa ja sen saatavuus on erinomainen. Pelaan itsekin mielelläni vaikka toki valitsen koska vaan mieluummin samantyyppiseen ideaan pohjautuvan Gemblon (2003).
73. Capitol (2001); nykyinen sijoitus 2945
Peli Rooman kaupungin rakentamisesta jossa yhdistyvät pytinkien valmistelu laudan ulkopuolella niiden sijoitteluun itse päälaudalle sekä huutokaupat joissa voitetuilla kohteilla eri kaupunginosien arvoa saa boostatuksi.
Erinomainen peli. Capitol jäi aikanaan vähän paitsioon – kaiketi siksi, että siinä ei sinällään ollut mitään uutta tai maata mullistavaa. Tartuin kuitenkin peliin jo heti tuoreeltaan ja se hoiti asiansa kyllä erinomaisesti jo silloin ja tekee sen myös edelleen – tätä siis pelaillaan edelleen silloin tällöin. Ja esimerkki pelityypistä jollaisia näkee yllättävän harvakseltaan tänä päivänä.
Linkki pelin arvosteluun: Capitol – Ikuisen kaupungin arkkitehdit.
72. CATAN: Cities & Knights – 5-6 Player Extension (2000), lisäosa
71. PitchCar (1995); nykyinen sijoitus 519
Puiset (formula)kiekot kiitävät osittain kaitein varustettua kilparataa pelissä, joka imaisee kaikkiaan 2-8 neppailijaa mukaansa. Ja jos ei pelkkä peruspelin suorat ja mutkat riitä niin laajennusosiakin löytyy kymmenkunta joilla saa kapeikkoja, risteyksiä, silmukoita ja ties sun mitä maustamaan tunnelmaa.
Hyvä peli. PitchCar on peli jota on vähintäänkin kokeiltava sen nähdessään ja monille se ei jää pelkäksi kokeiluksi – ei jäänyt minullekaan. Neppailupelien ystäville se on yksi parhaista peleistä mitä saatavilla on ja todennäköisesti se paras jos pelaajia on enemmän kuin neljä. Onhan se nyt hienoa onnistua parin kurvin sisältävässä pitkässä riskineppauksessa…
PitchCar löytyy ‘Top-10 Laatupelattavaa puusta‘ -top-listaltamme.
70. High Society (1995); nykyinen sijoitus 531
Nopea ja nokkela huutokauppapeli, jossa rahavarat koetetaan muuttaa luksustuotteiksi – paitsi, että et saa olla porukan tuhluri sillä muutoin jäät automaattisesti jumboksi. High Society sisältää useampia onnistuneita pelimekaanisia oivalluksia negatiivisista huutokauppakierroksista aina yllättäen tulevaan lopetukseen ja kaikki tämä noin 15 minuutin kestoon pakattuna.
Erinomainen peli. High Society on lyhyiden super-fillereiden parhaimmistoa vielä tänäkin päivänä ja pieneen boksiin on ahdettu yllättävän paljon peliä. Hieno hieno peli.
Linkki pelin arvosteluun: High Society – rikkaat vaiko rahattomat.
69. Torres (1999); nykyinen sijoitus 789
Kiintoisaan ulkoasuun pakattu täysin abstrakti peli tornien ja linnojen rakentelusta. Ne vähät pelaajan omat ritarinappulat pyritään asemoimaan laudalle siten että niistä ropisee enemmän pisteitä itselle kuin mitä muut saavat omistaan.
Taskulämmin. Olen pelin omistanut joskus mutta syy miksi se lähti kiertoon johtuu yksistään siitä, että pelilaatikosta ei löydy sopivaa pelimuotoa. Perussäännöillä Torres sisältää aivan liikaa tuuria jotta se olisi mielekäs ja edistynyt peli taasen lipsahtaa täysin tuurittomaksi ja rutikuivaksi kokemukseksi. Mutta joo, miksen tämänkin ääreen palaisi edes vanhoja muistelemaan vaikka se lopulta pienoinen pettymys olikin.
68. Battle Line (2000); nykyinen sijoitus 315
Kaksi pelaajaa ottavat mittaa siitä kumman rintamalinja murtuu ensin. Sotaisasti nimetty ja teemoitettu peli sisältää joukon kolmen kortin pokerikäsiä joita pelataan rintamalinjalle yksi kortti kerrallaan kuuden kortin pienestä kädestä ja pelatun kortin tilalle otetaan nostopakasta uusi. Kumpi voittaa kolme vierekkäistä tai ylipäätään viisi kaksintaistelua ensin voittaa koko pelin.
Hyvä peli. Lyhyiden kaksinpelien parhaimmistoa oleva Battle Line on viihdyttävä tapaus. Se sisältää paljon tuuria, mutta kysyy myös sopivasti pelisilmää jolloin lopputulos on todellinen nautinto. Omistan pelin Schotten Totten -version (1999) joka saa vielä vuosien jälkeenkin pelikertoja aina tilaisuuden tullen.
67. Tichu (1991); nykyinen sijoitus 241
Tichu on paripelinä pelattava kiipeämispeli, jossa pelaajat pyrkivät käsikorteistaan eroon pelaamalla erilaisia pokerikäden johdannaisia. Ennen uuden jaon alkua pelaajat antavat ja saavat kortin muilta pelaajilta. Keskeinen elementti Tichussa ovat Tichu-huudot, joista Grand Tichu pitää huutaa jo kortinjakovaiheessa. Tichun huutamalla pelaaja ilmoittaa yrityksestä päästä omista korteistaan eroon ensimmäisenä josta palkintona on ylimääräisiä pisteitä – tai miinuksia jos tässä tavoitteessa ei lopulta onnistukaan.
Erinomainen peli. Tichu kuuluu parhaiden paripelien joukkoon mutta loistaakseen se vaatii “sopivan määrän” pelejä alle samalla porukalla pelattuna. Mainio kiipeämispeli johon yhdistyy sanatonta viestintää ja riskinottoa. En ole Tichua vuosikausiin pelannut johtuen juurikin sopivan porukan puutteesta, mutta olisihan tämän pariin kiva päästä palaamaan.
66. Hollywood / Traumfabrik (2000); nykyinen sijoitus 999
Nimensä mukaisesti (Hollywood) ollaan amerikkalaisten elokuvien pyhätössä työstämässä toinen toistaan hienompia – tai huonompia – elokuvia. Huutokauppa toisensa perään elokuville haalitaan näyttelijät, ohjaajat, efektit ja musiikit ja koetetaan saada ajoissa valmista jotta niistä irtoaa maksimaalisesti pisteitä ja kenties pokaali poikineen.
Hyvä peli. Itselleni Traumfabrik on pelin eri versioista se tutuin ja ulkoisesti se on myös uudemmat versioinnitkin huomioiden edelleen se kaikkein kaunein. Ja vaikka olisikin karrikatyyrein varustettu uudempi suomennettu laitos niin peli on sittenkin hyvä kiitos kiperien valintojensa ja suljettuine rahamarkkinoineen.
Syyttä ei Traumfabrik ole päässyt Top-10 huutokauppapelit -listallemme.
65. PitchCar: Extension 1 (1997), lisäosa
64. Age of Napoleon (2003); nykyinen sijoitus 3602
Phalanx Games -sotapeleistä se yksi napakimmista. Toinen pelaajista asettuu Napoleonin saappaisiin ja toinen operoi Britannian johtamaa koalitiota. Pelitapahtumat hoituvat korttivetoisesti ja sääntökirjasta löytyy pari eri skenaariota pelattavaksi kestojen ollessa noin pari tuntia.
Taskulämmin. Se astetta kevyempi sotapeli ja graafisesti europelaajaystävällisempi – kiitos osittain kuvituksesta vastaavan tutun nimen: Franz Vohwinkel. Olen Age of Napoleonin omistanut mutten enää vuosiin vaan voisinpa silti sitä pelatakin tänä päivänä. Muistikuvissani oli, että skenaarioiden tasapainossa oli toivomisen varaa mikä lienee yksi syy miksi pelistä aikanaan luovuin.
63. Tikal (1999); nykyinen sijoitus 361
Maski-trilogian aloittanut peli Kramer-Kiesling kaksikolta vie pelaajat tutkimaan viidakkoa ja sen kätköistä löytyviä temppeleitä. Pelilauta avautuu pelin edetessä teemaan sopivasti ja siten joka pelikerrasta muodostuu omanlaisensa. Monet muistavat Tikalin toimintopistepelinä jossa vuorotellen jäädytään pähkäilemään kuinka ruhtinaalliset kymmenen toimintopistettä parhaiten tällä kertaa käyttäisi.
Taskulämmin. Peli on tuttu jo vuosikymmenten takaa sillä tämähän suomennettiin jo tuoreeltaan ja tuli siten paremmin tarjolle meillekin. Tikal tuntui alkuun huikean edistykselliseltä – ja olikin sitä – mutta aika ei ole tehnyt pelille hyvää. Peli oli jo aikanaan pitkä ja tänä päivänä tuntuu reilusti liian pitkältä. Karmaisevaksi se muuttuu jos porukassa on yhtään ylianalysoijia. Valitsisinkin hyvin tarkkaa missä ja kenen kanssa peliin tänä päivänä tarttuisin jos tarttuisin.
62. Mü & More (1995); nykyinen sijoitus 1821
Korttipelin kokoelma sisältäen pelit: Mü, The Last Panther, Wimmüln, Rummü, Safarü ja Calcory. Pääosin tikkipelejä, mutta on joukossa rommipeli ja jokunen muukin.
Taskulämmin. Pelien kokoelma ihan ok-tason tikkipelejä muttei ensimmäistäkään A-luokan helmeä mikä saisi tarttumaan tähän pakettiin. Niinpä pelit on jääneet itsellä vähiin. Mutta muistan, että etenkin ‘The Last Panther’ -tikkipeli oli aikanaan kovassa huudossa pk-seudun pelikerhoissa joten jos Mü-pakkaan pääsee käsiksi, niin kannattaa pelit aloittaa siitä.
61. Bridge (1925); nykyinen sijoitus 1066
Klassinen tikkipeli jota pelataan paripelinä toista paria vastaan ja jossa jaon aluksi käydään huutokauppa siitä montako tikkiä oma joukkue lupaa kaikista tikeistä voittaa.
Ei kiinnosta. Minulla oli yksi kesä ennen varsinaisen lautapeliharrastuksen alkua jolloin Bridge tuli tutuksi ja pelattua hyvät määrät mutta siihen yhteen kesään omat muistot jäävätkin. Se on peli, joka vaatii toistoja ja parin jonka kanssa niitä toistoja tehdään jotta se lähtee ns. lentoon. Se on myös vähän oma maailmansa joka vaatii paneutumista ja johon en tätä nykyä jaksaisi riittävässä määrin panostaa.
60. Banzai (1984), lisäosa
59. RoboRally (1994); nykyinen sijoitus 628
Kyseessä on kilpajuoksu jossa pelaajilla on ohjattavinaan omat robotit ja edessä rata jonka läpi pitäisi selviytyä. Liikkuminen hoidetaan kortein ohjelmoiden millä kerrotaan mitä oman robotin halutaan tekevän. Vuorotellen kortti kerrallaan paljastaen robotit liikkuvat ja liikkeiden välissä katsotaan myös radan esteiden, lasereiden ynnä muiden tapahtumat jotka voivat aiheuttaa roboteille hallaa. Lopputulos on törmäilyä ja törttöilyä pelilaudalla ja lopulta vaikka pää kainalossa koetetaan nitkuttaa maaliviivan yli.
Ei kiinnosta. Ideana hauska, mutta toteutusta olen pitänyt aina rasittavana kun homma tuppaa menemään päättömäksi sekoiluksi ja pelin kesto alkaa laahaamaan. Ohjelmointipelejä on onneksi parempiakin ja joissa kesto pysyy paremmin hanskassa.
58. Bohnanza (1997); nykyinen sijoitus 536
Papupeli. SE korttivetoinen pavunviljelypeli jonka Suomessakin valtaosa lautapelaajista tuntee. Kullakin pelaajalla on kaksi peltoa joihin omalla vuorolla käsikorteista (joiden järjestystä ei saa muuttaa) istutetaan ensimmäinen ja kenties toinenkin. Sen perään käännetään esiin joukko papuja jotka istutetaan itselle tai ne kaupataan muiden käsipapuihin vaihtaen. Kaupankäynnin päätteeksi kaikki siihen osallistuneet istuttavat vaihdantapavut peltoihinsa. Ja rahaahan tässä koetetaan tehdä enemmän kuin muut.
Hyvä peli. Bohnanza on peli jolla helposti selvittää olisiko pelaajasta torikauppiaaksi. Vaihdannan välineet on rajatut mikä tekee siitä riittävän joutuisan, mutta joka sittenkin jossain piireissä saattaa venyä liiaksi. Pidän pelistä edelleen ja joskus pidin jopa erinomaisena, mutta hieman on himmennyt kiilto papupeliä kohtaan kun sitä tuli aikanaan pelattua niin julmetun paljon.
57. Genoa (2001); nykyinen sijoitus 1039
Miten sopivasti tuleekin heti perään toinen kaupankäyntiin vahvasti painottuva peli. Genoa on näistä siinä mielessä monitahoisempi, että siinä vuorotellen pääsee ohjastamaan pelilaudan kauppiasta eri kohteissa hankkimassa tavaraa, täyttämässä toimituksia, toimittamassa viestejä jne. Jos kenellä tahansa on kohderuutuun sopiva toiminto/setti odottamassa niin sen voi lyödä tiskiin kun kohteessa ollaan. Mikä siis samalla tarkoittaa että kauppiasta operoivaa pelaajaa voidellaan milloin minkäkinlaisella diilillä.
Taskulämmin. Genoa on ollut aina itselle vähän liikaa – ja pahiten sitä kestoa. Kyllähän sitä tässäkin on omat “mummot ja sukulaiset myyty” päästäkseen sinne minne on tarve, mutta kun sitä samaa sahataan vähän liian pitkälti niin mieluummin pysytään Bohnanzan rajatummassa kehikossa. Mutta joo, miksen Genoan kaduillekin vielä eksyisi – onhan se tämä peli aikoinaan suomennettu.
56. Lord of the Rings: Sauron (2002), lisäosa
55. Duel of Ages Set 2: Intensity (2003), lisäosa
54. Domaine (2003); nykyinen sijoitus 1309
Listalla taaempana olleen Löwenherzin uusi tuleminen. Eli jälleen ollaan pilkkomassa pelilaudan ruudukkoa valtakuntiin ja haalitaan siitä mahdollisimman iso sivu omiin hoteisiin aluevaltaukset ritareilla sopivasti suojaten. Kaikki toiminnot tapahtuvat muutaman erilaisen korttitoiminnon kautta.
Hyvä peli. Yksinkertaisten sääntöjen ympärille rakentuu oivallinen peli jossa etenkin alussa pitää olla hereillä ja toivoa ettei korttituurikaan ihan potki herkkiksille. Kävi miten kävi Domaine tarjoilee reilulla kädellä vuorovaikutusta, mahdollisuutta vaikuttaa kaverin tekemisiin ja viime kädessä pyrkimyksiin omimaan itse kaikkea ja paljon. Ei herkkähermoisille.
53. Web of Power (2000); nykyinen sijoitus 1096
Toinen valtakuntakähinöinti heti putkeen tosin nyt astetta abstraktimmassa olomuodossa. Web of Powerissa sopivia maakortteja pelaamalla laitetaan vuorotellen pari luostaria ja/tai neuvonantajaa kartalle ja pelin puolivälissä ja lopuksi jaetaan enemmistöjen mukaan pisteitä molemmista sekä riittävän pitkistä yhtenäisistä luostariketjuista.
Erinomainen peli. Jos haluaa turboahdettua ja täydelliseksi viilattua enemmistökahinaa juuri oikealla määrällä tuuria, niin tässä on ne kaikki. Web of Power on hävyttömän upea tapaus joka toimii erinomaisesti jo kolmella pelaajalla. Se on myös peli, josta on tehty monen monta uusintapainosta joskin aina vähintäänkin pienin teemamuutoksin: China (2005), Han (2014), Iwari (2020).
52. A Gamut of Games (1969), kirja
Ei peli vaan pelikirja, joka pitää sisällään säännöt 38 eri peliin. Pelien pelaamiseen tarvitset vain joitain peruskomponentteja kuten perinteisen korttipakan, noppia, kyniä ja paperia.
Taskulämmin. Kuinka arvioida kirja? Todennäköisesti suurin osa peleistä on melkoista höttöä ja tuntuvat enemmän peliprotoilta kuin varsinaisilta peleiltä – mikä samalla nostaa ainakin itselläni kynnystä tarttua moisiin. Toisaalta Sid Sacksonin kirjoitustyyli ja ajatukset kirjan sivuilla ovat keränneet kehuja siinä määrin, että jo pelkästään sen vuoksi A Gamut of Games:iin olisi kiintoisaa tarttua lukumielessä vaikkei välttämättä pelimielessä.
51. Medici (1995); nykyinen sijoitus 699
Huutokauppapeli, joka perustuu vain ja ainoastaan kertakierros-mekanismiin. Pelaajilla on kullakin laiva johon mahtuu enimmillään viisi tuotekorttia. Vuorotellen tuotteita päästään kääntelemään huudettavaksi 1-3 kortin seteissä, mutta osallistua saa vain jos tarjolla oleva lasti mahtuu omaan laivaan. Kun laivat on täynnä tai tuotekortit loppu vertaillaan lastien arvoja sekä etenemistä tuotekohtaisissa linjoissa palkiten parhaiten suoriutuneet. Toistetaan kolme kertaa ja klassikko on syntynyt.
Erinomainen peli. Medici on huutokauppapelien klassikko: se on säännöiltään äärimmäisen yksinkertainen mutta simppeliin kehikkoon rakentuu mainio kattaus riskinottoa, tuuria ja kamppailua lastien ja tuotteiden paremmuudesta. Huikea peli ja surullisen kuuluisa siitä, että vaikka pelistä on otettu lukuisia erinäköisiä painoksia niin kaikissa niissä tuntuu olevan omat käytettävyyteen liittyvät kömmähdyksensä.
Peli on arvosteltu blogissamme: Medici – kiperiä kertatarjouksia.
50. Power Grid (2004); nykyinen sijoitus 71
Talouspelien moderni klassikko, joka on kokoelma kiihkeää voimalaitoshuutokauppaa, polttoainekauppaa ja sähköverkkojen rakentelua. Pelin edetessä pelaajien voimalaitokset vaihtuvat paremmiksi ja tehokkaammiksi ja voimaloihin tarvittavat polttoainemarkkinat elävät kulutuksen mukaan. Sittenkin tärkeässä osassa toimii pelilaudalla tapahtuva sähköverkkojen rakentelu jossa ollaan tämän tästä toisten tiellä ja yritetään blokata kaveri niiltä itselle tärkeiltä osilta ulos.
Erinomainen peli. Power Grid on tänäkin päivänä talouspelien parhaimmistoa. Rahan kanssa tekee sopivasti tiukkaa läpi pelin, tehtävät päätökset kierroksen kussakin vaiheessa ovat kaikkea muuta kuin ilmeisiä ja mukana on juuri sopivasti tuurielementtejä kun kaikkea ei voi vain laskea. Teema ei kenties ole se seksikkäin valtavirran mielestä, mutta ulkoasu on sittenkin ihan nappiosuma.
Peli on arvosteltu blogissamme: Power Grid – sähköverkkoja ja siirtohinnoittelua.
49. Civilization: West Extension Map (1986), lisäosa
48. Samurai (1998); nykyinen sijoitus 274
Näyttävä Japanin saarilla tapahtuva abstrakti. Vuorotellen omasta rajallisesta laattakädestä tavaraa kartalle asettaen tavoitteena on miehittää kaupunkien ympäristöt. Ja palkkiothan jaetaan heti kun kaupunki on maitse ympäröity herkkujen mennessä enemmistöjen omistajille. Samurain erityinen koukku on pisteytys missä ylipäätään pelin voittaakseen sinulla tulee olla jotain pelin resursseista enemmän kuin muilla mutta loppupisteesi on sittenkin ne kaksi muuta resurssityyppiä yhteenlaskettuna.
Hyvä peli. Samurai on Knizian klassikkoja. Pelissä yhdistyvät yksinkertaiset säännöt napakoihin ja jännitteisiin pelivuoroihin. Paketin kruunaa ovela pisteytys. Toimiva tapaus eritoten 3-4 pelaajalla.
47. DVONN (2001); nykyinen sijoitus 654
GIPF-pelisarjan neljäs peli, jossa alkuun asetellaan donitsilätkät kolmessa pelivärissä laudalle ja sen jälkeen niitä aletaan pinoamaan toistensa päälle siten että kiekkopinoa pitää liikuttaa yhtä monta ruutua kuin on pinon korkeus. Niksi on pitää kiekkopino yhteydessä pelilaudan punaisiin dvonn-donitseihin tai muuten pino poistuu pelistä – toki tätä sääntöä hyödynnetään tarvittaessa siihen että kaverin kontrolloima pino saataisiin irtoamaan em. yhteydestä.
Ei kiinnosta, ylipäätään GIPF-sarjan pelit edustavat kaikessa abstraktiudessaan pelejä joihin tartun äärimmäisen harvoin – etenkin kun ovat vieläpä kaksinpelejä jollaisille ei ole koskaan ollut tarvetta.
46. Dune (1979); nykyinen sijoitus 533
Astetta raskaampaa aluehallintaa, neuvottelua ja sotimista yhteen kytkevä Dune antaa kunkin pelaajan (2-6) kontrolloitavaksi yhden Dunesta tutun ryhmittymän. Kullakin näistä on omat uniikit erikoisvoimansa joita hyödyntämällä pyritään ottamaan pelilaudan linnoituksia haltuun. Voittaa voi niin yksin kuin sopivan liittouman voimin.
Ei kiinnosta. Olen antanut itseni ymmärtää, että peli on meikäläiselle liian pitkä ja raskas jotta olisin aktiivisesti edes pyrkinyt sen äärelle. Ja sikäli kun ylipäätään tämän ääreen paneutuisin, niin todennäköisin suunta olisi kohti uudempaa, vuoden 2019 versiointia, joka on myös BGG:n listoilla korkeammalla.
45. Crokinole (1876); nykyinen sijoitus 47
Alkujaan jo 1800-luvulta oleva Crokinole haastaa pelaajat (2-4) neppailemaan puisia kiekkoja kohti pelilaudan keskustassa odottavaa reikää. Vaan jos oman vuoron alussa pelilaudalla on yksikin vastapelaajan kiekko muuttuvat säännöt siten, että vastustajan nappulaan tulee osua tai muuten oma neppailusuoritus menee hylkyyn. Ja siinäpä oikeastaan on pelin keskeiset säännöt.
Erinomainen peli. Neppailla osaavat kaikki mutta toiset vain paremmin kuin toiset. Crokinole jos mikä nimittäin on taitopeli. Sopivan tasaiset pelaajat tai pelaajapari – Crokinole kun on myös erinomainen paripeli – niin tämä peli lähtee lentoon ja on äärimmäisen nautinnollinen pelattava.
Crokinole löytyy ‘Top-10 Laatupelattavaa puusta‘ -top-listaltamme.
44. Attika (2003); nykyinen sijoitus 1073
Peli, jossa koetetaan yhdistää pelilaudan temppeleitä toisiinsa omilla rakennuksilla ja/tai tyhjentämään oma rakennuslauta ennen muita. Attikassa on yksinkertaiset säännöt ja tavoitteet, mutta pelinä siinä on joukko toimivia oivalluksia.
Taskulämmin. Attikalla on omat faninsa ja ihan kelpo peli se onkin, mutta ei koskaan noussut omissa silmissäni kunnolla lentoon. Sanovat, että peli toimii kaikilla pelaajamäärillä mutta eritoten kolme on huono sen johtaessa turhan helposti yhden pelaajan osalta pelin uhraamiseen jottei joku muu voittaisi. Ja sittenpä oletkin kahinoista kokonaan ulkona. Kahdella ja neljällä se sen sijaan toimii paremmin.
43. Citadels (2000); nykyinen sijoitus 561
Kukin pääsee vuorollaan valitsemaan hahmokortin ja kun valinnat on tehty hahmot toimivat tietyssä ennalta määrätyssä järjestyksessä. Tavoite on saada tietty määrä rakennuksia pöytään ennen muita ja pelin tuoksinassa hahmojen erikoiskykyjä käyttäen tehdä hallaa muille. Citadels on sosiaalisten deduktiopelien jonkin sortin klassikko ja oli kuumaa kamaa etenkin 2000-luvun alussa.
Taskulämmin. Periaatteessa Citadelsissa ei ole mitään vikaa: se on oikeastaan mukavan yksinkertainen pelimekaanisesti, mutta ei pelillisesti ole kyllä mikään mestariteos. Ainakin pelin kesto tuppaa helposti venymään ja siinä varmaan osasyy siihen miksen niin Citadelsista välittänyt ja oma kappale tuli myytyä aikapäiviä sitten. Tämä peligenre on myös kehittynyt vuosien saatossa aikatavalla ja etenkin mikropelit (mm. Love Letter) hoitaa hommansa huomattavasti paremmin kuin Citadels.
42. Lost Cities (1999); nykyinen sijoitus 334
Tämä alkuperäinen Lost Cities, joka myös Kadonneet kaupungit -nimellä on joskus suomennettu, on puhdas kaksinpeli missä pelaajat rakentavat korttisarjoja viidessä värissä. Pienellä korttikädellä operoiden pitäisi makustella mitä ja missä väreissä saa erivärisiä nouseja numerosarjoja aikaiseksi. Yksinkertaiset säännöt ja napakka kesto tekivät pelistä paitsi klassikon myös toimi lähtölaukauksena lukuisten Lost Cities -pelien sarjalle.
Hyvä peliä. Oman aikansa klassikko, jota olen pelannut itsekin paljon. Sittemmin kuitenkin vähemmän sillä tällaisia keveitä kaksinpelejä tulee pelattua vähänlaisesti ja muutenkin Lost Cities: The Board Game (2008) teki ja tekee asiat vielä vähän paremmin tarjoten samalla mahdollisuuden pelata peliä jopa neljällä pelaajalla.
41. ZÉRTZ (1999); nykyinen sijoitus 976
GIPF-pelisarjan kolmas peli, jossa jatkuvasti surkastuvalle – alkuun heksamuotoiselle – pelilaudalle asetellaan kuulia ja syödään niitä Checkers-tyylisesti. Pelissä on myös syöntisääntö eli sopivasti pelaamalla voi pakottaa vastapelaaja tekemään tietynlaisen pakkovuoron ilman omaa päätöstä. Tavoite on kerätä enemmistö jostakin kuulaväristä tai riittävä määrä erivärisiä kuulia.
Ei kiinnosta, ylipäätään GIPF-sarjan pelit edustavat kaikessa abstraktiudessaan pelejä joihin tartun äärimmäisen harvoin – etenkin kun ovat vieläpä kaksinpelejä. ZÉRTZ:ssä on oppimiskäyrä joten toimiakseen parhaiten vaatii kaksi samantasoista pelaajaa.
40. Catan Card Game: Expansion Set (2002), lisäosa
39. CATAN: 5-6 Player Expansion (1996), lisäosa
38. La Città (2000); nykyinen sijoitus 1167
Peli, jossa pelaajat laajentavat roomalaisia kaupunkejaan pyrkien kasvattamaan niiden asukaslukua ja houkuttelemaan lähipitäjistä lisää asukkaita. Kaupunkilaisilla on vaihtuvia toiveita mikä pitää oman kaupungin kehittämisessä huomioida. Nuppiluvun kasvaessa ruokahuolto vaatii sekin omat toimensa.
Hyvä peli. La Città on edelleen yksi parhaista kaupunginrakennuspeleistä ja vaikka ulkoasu on vanhahtava ja pieniä rosojakin löytyy niin pelin pariin palaa hyvinkin mielellään. 25 vuotta alkuperäisen pelin julkaisun jälkeen pelistä on viimein tulossa uusi ilmeisesti osin suoraviivaistetumpi versiointi.
Peli on arvosteltu blogissamme: La Città – ja mitä se kansa tahtookaan seuraavaksi.
37. Roads & Boats (1999); nykyinen sijoitus 692
Roads & Boatsissa pelaajat operoivat valtakuntia joilla alussa on hallussaan ainoastaan muutama aasi sekä perustuotteita, mutta tavoite on saada näistä tarveaineista kehitetyksi toimivat logistiset ketjut moderneine kulkuneuvoineen ja lopputuotteineen. Pelin tuotantolaitokset eivät ole kenenkään omia vaan kaverilta “lainataan” tarpeeseen jos sellainen mahdollisuus vastaan tulee ja se edesauttaa omaa peliä. Kaikki tämä on paketoitu vaativaan tunteja kestävään pelikehikkoon vaihtelevine skenaarioineen.
En ole pelannut, mutta voisin pelatakin. Tämä Splotterin julkaisema logistiikkapelien klassikko on tosiaan testaamatta, mutta vähän tuota polttelisi joskus kokeilla. Tunnustan silti, että todennäköisesti tämä on enemmänkin “once in a lifetime” -kokemus kuin nappiosuma jonka pariin palaisin toistuvasti, mutta tuntien kertaräpiköintiin hyppäisin sittenkin mukaan… edes sen kerran.
36. Hannibal: Rome vs. Carthage (1996); nykyinen sijoitus 446
Peli Rooman ja Karthagon välisestä voimainkoetuksesta kahdelle pelaajalle. Pelissä eri toiminnot eli mm. joukkojen liikkeet, lisäjoukot, taistelut ja poliittiset toimet hoidetaan korttivetoisesti mikä on tuttua monista muistakin Avalon Hillin sotapeleistä.
En ole pelannut, mutta voisin pelatakin. Pelaan vähänlaisesti sotapelejä ja vieläkin vähemmän näitä yhtään pidempiä pelejä. Sopivan pöljän hetken sattuessa saattaisin sittenkin tarttua haasteeseen kun teema on sopivasti vähän vähemmän nähty.
35. YINSH (2003); nykyinen sijoitus 247
GIPF-pelisarjan kuudes peli, jossa pelaajat siirtelevät omia rinkuloitaan laudalla jättäen jälkeensä vanaa oman värin nappuloita joista pyritäänkin tekemään viiden suoria samalla kun hypitään yli vastapelaajan nappuloista kääntäen niitä taas toisinpäin. Jokainen viiden suora poistaa yhden oman rinkulan laudalta mikä hankaloittaa uusien viiden suorien tekemistä. Kolmella onnistuneella viiden suoralla voittaa.
Ei kiinnosta, ylipäätään GIPF-sarjan pelit edustavat kaikessa abstraktiudessaan pelejä joihin tartun äärimmäisen harvoin – etenkin kun ovat vieläpä kaksinpelejä.
34. Carcassonne: The Castle (2003); nykyinen sijoitus 819
Linna-Carcassonne on puhdas kaksinpeli, jossa linnan sisäpiha rakentuu kiinteän muurirakennelman sisään. Toinen keskeinen innovaatio liittyy pisterataan jolla etenemisestä irtoaa ylimääräisiä bonuksia.
Taskulämmin. Olen tämän kaksinpeli-Carcassonnen omistanutkin, mutta se jätti jotenkin kylmäksi; ehkäpä keskeisin syy on ettei Carcassonne ole minulle muutenkaan kaksinpeli. Tällä on kuitenkin omat ystävänsä, joten jos ajatus puhtaasti kaksinpelattavasta Carcassonnesta kiinnostaa niin linnaversioinnissa on muutama lisäjippo tuomaan vaihtelua alkuperäiseen verrattuna.
33. Battle Cry (1999); nykyinen sijoitus 1310
Kevytsotaa Amerikan sisällissodan teemalla. Erilaisin skenaarioin varustettu peli, jossa operoidaan jalka- ja ratsuväellä, mutta myös tykistöllä ja johtajilla korttivetoisesti. Sittemmin samaa pelimekaniikkaa on käytetty mm. peleissä Memoir ’44 (2004) ja BattleLore (2006).
Ei kiinnosta. Battle Lore oli aikanaan harkinnassakin, mutta tartuin samaan mekaniikkaan pohjautuvaan toisen maailman sodan peliin Memoir ’44. Se oli (ja on) alkuperäisestä edelleenkehitetty ja monipuolisempi ja ihan viihdyttävä tapaus kyllä. Mutta juurikin pelikehikon (merkittävänkin) kehittymisen myötä katosi viimeinenkin tarve tarttua alkuperäiseen peliin ja saman lie havainneet muutkin kun vertailee Battle Cryn ja Memoir ’44:n sijoituksia BGG:ssä.
32. Princes of the Renaissance (2003); nykyinen sijoitus 1446
Renessanssiajan Italiaan sijoittuva peli vallan- ja rahanhimosta. Kukin pelaaja pyrkii saamaan haaviinsa ko. ajan merkittäviä henkilöitä edistämään omaa agendaa. Kaupunkien kähinöidessä keskenään liittoudutaan jommalle kummalle taistelun osapuolen puolelle ja pyritään saamaan sodan lopputulos itselle edulliseksi – yksittäisen sodan voittaminen kun ei aina suinkaan ole tavoite. Renessanssiajan prinssit on tunteja kestävä peli täynnä huutokauppoja, kamppailua vaikutusvallasta ja neuvotteluja.
Ei kiinnosta. Olen tätä Martin Wallacen kähinöintiä joskus pelannut ja jätti kyllä kylmäksi – kuten valtosa Wallacen “sotapeleistä”. Ei todellakaan mikään kaunistus ja kesto on yksinkertaisesti liian pitkä sisältöönsä nähden.
31. The El Grande Expansions (2000), lisäosa
30. Amun-Re (2003); nykyinen sijoitus 569
Amun-Re on peli jossa Niilin ympäristö rakentuu kierros kierroksessa käytävissä huutokaupoissa. Korttipakka ohjaa mitä milloinkin on huudettavana ja omien tarjousten osalta joutuu ottamaan huomioon sen, että jos joku tekee kovemman tarjouksen joudut siirtymään toiselle “tontille” huutamaan. Voitetuille alueille sitten kuskataan maanviljelijöitä töihin ja rakennusmateriaaleja pyramidien tarpeiksi. Unohtamatta myöskään uhrauksia jumalille. Amun-Re muistetaan erityisesti pelin puolivälin “kartan resetoinnista” jossa pelilauta tyhjennetään rakennuksia lukuunottamatta.
Taskulämmin. Pelaan Amun-Re:tä kyllä jos sitä joku ehdottaa, mutta omissa kirjoissani se häviää kiinnostavampien huutokauppapelien taiston niin isolle määrälle muita pelejä että miksipä siihen erityisesti tarttuisi? Pelissä ei siis sinällään mitään vikaa ole mutta on taskulämmin tapaus.
29. CATAN: Seafarers (1997), lisäosa
28. Union Pacific (1999); nykyinen sijoitus 1022
Junaosakepeli Alan R. Moonilta, jossa vuorotellen joko laajennetaan yhden tarjolla olevan junayhtiön junarataverkostoa tai pöydätään käteen kertyneitä junaosakkeita joilla on arvoa vain pöydättynä. Pelin pisteytykset tulevat yllättäen nostopakasta.
Ei kiinnosta. Pelihän ei ole lainkaan huono ja olen sen aikanaan omistanutkin, mutta tästä vain on aika ajanut ohi uudempien tehdessä saman mutta merkittävästi paremmin. Jos haluaa saman pelin toimivammalla ulkoasulla valitse suomennettukin Airlines Europe (2011). Jos taas pelin tiivistetty osakekauppa on se mikä kutittelee, valinta on Gloria Pictoria (2007).
27. Aavikon karavaanit (1998); nykyinen sijoitus 555
“Pastellikamelit” on termi josta tämä peli muistetaan. Aavikolle asetellaan vuorotellen pari pastellikamelia jatkamaan omaa kamelikaravaania ja jos alle peittyy pistelaattoja tai yhdistät laudalla olevia keitaita ropisee pisteitä omaan laariin. Peli on kilpajuoksua pisteille ja/tai pyrkimykselle eristää pelilaudalta alueita itselle ja siten lopulta abstrakti tapaus.
Hyvä peli. Suoraviivainen ja nopea pelattava – sitä tämä kamelipeli on. Ja ihan viihdyttäväkin kyllä kun ymmärtää olla riittävän napakka. Ei silti mikään Knizian nerokkaimpia pelejä, mutta kyllä tämän pariin palaa edelleen silloin tällöin.
26. Carcassonne Kivikausi (2002); nykyinen sijoitus 662
Ensimmäinen itsenäinen Carcarssonne peli, joka nimensä mukaisesti on teemoitettu kivikaudelle. Monilta osin seurailee perinteisen Carcassonnen polkuja vaikka teitä ja kaupunkeja ei rakennellakaan vaan tilalla on vesistöjä ja metsiä. Mutta on mukana mm. bonuslaattoja tiettyjen elementtien täyttyessä, eläimistä saatavia pisteitä sikäli kun tiikerit eivät ole haitakkeena ja niin edelleen.
Taskulämmin. Tiedän monia jotka arvottavat Carcassonne Kivikauden sarjan parhaaksi, mutta sellaiseksi en sitä itse ole rankannut koskaan; aina on mennyt alkuperäinen kera ensimmäisen lisäosansa tämän edelle. Lisäksi osasyy pienelle penseydelleni tätä versiota kohtaan liittyy sen susirumaan ulkoasuun.
25. RoboRally: Armed and Dangerous (1995), lisäosa
24. Lord of the Rings: Friends and Foes (2001), lisäosa
23. Advanced Civilization (1991), lisäosa
22. Catan: Cities & Knights (1998), lisäosa
21. Up Front (1993); nykyinen sijoitus 966
Kortein pelattava sotapeli kahdelle pelaajalle ilman pelilautaa ja yhteisellä korttipakalla.
Ei kiinnosta. Esimerkki pelistä joka periaatteessa voisi (kestonsakin vuoksi) kiinnostaa, mutta yhtään lähempi tarkastelu osoittaa, että voi pelaamatta unohtaa. Se on kenties aikanaan ollut aikaansa edellä, mutta aika vain on ajanut siitä ohi: karmaiseva ulkonäkö, vaativa päästäkseen peliin sisään ja kesto voi olla mitä vain tunnista vaikkapa kolmeen. Tämä peligenre on eittämättä kehittynyt viime vuosikymmeninä oikeampaan suuntaan ja siten Up Front saa kyllä minun puolestani jäädä pölyttymään hyllyyn.
20. Taj Mahal (2000); nykyinen sijoitus 668
Peli jossa kierretään laudan kaksitoista lääniä yksi kerrallaan ja kussakin näistä käydään tarjouskauppaa usealla eri valuutalla. Omalla vuorolla käsikortein tehdään 1-2 kortin tarjous tai poistutaan takavasemmalle jolloin saat vielä tarjolla olevista asioista/tuotteista ne joissa olet sillä hetkellä enemmistössä. Ja aina jos saat matkaasi jotakin tietää se pisteitä – ja sitä enemmän mitä enemmän olet samoja asioita toistuvasti saanut haltuusi.
Erinomainen peli. Taj Mahalissa on tehty monta asiaa oikein. Siinä on sopivassa määrin piilotietoa, korttituuria, pikavoittojen hakemista ja pitkän tähtäimen suunnittelua. Hyvin pelaaminen ja tilanteen oikea lukeminen ovat niinikään oma haasteensa ja aivan keskeinen osa peliä. Oli erinomainen peli aikanaan ja on sitä yhä tänäkin päivänä.
Peli on arvosteltu blogissamme: Taj Mahal – kamppailua hovin suosiosta.
19. Acquire (1964); nykyinen sijoitus 351
Pelaajat sijoittajan saappaissa. Laudalle rakentuu pelaajien toimesta seitsemän firman komplekseja joiden osakkeisiin isketään kiinni. Mitä isompi firma, sen arvokkaammaksi osakkeiden arvot nousevat. Pienemmät yritykset sulautuvat osaksi isompiaan jakaen sulautuessan suurimmille omistajilleen maittavat bonukset. Kuka haalii lopulta messevimmän omaisuuden?
Hyvä peli. Acquire on klassikko vuosikymmenten takaa. Onhan tässä pelikin ja parhaimmillaan päätöksenteko on välillä sopivan kimuranttiakin, mutta tuurin osuutta ei silti voi ohittaa. Tuppaa nimittäin käymään niin, että pöytäseurueessa jollekin jää aina tyhjä arpa, jolloin “olet kyydissä kun muut pelaavat”. Enemmän peliä pelanneiden kesken tämä on kuitenkin siinä määrin nopea tapaus, että em. ongelmallisuuden osaa antaa myös anteeksi. Acquiresta on lukuisa määrä eri versioita ja vaikka joukossa on aikamoinen määrä ei-niin-laadukkaita painoksia niin parhaat niistä miellyttävät silmää tänäkin päivänä (ks. kuvan Avalon Hill 1999 painos).
18. Go (-2200); nykyinen sijoitus 224
Vuorotellen mustia ja valkoisia pelilaudalle asetellen pyritään vangitsemaan vastapelaajan kiviä ja/tai ympäröimään omilla kivilla pelilaudalta alueita. Se kumpi näissä tavoitteissa onnistuu paremmin voittaa pelin. Edelliseen vielä tiettyjä pieniä lisätvistejä ja Go on esitelty.
Ei kiinnosta. Tunnustan, että nyt hypätään maailmaan, johon olen ainoastaan kurkistanut oven raosta ja joskus vuonna kivi ja miekka vähän pintaa raapaissut. Mutta näinhän Go:ta ei oteta haltuun vaan se vaatii aikaa, paneutumista ja opiskelua. Abstraktina kaksinpelinä ajatus siitä, että tällaiselle minimalistiselle pelille uhraisin tunteja ja taas tunteja aikaa ei vain tunnu kohtuulliselta kun vasemmalta ja oikealta pursuilee ohitse paljon kiinnostavampaa pelattavaa.
17. Lord of the Rings: The Confrontation (2002); nykyinen sijoitus 757
Stratego-tyyppinen peli, jossa toinen pelaajista pyrkii luimuttamaan sen kuuluisan sormuksen tulivuoren syövereihin ja toinen omilla joukoilla tappamaan sormuksen kantajan tai valtaamaan Konnun. Joukkoja kumpaisellakin on vain yhdeksän, mutta strategosta tutusti kumpikaan ei etukäteen tiedä missä mikäkin hahmoista on ennen kuin nämä kohtaavat laudalla.
Taskulämmin. Pelihän toimii ja se on todella nopea pelattava, mutta en sen hyvyyttä ole koskaan oikein löytänyt. Toisaalta syy voi olla osin myös meikäläisen ja Stratego-pelien yhteensopimattomuudessa – eli eivät ole ne muutkaan Strategot niin napanneet.
16. Carcassonne: Expansion 2 – Kirjurit ja kauppiaat (2003), lisäosa
15. A Game of Thrones (2002); nykyinen sijoitus 722
A Game of Thrones maailmaan sijoitettu peli valtataistelusta, diplomatiasta ja tarvittavien resurssien hallinnasta. Kukin pelaaja kontrolloi yhtä sukua ja koettaa kammeta itsensä vallan kahvaan.
Ei kiinnosta. Itselleni Diplomacy ei ole tuttu eikä se suunta niin kiinnostakaan ja tässä on vähän jotain samaa. Pelin kesto ja opettelukynnys karkoittaa viimeisetkin kiinnostuksen rippeet.
14. Ra (1999); nykyinen sijoitus 128
Settienkeräilyä huutokauppojen hengessä, jossa ei voi huutaa mitä vain vaan sinulla on kolme kiinteäarvoista lätkää kertakäytettäväksi ja nämä nämä lätkät kiertävät voittohuutojen myötä nekin. Tavoitteena on haalia mahdollisimman paljon pisteitä, mutta keruuta hankaloittavat laattojen erilaiset pisteytyssäännöt ja se että osa niistä poistuu pisteytysten yhteydessä. Myös kierroksen päätös tulee yllätyksenä mikä nostaa jännitettä.
Erinomainen peli. Ra on voimissaan tänäkin päivänä ja itse asiassa saanut hiljattain juurikin sopivasti nostetta kun siitä putkahti markkinoille 25-vuotisjuhlapainos kovasti koreilla komponenteilla. On erinomainen peli ja parhaita huutokauppapelejä mitä tiedän ihan riippumatta versiosta mitä pelaat.
Peli on arvosteltu blogissamme: Ra – huutokauppaa kiinteäarvoisilla lätkillä.
13. Carcassonne (2000); nykyinen sijoitus 233
Laatta kerrallaan pelaajat rakentavat yhteistä Carcassonnen maisemaa linnoineen, nummineen, luostareineen ja tieverkostoineen. Yhteistyöpelistä ei kuitenkaan ole kyse vaan tarkoitus on olla itse se joka näitä kohteita tekee tavalla mikä tuo maksimaaliset pisteet. Mutta tokihan kaverin rakentamille apajille pyritään loisimaan jos tilaisuus sellaiseen tulee.
Hyvä peli. Mitäpä tähän lisäämään. Jos puhutaan moderneista lautapeliklassikoista niin Carcassonnen nimi mainitaan aina ensimmäisten joukossa ja ihan ansaitusti. Onhan tämä erittäin siisti laattapeli ja olen pelannut itse sitä valtavasti etenkin noina alkuvuosina. Edelleen tartun siihen ihan mielelläni kera ensimmäisen lisäosansa eikä muita “hurvittelupaketteja” kylkeen tarvitakaan.
12. Wallenstein (2002); nykyinen sijoitus 896
Keskisessä Euroopassa riitaisat osapuolet (3-5) mittelevät alueiden hallinnasta. Pelin alkaessa osa maista jo tulee jaetuksi, mutta nälkä kasvaa syödessä ja lisävaltauksia ensin koodaillaan piilossa ja sitten ne laitetaan toteutukseen. Pelkkä valloitusretki ei riitä vaan omat kansalaiset täytyy ruokkia ettei kapina iske ja verottaakin niitä pitäisi jotta on varaa ostaa lisää joukkoja. Varoja kuluttavat vielä rakennukset joista viimekädessä ne merkittävimmät voittopisteet kairataan.
Erinomainen peli. Wallensteinissa vuorotoimintojen ohjelmointi kera toisten pelaajien toimien arvuuttelun luovat jännitettä joka pitää otteessaan läpi pelin. Kuutiotorni, jolla ratkotaan sotimiset suoraviivaisesti ja tehokkaasti on huikea keksintö sekin. Wallenstein rokkaa tänäkin päivänä kympillä riippumatta siitä pelaatko alkuperäistä vai uudempaa Shogunia (2006).
11. Modern Art (1992); nykyinen sijoitus 216
Peli taidekaupasta ja toimii samalla eri huutokauppamekaniikkojen lyhyenä oppimääräna. Pelatuista korteista riippuen välillä huudetaan kohteista perinteisesti, toisinaan sokkotarjouksin, myydään kiinteällä hinnalla, kertatarjouksin ja mitä näitä nyt onkaan. Perimmäisenä tavoitteena on ostaa halvalla ja boostata omia hankintoja siten, että niiden arvot on tapissa.
Hyvä peli. Modern Art on huutokauppapelien klassikko, hieno peli ja monille SE huutokauppapeli. Ja on edelleen hyvä ja toimiva, joten vähissä on syyt miksei sen pariin palaisi tänäkin päivänä. Toki omaan makuuni Knizialla on tukku parempiakin joista osa tälläkin top-100 -listalla.
10. Hammer of the Scots (2002); nykyinen sijoitus 732
Columbia Gamesin blokkipelisarjaan kuuluvista peleistä yksi niistä vähän lyhytkestoisemmista. Kartalla mittelevät (etunenässä) William Wallacen johtama kapinallisjoukko joka halajaa skottien itsenäisyyttä ja vastapuolella brittiarmeija joka vaatii kuria, järjestystä ja kumartelua kuninkaalle. Joukkoja liikutellaan vastustajan katseilta piilossa – tai pikemminkin niiden tarkka sisältö paljastuu vasta kun laitetaan rähinä pystyyn. Muutoin on kortteja ja nopan viskelyä eli perinteisiä elementtejä sotapelille.
Taskulämmin. “HotS” päätyi aikanaan ostoon juurikin syystä, että se keikkui näin korkealla BGG:n listoilla ja täytti “riittävän kompaktin” kevytsotailun kriteerit. Mutta ei se lunastanut sille asetettuja odotuksia johtuen seuraavista: liian vähäiset joukot ja kartan muoto vs. kampanjan tavoitteet. Ensimmäinen näistä johtaa siihen, että piilojoukot eivät lopulta niin piilojoukkoja enää olleetkaan. Jälkimmäinen ongelma iskee silmille kun HotSia pelasi enemmän eli maantieteelliset syyt johtivat toisteisiin tilanteisiin tiettyyn osiin pelilaudalla joten tuntui kuin aina pelaisi samaa peliä. Silti, HotS toimii ihan kelpo tutustumisena blokkipelien maailmaan eli ei tämä nyt ihan menneiden talven lumia ole.
9. Carcassonne: Expansion 1 – Kirkot ja kievarit (2003), lisäosa
8. Age of Steam (2002); nykyinen sijoitus 136
Moderni klassikko (alkuperäisestä) karusta ulkoasustaan huolimatta. Ja tottahan nykyisin on silmäkarkin ystäville ollut paremmannäköisiäkin versiointeinja ja myös sääntöviilailtu Steam (2009). Niin tai näin käsissä on tiukka talouspeli, jossa vähät rahavarat pitää riittää vuorojärjestyshuutokauppaan, parannuksiin, radanrakennuksiin ja lopulta toivottavasti ne pari kuutiokuljetusta per pelikierros kääntävät taloutesi plussalle. Luonnollisesti kanssapelaajista on vain riesaa kun tunkevat samoille tavara-apajille ja tukkivat parhaat reitit omilla kiskoillaan.
Erinomainen peli. Tiukkojen talouspelien ystävälle Age of Steam tarjoilee rutkasti pelattavaa. Hurja määrä erilaisia karttoja takaa tarvittaessa loputtomasti pelattavaa ja vaihtelua. AoS on nautinto siitäkin riippumatta menikö se tämänkertainen oma suoritus totaalisen vihkoon vai taisteltiinko ihan voitosta asti. On nimittäin käynyt niinkin, että ne ikimuistoisimmat kokemukset on niiltä kerroilta joissa lainat on tapissa ja näyttää ettei konkurssista selviä, mutta niin vain venyttää hämärän rajamailta pinnalle ja kuiville. Siinä kohtaa tunne on kuin voittaisi vaikka kärki olisikin ihan eri suoralla pisteradalla.
7. Die Macher (1986); nykyinen sijoitus 477
Peli Saksan liittovaltiovaaleista. Jos on teema raskas sitä on itse pelikin, sillä Die Macher kestää neljästä viiteen tuntia. Kukin pelaajista ottaa tontilleen yhden Saksan pääpuolueista joka johdatetaan läpi seitsemät liittovaalit. Peli on kokoelma tiukkaa rahankäyttöä, resurssienhallintaa, kansalaisten ja median manipulointia kohti oman puoleen agendaa tarkoitusperänä varmistaa tietysti suuri äänisaalis.
Taskulämmin. Peli vaaleista voi kuulostaa kuivalle, mutta Die Macher on itse asiassa yllättävän pirteä toteutus aiheesta. Mikään kaunistus se ei kuitenkaan ole ja kyllähän tässä ikäkin valitettavasti näkyy. Olen pelannut sitä useamman kerran ja voisin edelleenkin pelata. Mutta toisaalta… kestoonsa nähden on sittenkin järkevämpää tarttua johonkin vähän virtaviivaistetumpaan ja modernimpaan peliin joka on kestänyt paremmin aikaa.
6. Paths of Glory (1999); nykyinen sijoitus 246
Raskaan kaliiberin (kesto useita tunteja) sotapeli ensimmäisestä maailmansodasta jossa toinen pelaajista ottaa johdettavakseen keskusvallat ja toinen ympärysvallat. Kartalla operoidaan joukkoja korttivetoisesti korttien antaessa toimintopisteitä yksiköiden siirtelyyn tai vaihtoehtoisesti suoritetaan kortin kertakäyttöinen toiminto. Taistelut ratkotaan napakasti noppaa heittäen ja taulukoista tulos tarkastaen. Paths of Glory on arvosteltu Huoltoreitti-sotapeliblogissa.
Ei kiinnosta. Paths of Glofy on liian pitkäkestoinen peli allekirjoittaneelle ja ulkoasukin kaipaisi päivittämistä. Se on silti peli, jolla on oma vankka fanikuntansa tänäkin päivänä mistä kertoo pelin sijoittuminen yhä edelleen ihan niiden parhaimpien sotapelien joukkoon.
5. El Grande (1995); nykyinen sijoitus 99
Enemmistöpelien “grand old man” tiivistää kähinät Espanjan maille. Kierros toisensa perän pelaajat lykkivät caballerojaan laudalle ja toimintokorttien avustuksella pyrkivät veivaamaan laudan tilanteen itselle mieluisaksi ja keräilemään pikavoittoja. Samalla pidetään visusti mielessä että se seuraava iso pisteytys on ihan nurkan takana jo odottamassa.
Erinomainen peli. Peli oli aikanaan kova, kuten sijoituskin sen osoittaa ja ilolla totean, että se on ihan yhtä kova tänäkin päivänä. Aika ei ole tehnyt El Grandelle millään tapaa hallaa ja kiitos kolmenkymmentävuotis-painoksensa se on nyt jopa enemmän ajankohtainen kuin pitkään aikaan. Ja saatavilla vieläpä suomeksi!
Peli on arvosteltu blogissamme: El Grande – enemmistöpelien kruunattu kuningas.
4. The Princes of Florence (2000); nykyinen sijoitus 283
Yhteensä seitsemän huutokaupan ja näiden perään tehdyn kahden toiminnon aikana pelaajat täyttävät omaa pelilautaansa polyominomuotoisilla rakennus- ja maisemalaatoilla. Näin operoiden täytetään erilaisia projekteja joita vertaillaan kierroksen päätteeksi muitten vastaaviin ja pyritään haalimaan tarvittavat pisteet voittoon. The Princes of Florence muistetaan tiukista resursseistaan ja toimintomääristä joita kumpaisiakin tuntuu aina olevan maagisesti se yksi liian vähän per operointivuoro.
Ei kiinnosta. Peli, jonka pikaisesti katsottuna pitäisi olla “mun juttu”, mutta ei kuitenkaan ole. PoF tuntuu vaan liian kuivalta optimoinnilta ja on aivan liian hidastempoinen saatuun sisältöönsä nähden. Aikansa huutokauppapelien tulvassa se ei koskaan selvinnyt omassa piirissä vaan jäi napakampien pelien ristituleen.
3. CATAN (1995); nykyinen sijoitus 592
Modernien lautapelien klassikko, joka toimii samalla “rajatolppana” kaikille lautapeleille: on aika ennen Catania ja aika Catanin julkaisun jälkeen. Pienehköllä saarella on pelaajien aloituskylät joista lähdetään laajentamaan ympäristöön varmistamaan resurssituottanto, jolla taas mahdollistetaan rakentaminen ja kiri kymmeneen voittopisteeseen.
Resurssit tulevat noppaa heittäen ja niitä tarjoilleen heille kenellä on tönöjä noppia vastaavien ruutujen kyljessä. Kauppaa saa tarvikkeista hieroa kanssapelaajien kanssa ja lisäksi laudalla liikkuu rosvo aina seiskan summa heitettäessä millä pääsee blokkimaan tietyn ruudun resurssituotannon.
Taskulämmin. Catanin merkitystä lautapelaamisen kehitykselle ei voi kiistää – olihan se aikaansa edellä ja peliä on myyty huikeat määrät menneinä vuosikymmeninä. Eikä peli ole huono tänäkään päivänä, mutta ei toisaalta koskaan ollut meillä mikään hitti. Se oli ja on peli joten olen toki valmis pelaamaan, mutta en ole aktiivisesti ehdottamassa.
2. Tigris & Euphrates (2000); nykyinen sijoitus 125
Reiner Knizian abstraktihko valtakuntien voimainkoitos Tigris- ja Eufrat-jokien äärellä. Pelaajat toimivat kahden toiminnon pelivuoroin tavoitteena rakentaa ja hallita pelilaudalle muodostuvia valtakuntia neljän johtajansa avulla. Aina kun valtakunnat yhdistyvät tai sinne ilmaantuu kilpakumppani mittelevät pelaajat paremmuudestaan sermin takaa paljastettavien laattojen antamissa rajoissa lopputuloksen usein muuttaessa myös pelilaudan tilanteita.
Viime kädessä oleellista ei ole välttämättä juntata omia johtajia pysyviin paikkoihin laudalla vaan tarttua vallankahvaan eri puolilla lautaa keräilleen samalla pisteitä pelin neljässä eri valuutassa. Sillä näillä väriyhdistelmillä sopivasti tasapainoillen selviää lopulta voittaja.
Erinomainen peli. Reiner Knizian pelit olivat kuumaa kamaa 25 vuotta takaperin ja tohtorin peleistä T&E oli se kaikkein kuumin – ja onhan tämä kuumaa tavaraa toki edelleen. Sermien takaa pienellä laattakädellä operointi ja valloitussuunnitelmien rakentelu on parhaimmillaan hermojakutkuttavaa puuhaa. Pelilauta muuttuu ja muovaantuu väistämättä usein sellaiseksi, että nopeasti alkaa taistojen sarja joka vain kiihtyy jos yksi taikka toinenkin erehtyy sinne monumentin pykäämään. Ehdottoman hieno peli.
1. Puerto Rico (2002); nykyinen sijoitus 52
Roolinvalinta-mekaniikan uranuurtaja jossa vuorotellen pääset valitsemaan mikä toiminto tehdään, mutta valitsija saa sen tehdä vähän väkevämmin kuin muut. Toiminnoilla tuotetaan resursseja, laivataan niitä markkinoille, rakennetaan rakennuksia ja niin edelleen. Kaikki tähtää siihen, että olet lopulta se, joka toimillaan on haalinut eniten voittopisteitä. Tämä Andreas Seyfarthin klassikko nousi aikanaan nopeasti BGG:n kärkipaikalle ja piti ykkössijaa hallussaan pitkät tovit.
Taskulämmin. Peli joka taasen ei kolahtanut minulle koskaan eikä se juuri maistu paremmalle tänäkään päivänä. Puerto Ricon roolinvalinta-mekaniikka on kyllä oiva, mutta muu peli ympärillä jättää kylmäksi – osin ulkoasustaankin johtuen osin syystä, että vuorovaikutusta olisi saanut olla enemmänkin. Tänä päivänä vastaavaan roolivalintamekaniikkaan pohjautuvia pelejä on jo kiintoisampiakin joten vähän on olo, että Puerto Rico on nähty. On se (silti) edelleen peli josta en kieltäydy jos joku on sitä pöytäämässä ja haluaa pelillä itseään sivistää.
Mitä listan tutkailusta jäi käteen ja mitä peleille “kuuluu” nyt?
Nyt kun on edellä pikakelattuna helmikuun 2004 BGG:n parhaiden pelien lista läpi niin summataanpa vähän tehtyjä huomioita. Ensin puhtaasti henkilökohtaiset “statsit”:
- Olen pelannut peleistä (lisäosat pois laskien) 52/77 eli 68 %.
- Pelaamattomista viisi (5) on sellaisia joita haluaisin kokeilla: Hannibal: Rome vs. Carthage, Roads & Boats, Löwenherz, The Republic of Rome, Daytona 500.
- Listalla on 14 erinomaista ja 15 hyvää peliä.
- Ihan ok eli taskulämpiä pelejä on 16.
Karkeasti ottaen puolet peleistä on siten sellaisia, joita pelaisin tänäkin päivänä hymyssäsuin tai jopa oikein mielelläni. Neljäsosa listan peleistä ei kiinnosta lainkaan ja se viimeinen neljännes on lisäosia peleihin, joihin en sellaisia edes kaipaakaan; poislukien Carcassonnen ensimmäinen lisäosa.
Jos taas katsotaan samojen pelien sijoittumista BGG:n rankingissa tänä päivänä niin ainoastaan neljä peleistä kurottaa enää tämänhetkiselle (7/2025) top-100 -listalle: Crokinole (47.), Puerto Rico (52.), Power Grid (71.) ja El Grande (99.). Näiden lisäksi kolme peliä on kärkkymässä hiukan satasen ulkopuolella: Tigris & Euphrates (125.), Ra (128.) sekä Age of Steam (136.). Melkoinen puhuri on siis käynyt ja voi vain arvailla miten kärki muuttuukaan seuraavan 25 vuoden aikana!
Kun katsotaan nykyisiä listasijoituksia em. pelien osalta vieläkin alemmas niin muut ovat valahtaneet tasaisesti taaksepäin siten, että jokaiseen alempaan sataseen mahtuu noin puolenkymmentä peliä aina (nykysijoituksissa) 1500 sijalle asti. Tätä heikommin on vielä kymmentäkunta peliä hajasijoittuneena sinne tänne. Warangel on peleistä ainoa, joka vajoaa vinhaa vauhtia Tuonelaan sen nykysijoituksen ollessa hyvän matkaa 8000. sijan huonommalla puolella.
Oli listasijoitus mitä tahansa, niin valtaosa peleistä on sittenkin täysin kuranttia pelattavaa tänä päivänä. Aika-ajoin keskusteluissa/puheissa kuulee puhuttavan, että “kaikki yli 1000. sijoituksen (rajan vaihdellessa puhujasta riippuen) on p*skaa” on kuitenkin listaa tarkastellessa tietämättömän puhetta; hyviä ja suorastaan erinomaisia pelejä valuu hiljalleen koko ajan tuon rajapyykin huonommalle puolelle. Esimerkiksi Web of Power (nykyisin sijalla 1096 ) on edelleen peli, joka on oman lokeronsa “napakat enemmistöpelit” aivan eliittiä. Ja viimekädessä se on muutenkin omasta pelimausta ja -tyypistä kiinni miten pitkälle menneeseen “kannattaa” pelitutkiskelussaan mennä.
En tiedä herättikö BGG:n parhaiden pelien lista vuodelta 2004 jutun lukijoissa ajatuksia, mutta ainakin itselle se antoi muutaman pelin korvan taakse laitettavaksi josko noita pääsisi joskus ja jossain vielä testaamaan!
