Vuoden viimeisiä päiviä viedään jo vuodesta 2024, joten on oivallinen hetki pysähtyä toviksi katsomaan peräpeiliin miltä mennyt vuosi näyttäytyi lautapelien ja Lunkisti.fi-blogin rintamalla.
Vuoden aikana blogissa julkaistiin kaikkiaan 23 lautapeliaiheista artikkelia joissa esiteltiin paitsi yksittäisiä pelejä myös erilaisia top-listoja. Artikkeleista joka toinen vuosi päivitettävä top-100 lista oli näistä se suuritöisin, mutta myös vaivansa arvoinen. On kiintoisaa asettaa yli 2300 eri pelatun pelin joukosta se terävin kärki keskinäiseen järjestykseen ja samalla nähdä mihin suuntaan kestosuosikkien trendikäyrä osoittaa: tuntuuko hyvä peli tällä hetkellä vieläkin paremmalta kuin kaksi vuotta takaperin?
Seuraavassa vuoden aikana julkaistut blogitekstit muutamaan eri kategoriaan jaettuna.
Peliarvosteluja:
- 3 Ring Circus (2023) – sirkus saapuu kaupunkiin
- El Grande (1995) – enemmistöpelien klassikko
- Empire’s End (2023) – vain vastoinkäymisiä tarjolla
- FTW!? (2023) – hiukan isompaa tiskiin
- Hacienda (2005) – kilvan karjamarkkinoille
- High Society (1995) – rikkaat vaiko rahattomat
- Kuhfstein (2023) – lehmiä laitumella
- Kutná Hora – The City of Silver (2023) – kiltoja ja kaivosbisneksiä
- Medici (1995) – kiperiä kertatarjouksia
- Monster Inn (2022) – hirviörekrytointia
- My Island (2023) – heksalaattaa ja tutkimisen iloa
- Ra (1999) – huutokauppaa kiinteäarvoisilla lätkillä
- Tower Up (2024) – napakkaa tornittelua
- Trekking Through History (2022) – vuodet ojennukseen
- Wandering Towers (2022) – vaeltelevat velhotornit
- The White Castle (2023) – yhdeksän merkittävää noppavalintaa
Peliarvostelujen listaa näin katsomalla tiivistyy paljolti koko blogimme kantava ajatus: valtaosa peliarvosteluista on omia suosikkejamme ja siten ‘Lunkisti.fi suosikki’ -leimalla varustettuja. Keskitymme siten pitkälti kirjoittamaan peleistä, jotka meidän mielestämme ovat lautapelien kirkkainta kärkeä tai muutoin siinä määrin mielenkiintoisia, että haluamme tarjota niille näkyvyyttä ja käyttää niihin myös aikaa.
TOP-listoja eli laatua esiin suuremmasta massasta:
- Spiel’24 ennakko – kolmetoista mielenkiintoisinta nostoa Spiel-uutuuksista.
- Top-10 huutokauppapelit – parhaat osto- ja myyntipelit kaupankäynnin mestareille.
- Top-100, vuosimallia 2024 – kautta aikain parhaiden pelien top-100 lista.
Spiel-uutuuksien läpikäynti vaatii oman aikansa mutta on mielenkiintoista ja palkitsevaa: joka vuosi listoilta nimittäin löytyy pelejä joista valtavirta kirjoittaa vähänlaisesti kun eritoten peliharrastajat tuppaavat keskittymään sinne raskaaseen sarjaan ja hiekkalaatikkopeleihin. Tämän vuoden “hiljaisista helmistä” vaikkapa Tower Up on hyvinkin peli, joka olisi saattanut mennä ohitse ilman omaa aktiivisuutta. Ja on tuolla “omien kaappien kätköissä” jotain muutakin hyvää jo odottamassa tarkempaa esittelyään mikä sopii Tower Upin kanssa samaan kastiin…
Parhaista huutokauppapeleistä artikkelin koostaminen on ollut pitkään takaraivossa ja tänä vuonna niistä koostettu Top-10 lista sai sitten päivänvalonsa. Lista sisältää tukun pelihelmiä etenkin menneiltä vuosikymmeniltä, joten lämmin lukusuositus kyseiseen juttuun sikäli kun huutokauppa genrenä millään tapaa kolahtaa.
Muut artikkelit:
- Lunkisti.fi kesähässäkkäpähkinä 2024 – lautapeliaiheinen piilosanatehtävä ratkottavaksi.
- Lunkisti.fi:n -vuosi 2024 + parhaat ja karvaat (tämä teksti).
- Joulun 2024 toive(peli)lahjat – pelivinkit kaikille meille kilteille lapsille ja aikuisille.
- Pelaajien valinta -finalistit 2024 – esittely vuoden 2024 pelaajien valinta finalisteista.
Sekalaisten artikkelien joukossa on mm. pelipalkintohoukutuksin tarjoiltu kesähässäkkäpähkinä, jota voi edelleen ratkoa vaikka palkinto toki on jaettu jo kuukausia takaperin. Tehtävä osoittautui haastavaksi, mutta täydellisiä piilosanavastauksia toimitettiin aikarajan puitteissa reilu puolenkymmentä ja vajaitakin kiitossanojen saattelemana mukava määrä. Tästä pähkinästä tykättiin siis, joten jos piilosanat kiinnostaa ja lautapelitietämystään haluaa mittailla, niin ei kun kyseisen tehtävän kimppuun!
Lisäksi esittelimme Pelaajien valinta -finalistit tältä vuodelta ja jaoimme perinteiseen tapaan joululahjasuosituksiamme kaikille kilteille pelureille. Tuttuja jutunaiheita molemmat niinikään menneiltä vuosilta.
Lopuksi vielä omat nostomme vuoden parhaista ja heikoimmista meille uusista peleistä.
Näihin puheisiin ja tunnelmiin toivotamme oikein pelirikasta uutta vuotta 2025 kaikille teille lautapelien ystäville!
Peliterveisin, Lunkisti-Tero
Vuoden parhaat
Vuosittainen perinne eli seitsemän parasta meille uutta peliä (aakkosjärjestyksessä) joita siis olemme viimeisen vuoden aikana pelanneet ensimmäistä kertaa. Aika näyttää tuleeko näistä kestomenestyjiä ja hittejä, jotka siten löytävät tiensä esimerkiksi tulevien vuosien top-listoille?
Courtisans (2024)
Tämä pikainen ja näpsäkänoloinen korttipeli tavoitti silmämme käydessämme Spiel ’24 -messujen uutuuslistaa läpi. Sääntöjen perusteella oli odotettavissa napakan nopea korttipeli 2-5 pelaajalle. Tässä vuorotellen pelataan oma kolmen kortin käsi kolmeen eri paikkaan: yksi itselle, toinen jollekulle toiselle ja kolmas pisteytyksen määrittelemään kuningattaren pöytään. Kun lopulta kaikki kortit on pelattu pisteytetään pelaajan eteen päätyneet kortit kuningattaren pöydän määrittelemällä tavalla niistä plussaa tai miinusta saaden.
Courtisansin kruunaa pelaajien piilotavoitteet sekä se, että korteissa on riittävän suoraviivaisia erikoistoimintoja: osa pelataan piilossa, osa poistaa muita kortteja jne.
Kevyttä hupaisaa korttipeliä hakevan kannattaa tsekata Courtisans. Itse viihdyn tämän parissa vaikka eihän se lopulta mikään genren uudistaja ole. Kankainen keskuslauta on materiaalivalintana köppäisen heikko sen ollessa ihan mutkalla, mutta eipä sillä ole pelin kannalta muutenkaan juuri virkaa, joten tällaisen lapsuksen kanssakin elää.
Empire’s End (2023)
Peli, jossa pelaajalla on aluksi enemmän pisteitä hallussaan kuin pelin päätteeksi? Todennäköisesti juurikin näin. Empire’s End on nimittäin katastrofien välttelyä, jonka mekaniikka pohjautuu pitkälti No Thanks!/ Geschenkt (2004) -korttipelistä tuttuun laistohuutokauppaan. Nyt ympärillä on valtakunnan tekohengitystä resurssituotannon, jälleenrakentamisen ja sotimisen muodossa. Näin syntynyt cocktail on perin mielenkiintoinen.
Kortti tai korttipari kerrallaan katastrofit seuraavat toinen toistaan ja niihin pitää uhrata vähiä resursseja välttääkseen niiden osumista omalle kohdalle. Lopulta jollain loppuu paukut tai halu, jolloin pala omaa valtakuntaa syttyy tuleen, mutta palkaksi saa välttelyyn kertyneet resurssit. Empire’s End on ihanalla tavalla ahdistava ja idealtaan valtavirrasta poikkeava ja siksi raikas pelikokemus. Pelin hienous korostuu vieläpä, kun ymmärtää ottaa peliä sopivasti lyhentävän ‘lightning mode’ -pelimuodon mikä löytyy ohjekirjan loppupuolelta.
Empire’s End on esitelty blogissa: Empire’s End – vain vastoinkäymisiä tarjolla.
Kutna Horá: The City of Silver (2023)
Se astetta lihaisampi uutuus Kutna Horá nimisen kaupungin synnystä ja kasvusta. Pelaajien tehtävänä on tuottaa kaupunkiin palveluita samalla kun keskitytään louhimaan maanalaisia mineraaleja. Pelin toiminnot lauotaan hyvin rajatusta kuuden kortin korttikädestä josta kukin valinta karsii repertuaarista jonkin toisen toiminnon pois. Aikaansaatu kudelma on monin tavoin ainutlaatuinen ja mm. markkinahinnoittelu on toteutettu innovatiivisesti.
Pelin säännöt ovat yllättävänkin simppelit ja kiitos toimivan teeamansa, hyvinkin loogiset ja ymmärrettävät. Resurssien hinnoitteluelementti toimii eikä ole ainoastaan “kiva pikku kuriositeetti”. Ja se mikä Kutná Hora: The City of Silver -pelissä itseäni lämmittää erityisesti on pelaajien toimien vuorovaikutteisuus: kaikki nivoutuu yhteen päälaudoilla tapahtuviin toimiin, joten nyt ei kairata vain oman navan ympärillä.
Näillä eväillä Kutná Hora: The City of Silver on ehdottomasti parhaita uutuuksia, nousi tuoreeltaan korkealle top-100 listoilla ja on luonnollisesti saanut myös oman blogiartikkelinsa: Kutná Hora: The City of Silver – kiltoja ja kaivosbisneksiä.
Tower Up (2024)
Muutaman suoraviivaisen toiminnon ja yksinkertaisten sääntöjen ympärille rakentuva Tower Up puristaa puoleen tuntiin poikkeuksellisen paljon peliä. Se on kilpajuoksua pelikerroittain vaihtuviin tavoitteisiin ja toisaalta yhtä lailla tärkeää on yrittää suojata omat katot pelilaudalla kohoavien tornien noustessa kohti yläilmoja.
Tower Up on kaikessa yksinkertaisuudessaan vuoden kovimpia uutuuksia ja esimerkillinen tapaus sopivasti vanhahtavasta pelisuunnittelusta jostain sieltä 2000-luvun taitteesta. Tuolloin keskiössä oli vahva pelaajien välinen vuorovaikutus ja napakka toteutus jolloin sääntöjen pitkällisen opettelun ja muistamisen sijaan syöksytäänkin pelin ja pelitapahtumien syövereihin hetkessä.
Peli on tietenkin arvostelu myös blogissamme: Tower Up – napakkaa tornittelua.
Wandering Towers (2022)
Peli joka näyttää lastenpeliltä – ja varmaan osin sellainen onkin – on kovin helppo ohittaa olkapäitä kohauttaen, mutta Wandering Towersin kohdalle kannattaa pysähtyä. Simppelit säännöt, ihastuttava ulkoasu ja peleittäin vaihtelua tuovat taikajuomatoiminnot – tässä on lopulta kaikki palaset siinä määrin kohdalleen, että se maistuu aikuisillekin ja aikuisporukalla.
Tavoite on juoksuttaa muutaman käsikortin turvin omat velhokokelaat mustaan torniin. Ongelma vain on se, että nappulat tuppaavat joutumaan liikkuvien tornien alle piiloon, joten ennen kuin velhokokelaiden liikuttelu on mahdollista pitää niiden päällä olevat tornin osaset siirtää sivuun. Vaan vielä kun muistaisi monennessako kerroksessa se oma nappula olikaan ja oliko se edes tässä tornissa? Tornien siirtely pelaajanappuloiden päälle on toisaalta tavoitekin sillä vain siten saa täytetyksi taikajuomia mikä on osa pelin voittotavoitetta.
Velhotornittelu on erinomainen peli joka toimii vieläpä hienosti eri pelaajamäärillä. Näillä eväillä se on myös tuoreimman top-100 listamme kärkipäässä ja tietenkin arvosteltu blogissa: Wandering Towers – vaeltelevat velhotornit.
The White Castle (2023)
Valkolinna on noppavetoinen pulmapähkinä jossa koko pelin aikana pelaajat tulevat tekemään vain yhdeksän noppavalintaa. Se on tyylipuhdas europeli, jossa teema voisi olla mitä tahansa muutakin, mutta tällä kertaa rätkitään laudalle puutarhureita, sotureita ja lähettejä sen lisäksi että muutoinkin haalitaan resursseja ja voittopisteitä.
The White Castle yllätti positiivisesti. Se ymmärtää olla kestoltaan riittävän kompakti eli loppuu ajoissa ja aina jää sopivasti tunne tekemättömistä töistä. Tästä seuraa, että pelin päättyessä sitä tovin pohtii olisiko omasta suorituksesta ollut otettavissa vielä rahtusen enemmän irti vai vetikö ns. maksimaalisen suorituksen? Uudelleenpeluuarvoa riittää, kun pelilaudan toiminnot arpoutuvat eri pelikerroille uusiksi ja pelin aikanakin tilanteet muuttuvat.
Mainio tapaus, top-100 listan kamaa ja ollut myös tarkemmassa tarkastelussa: White Castle – yhdeksän merkittävää noppavalintaa.
Witchstone (2021)
Reiner Knizia kierrättää pelisuunnittelijoista kenties kaikkein eniten aiemmin kehittämiään pelimekaniikkoja uudelleen ja uusissa kuoseissa. Witchstoneen on lainattu Genial-pelistä (2004) dominolaattojen parittamista omilla pelaajalaudoilla ja vain tietty osa tapahtumista lauotaan päälaudalle. Suunnittelupuolella on toinenkin nimi (Martino Chiacchiera), mikä todennäköisesti on samalla syy siihen, että Witchstone on astetta monimutkaisempi pistehimmeli kuin mitä Knizialta on yleensä totuttu näkemään.
Lopputulos on silti onnistunut ja mielenkiintoinen: 14 siirtoon koetetaan optimoida omat siirrot mahdollisimman pistetehokkaiksi unohtamatta silti tuurin osuuttakaan asiaan eli tietty keveys pysyy silti siinä läsnä. Pidin näkemästäni ja pelikin soljui vauhdikkaasti alusta loppuun jolloin omia vuoroja ei pitkin tarvinnut odotella. Onnistunut nosto siis jo Spiel’21 -mielenkiintoiset uutuudet -listallemme, voinen todeta vähän jälkiviisaana.
Vuoden karvaat
Ennen kuin nostetaan esiin vuoden kovimmat pettymykset on hyvä hetki painottaa vielä sitä, että alla olevat kolme peliä eivät välttämättä olleet ne vuoden heikoimmat kokemukset, mutta näihin oli ladattuna tiettyjä etukäteisodotuksia tai ylimääräistä mielenkiintoa. Itse pelisessio(t) osoittivat kuitenkin karvaasti, että odotukset jäivät lunastamatta.
Brazil: Imperial (2021)
Pelin ensikuvat antoivat jo aikanaan odottaa kaunista laattapeliä, jonka puuosat on sorvattu kukin vielä omannäköisekseen. Sääntökirja paljasti Brazil: Imperialin sisältävän kolmen aikakauden mittaisen mittelön, jossa kullakin on omat salaiset tavoitteensa täytettäväksi, mutta ympärillä on paljon muutakin huomioitavaa, sillä nyt ei kökötellä omalla hiekkalaatikolla vaan samalla pelilaudalla häärivät muutkin. Olin kiinnostunut ja tästä syystä peli nousi Spiel’21 -mielenkiintoiset uutuudet -shorttilistallemmekin.
Lopputuotos osoittautui pahemmanlaatuiseksi pettymykseksi. Peli on ensinnäkin liian pitkä ja muiden pelaajien toimien odottelu oli turhauttavaa. Etenkin kun peli itsessään on painottuu pitkälti pienten mikrovuorojen rakenteluun kohti kauempana siintävää isompaa tavoitetta. Sotiminen on toteutettu liian abstraktiksi vailla riittävää jännitettä mikä latistaa tunnelmaa entisestään. Ja sittenkin, keskiössä oli enemmän hiekkalaatikkoleikki kuin rempseä pelilaudan valloitus ja nahisteluhaaste. Liian kuiva europeliviritys siis.
Djinn (2023)
“Henkien metsästelypeli” jäi mieleen Spiel ’23 julkaisulistoilta vaikkei ihan odotetuimpien joukossa ollutkaan. Silti, ja ehkäpä osin mainion Hadaran (2019) jälkeen, oli tiettyjä odotusarvoja ladattuna. Djinn muistuttaa perusidealtaan Istanbulia eli näissä molemmissa pelaajat kiertävät kohteesta toiseen pelilaudalla toimintoja mahdollisimman tehokkaasti ketjuttaen perimmäisiin tavoitteisiin pääsemiseksi.
Mutta siinä missä Istanbulkin on kohtuullisen napakka tapaus, niin Djinn ei ole. Peli siis venyy liiaksi. Pahempi ongelma on se, että tässä ei ole pelaajien välistä interaktiota eli keskityt omiin ketjutuksiin ja muistamaan ne lukuisat pienet sääntö- ja tilpehöörinyanssit ja sitten suoritetaan pieni askel kerrallan sitä omaa suurta suunnitelmaa välillä odottaen muiden toimia. Kun tähän päälle lisää sen, että Djinnin teema tekee pelistä hankalamman kuin se on ja toimintojen symboliikka ei tue peliä vaan muodostaa yhden välilayerin lisää jota täytyy tulkita, niin olin todella pettynyt siihen mitä Djinnistä jäi käteen.
Turing Machine (2022)
Päättelypelit ovat yhä tänäkin päivänä yksi suosikkigenreistäni vaikka niitä ei tätä nykyä omasta pelikokoelmasta juuri löydykään – harvassa kun on ovat pelikaverit ja/tai ne muutamat löytyvät muutoin peliporukkamme muilta jäseniltä. Tästä syystä “ohittelin” Turing Machinen aikanaan Spiel’22 -listoilta, mutta nimi ja pelin perimmäinen ajatus jäi kyllä hyvin mieleen. Ja kun se päätyi lopulta yhdelle lähipiiristä olin erityisen innostunut pääsemään sen pariin.
Mutta tuota… eihän tässä ole oikeasti (monin)peliä. Tällaiselle ex-koodarillekin Turing Machinen tarjoilema haaste on ihan mielenkiintoinen, mutta lopulta siinä on kyse vain ja ainoastaan siitä, minkälaisella lyhyellä päätäntäpuulla ratkaiset annetun tehtävän ja toisilla pelaajille ja näiden toimilla ei ole hölkäsen pölähtämää merkitystä. Tässä ei siis kysellä saati saada vastauksia muilta vaan ainoastaan tarjolle olevista korteista. Yksinpeliksi (jos sellaisia pelaisin) Turing Machine on varmaan ihan kelpo tapaus ja komponentit kivat, mutta moninpelinä tämä on – lähipiirissä käytettyä hokemaa lainatakseni – “maailman turhin”. Mikä on tosi sääli.
